Mistä tiede syntyy -podcast-sarja: Miten tieteellisestä tiedosta tulee yhteiskunnallisesti vaikuttavaa?

Karina Huttunen: Haastattelija

Anssi Keinänen: Vastaaja 1

Sari Havu-Nuutinen: Vastaaja 2

Karina Huttunen: Mitä on tieteellinen tieto? Vastaus ei aina ole yksiselitteinen, ei tiedemaailman ulkopuolella eikä aina tutkijoidenkaan kesken. Tässä podcastissa sukelletaan tutkimuksen tekemisen vaiheisiin ja pohditaan, mitä tiede oikeastaan tarkoittaa. Tervetuloa kuuntelemaan Mistä tiedä syntyy -podcastia.

Tässä jaksossa keskustelemme tutkitun tiedon merkityksestä yhteiskunnalle: mihin tutkimusta käytetään ja mitä kävisi ilman uutta tutkittua tietoa. Minä olen Karina Huttunen ja vieraanani ovat kasvatustieteen professori Sari Havu-Nuutinen ja lainsäädäntötutkimuksen ja empiirisen oikeustutkimuksen professori Anssi Keinänen. Tervetuloa. Kiva ku pääsitte vieraaksi.

Anssi Keinänen: Kiitoksia.

Sari Havu-Nuutinen: Kiitos. 

Karina Huttunen: Oon aloittanu nää jaksot pyytämällä vieraita esittäytymään lyhyesti, niin jatketaan samaa käytäntöä, nii aloitatko Sari vaikka sinä ensin? Kerro muutamalla lauseella itsestäsi.

Sari Havu-Nuutinen: Kiitos. Eli Sari Havu-Nuutinen ja kasvatustieteen professori filosofisessa tiedekunnassa. Opettajankoulutuksessa pitkä tausta. Siellä noin 25 vuotta ja omat tutkimusalueet tällä hetkellä linkittyy hyvin vahvasti lasten tiedekasvatukseen ja tiedepääoman kehittämiseen suomalaisessa yhteiskunnassa ja opettajankoulutuksen kehittämiseen kansainvälisesti.

Anssi Keinänen: Joo, ja minä olen Anssi Keinäinen. Olen tuolla oikeustieteen laitoksella. Toimin lainsäädäntötutkimuksen ja empiirisen oikeustutkimuksen professorina ja täältä Itä-Suomen yliopistosta tai Joensuun yliopistosta valmistunut 2001 ja sen jälkeen jäin tänne töihin, eli reilu 25 vuotta täällä ollut niin ku Sarillaki. Meillä on, tai oma tutkimus on lainvalmisteluu koskevaa, lainvalmistelun laatuun, sidosryhmien vaikuttamismahdollisuuksia koskevaa tutkimusta. Ja totta kai yksi iso teema on tämä, että miten tutkimusta hyödynnetään lain valmistelussa. Paljon ollaan koulutettu ministeriöitä, lainvalmistelijoita niin Suomessa kun sitten ulkomaillakin, että hyvin tämmöstä kansainvälistäkin toimintaa tämän lain valmistelun ympärillä.

Karina Huttunen: Kuulostaa mielenkiintoisilta molempien alat. Teiän molempien alat toimii tälleen aika olennaisilla sektoreilla yhteiskuntaa, niin hypätäänki suoraan sitten tänne meijän jaksa aiheeseen, että mikä tekee tutkimuksesta yhteiskunnallisesti vaikuttavaa?

Anssi Keinänen: No itse näkisin oikeestaan, että se, että se antaa vastauksia tai näkökulmia yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin, joita me ei välttämättä tässä vaiheessa edes tiedetä, että mitä ne tulevaisuudessa voi olla, että siinä mielessä tutkimushan voi olla yhteiskunnallisesti vaikuttavaa sitten hyvinkin jälkikäteen, että huomataan, että no tämä tutkimus vastaa näihin kysymyksiin. Toinen on tietysti, mitä itse aina yritän korostaa omille jatko-opiskelijoille ja nuoremmille kollegoille, että tutkimushan on vaikuttavaa vasta siinä vaiheessa, kun se huomataan, eli tutkijan oma rooli on näissä asioissa myös tärkeä, että hänen tutkimuksensa tulee huomioiduksi. 

Sari Havu-Nuutinen: Kyllä, näin on. Ajattelen, että vaikuttavuus tulee siitä, et miten se tutkimuksen kohderyhmä saavutetaan, eli miten se palvelee sitä kohderyhmää, jota se tutkimus koskee ja on sillä tavalla relevanttia sille kohderyhmälle. Tietenki esimerkiks omalla alalla se käytännön sovellettavuus on sitä vaikuttavuutta, että miten sitten taas kohderyhmä osaa ja pystyy soveltamaan sitä tutkittua tietoa ja käyttämään hyödyksi sitä yhteiskunnallisessa esimerkiks päätöksenteossa.

Karina Huttunen: Tässä vähän ehkä sivuttiinki tätä, mutta voiko just tutkimuksen vaikuttavuutta sitten mitata tai että onks se, just sellanen näkyvyys yhteiskunnassa, mikä sitä mittaa vai et onko muitakin mittareita, minä käytetään?

Sari Havu-Nuutinen: No kyllä mun mielestä voi mitata. Esimerkiks, no tietysti tieteen testaaminenkin on tietyllä tavalla tieteen vaikuttavuutta, että me testataan ja kokeillaan aikasempia tutkimustuloksia ja sieltä tietysti mittauksissa ihan tieteellisillä menetelmillä saahaan sitten tietoa siitä, et miten relevanttia ja miten vaikuttavaa tieto on. Jos omaa alaani esimerkiks ihmisten käyttäytymistä ja käyttäytymistieteitä ylipäätänsäkin mietin, niin meijän alalla esimerkiksi asenteiden muutokset, käyttäytymisen muutokset, päätöksenteossa tehdyt muutokset esimerkiks koulutuspolitiikkaan ja muuhun ovat sellaisia, joitten kautta sitten voidaan mitata myöskin sitä tieteen vaikuttavuutta.

Anssi Keinänen: Kyllä juuri näin. Vaikka sen sinänsä vaikuttavuuden mittaaminen on aika hankalaa, niin kyllä kuitenkin pystytään tekemään sitä ja yritetään tehdä. Esimerkiks tietysti jos mietitään tutkimuksen ja tutkijan vaikuttavuutta, nii sit tietenkin tieteellinen viittaukset on yks semmonen, kun puhutaan siitä tiedeyhteisössä vaikuttamisesta. Ja erilaiset asiantuntijatehtävät, joihin meitä aika paljon pyydetään, niin nehän on myös mittari siitä, että miten meidän tutkimusta arvioidaan ja arvostetaan ja sitten asiantuntijoina meitä käytetään. Totta kai on myös tämmösiä tutkijoitten tunnettuvuuskyselyitä, että voidaan kysyä, että no ketkä on tällä tieteenalalla olleet merkittäviä tutkijoita. Sittenhän on paljon vaikuttavuutta, joka ei ehkä niin, se on aika hankala mitata. Sen monesti tutkija tunnistaa, että no tuossa saattaa olla omakin teksti näkyä tuossa politiikkapaperissa tai ministeriön raportissa, että ne ei oo tämmösiä helppoja kirjattavia, tai niitä ei ehkä helposti pysty mittaamaan, mut että semmonen ehkä pitkässä juoksussa siellä kuitenkin näkee erilaisten asenteitten muuttumiset ja käytänteiden muuttumiset, jossa voi sitten sanoa, että no oma kädenjälki näkyy.

Karina Huttunen: Sitä oisinki seuraavaks kysynykin, että miten tutkimus vaikuttaa tai näkyykö se päätöksenteossa millä tavalla ja miten esimerkiks eri osa-alueilla, että miten vaikka tälleen lainsäädännössä, että miten tutkimukset vaikuttaa siihen?

Anssi Keinänen: No ensinnäkin voi sanoa näin, että tutkimuksen pitäisi vaikuttaa. Me puhutaan aina tämmösestä tietoon perustuvan päätöksenteon ihanteesta ja sillä tiedolla on silloin merkittävä rooli ja tutkimuksella on merkittävä rooli. Itse näen, että tutkimus tuottaa tietyllä tavalla pohjaa siihen keskusteluun, jota käydään vaikkapa lainsäädäntöratkaisuista, ongelmista, erilaisista vaihtoehdoista ja vaikutuksista ja silloinhan se tuottaa tietoa päätöksentekijöille, viranomaisille, erilaisille sidosryhmille ja myös kansalaisille, jotka sitten arvioi sitä, että onko ne tehdyt toimenpiteet heidän näkökulmastaan järkeviä. Kyllä semmonen, tiedolla pystytään tunnistamaan erilaisia ratkasuvaihtoehtoja tutkimuksella, että mitä tässä yhteiskunnassa voidaan tehdä ja tunnistaa, että mitä on muualla tehty, että kyllä tämä sillä tavalla luo sitä mahdollisuutta tehdä tietoon perustuvaa päätöksentekoa.

Karina Huttunen: Miten sitten koulutuspolitiikassa tai koulutuksen –

Sari Havu-Nuutinen: Joo, hyvin samansuuntaisesti. Meillä onneks Suomessa on hyvä tilanne siinä mielessä, että kansalaisten suhtautuminen tieteeseen on positiivista ja myönteistä ja ihmiset haluavat nähdä, että päätöksenteon taustalla on tieteellistä tutkimusta ja se perustuu tieteelliseen tietoon. Uskon, että sitä kautta myöskin vaikuttavuus poliittisessa työssä ja päätöksenteossa kaikilla aloilla perustuu jollakin tasolla tutkittuun tietoon.

Esimerkkinä voisin sanoo omalta alalta vaikka valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet, jotka monessa maassa ovat tällaisia poliittisia asiakirjoja, jotka poliittiset virkamiehet päättävät ja tekevät. Meillä Suomessa niiden taustalla on myös tutkittua tietoa ja tutkijat ovat mukana laatimassa niitä perusteita ja niiden taustoja ja osallistuvat siihen käytännön työhön sitten muiden sidosryhmien kanssa. Eli tieteellinen tieto ohjaa ja suuntaa meijän päätöksentekoa ja meijän toimintaa sitten erilaisten asiakirjojen taustalla.

Varmaan Anssi osaa paremmin sanoa, mutta mun mielestä myöskin johtaa lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin hyvin pitkälti. Juuri luin nuorten esimerkiks hyvinvointiin liittyen oli, että nyt ei riitä enää ohjaus, vaan tarvitaan lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, kun tutkimus osoittaakin, että suunta ei ole oikea. Ja koko ajan me seuraamme tieteellistä tutkimusta ja tutkimustuloksia ja ohjaamme sillä yhteiskunnallista toimintaa.

Anssi Keinänen: Haluaisin vielä lisätä, että tämmönen tutkimukseen perustuva opetus, jota me täällä yliopistolla tehdään, niin sehän on merkittävä myös vaikutuskanava. Eli kun me koulutetaan opiskelijoita, jotka sitten valmistuu työelämän, olkoon he sitten päätöksentekijöinä tai viranomaisina tai kansalaisyhteiskunnan edustajina, niin he osaavat sitten myös arvioida ja hyödyntää tätä tietoa ihan eri tavalla. Tässä tulee myös tämmönen välillinen rooli, joka meillä yliopistossa on. Ei pelkästään suoraan tutkitun tiedon tuottajana, vaan myös sen, että tuotetaan niitä ihmisiä, jotka osaa sitä hyödyntää.

Sari Havu-Nuutinen: Ja tällä keinoin me lisäämme koko yhteiskunnan niin sanottua tiedepääomaa. Eli sitten kun nää nuoret menee työelämään ja välittävät siellä sitä osaamistaan ja ajatusmaailmaa ja asenteitaan, niin sillä tavalla sitten taas myös tieteellisen tiedon arvostus ja vaikuttavuus lisääntyy koko yhteiskunnassa.

Karina Huttunen: Noi on kyllä mielenkiintosia just, kun lähtee miettimään näitä kaikkee, et miten kaikki nivoutuu yhteen ja miten se sitte kasvattaa niin monella eri osa-alueella just tätä tieteen arvostusta ja sitä, miten se vaikuttaa sellaseen arkeen jokaisella.

Sari Havu-Nuutinen: Meillä Suomessa on, just niin ku sanoin, hyvä tilanne siinä, et meillä arvostetaan tieteellistä tutkimusta monien tutkimusten mukaisesti. Tässä meidän FINSCI-hankkeessa myöskin ollaan saatu selville, että se arvostus tiedettä kohtaan on hyvä, mutta se, et miten se muuttuu sitten ihmisen käyttäytymiseen ja toimintaan, niin onkin sitten jo pitemmän matkan päässä ja siihen meijän pitäis ehkä tutkijoina enemmän vielä kiinnittää huomiota.

Anssi Keinänen: Ja hyvin näkyy lainvalmistelussa, ku tutkitaan vaikkapa eduskunnan valiokuntien toimintaa, niin siellä tutkijat, yliopistotutkijat, tutkimuslaitosten edustajat, ne on aika vahvassa roolissa, että heitä kuullaan kyllä ja heidät koetaan neutraaleiks ja puolueettomiksi tiedontuottajiksi. Suhteessa tiettyihin sidosryhmiin, niin meil on tietyllä tavalla myös, voinko sanoo yllättävän paljon valtaa, jota me voidaan sitten käyttää, sanotaanko sen tiedon tuottamisen näkökulmasta. Tuotetaan tietoa siihen päätöksentekoon ja totta kai päätöksentekijät sitten tekee niitä päätöksiä, mutta meillä on mahdollisuus vaikuttaa.

Karina Huttunen: Kyllä. Tää on kyllä tärkeetä, että tää arvostus pysyis, että on ehkä sellasia huolestuttaviakin merkkejä globaalisti, missä tieteeseen suhtaudutaan väheksyvästi tai yritetään sanella sitä, että mitä voi tutkia mitä ei voi tutkia, niin toivottavasti täällä ei lähdetä siihen suuntaan, vaan pysyy tää on hyvä tilanne Suomessa. Tuleeko teillä mieleen, et ku tiede vaikuttaa niin monella yhteiskunnan osa-alueella, että joku esimerkki tutkimuksesta tai tutkimuksista, jotka on muuttanu yhteiskuntaa merkittävästi omalta alalta tai joltain muulta alalta?

Sari Havu-Nuutinen: Omalta alalta, jos mennään muutamia vuosia taaksepäin, niin esimerkiks varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen laajentaminen 6-vuotiaille ja niin sanotusti pakolliseksi perustuu tutkimustuloksiin ja kansainvälisiin vertailututkimuksiin, jotka sitten alkoi keskusteluttaa myöskin suomalaisessa yhteiskunnassa ja tehtiin muutoksia siihen, että missä iässä aloitamme sitten perusopetuksen. Eli esiopetus kuuluu kaikille lapsille, et se ei ole enää valinnainen ja mikä siitä on sitten jatkumo peruskouluun. Tämä nyt yhtenä tämmösenä aika isonakin yhteiskunnallisena muutoksena Suomessa.

No sitten kansainväliset PISA-tutkimukset hyvin paljon keskusteluttavat aina koulutuspoliittisessa päätöksenteossa, et mihin suuntaan ollaan menossa ja millon PISA-tulokset heikkenevät, millon nousevat ja niiden pohjalta sitten tehdään koulutuspoliittisia ratkasuja, jotka ohjaavat sitten koulutusalan asiantuntijoiden, tutkijoidenkin, toimintaa hyvin pitkälti ja vaikuttavat myöskin tähän tutkimusrahoitukseen ja sitä kautta tutkimuksen tuottavuuteen ja taas omalla tavalla siihen vaikuttavuuteen yhteiskunnassa. Tuossa äsken jo viittasin myös näihin nuorten hyvinvointitutkimuksiin. Uskon, että ne on sellasia aika aktiivisesti seurattuja tutkimustuloksia ja niitä toistetaan aika tiheästi, että halutaan seurata suomalaisten hyvinvointia ja terveyskäyttäytymistä.

Anssi Keinänen: Usein varmaan yksittäinen tutkimus suoraan ei vaikuta hirveästi yhteiskuntaan tai muuta, mutta se voi olla parhaimmillaan luomassa semmosta tutkimuskulttuuria ja -perinnettä ja nostaa asioita esille. On tietysti yksittäisiä merkittäviä tutkimuksia, joilla on isojakin vaikutuksia, mutta jos me nyt puhutaan vaikkapa meidän lainvalmistelun puolelta tehdystä tutkimuksesta, niin kyllä keskustelu esimerkiks kuntaliitosten tarpeesta on hiljentynyt sen jälkeen, kun meiltä osotettiin, että ei ne taloudelliset vaikutukset ja toiveet, mitä kuntaliitoksille aikoinaan on asetettu, niin ne ei oo toteutuneet näissä kuntaliitoskunnissa. Se on sitten hiljentänyt sitä keskustelua. Ja vaikkapa oma tutkimus, missä oon ollut mukana lainsäädännön jälkiarvioinnista, nii huomataankin, että ne on meidän lainvalmisteluohjeissa, löytyy niitä samoja ajatuksia, joita me nostettiin siinä tutkimuksessa esille. Eli tällä tavalla sitä vaikuttavuutta voi olla hyvin monellakin tavalla, että sitä huomaa, että no missä sitten se tutkimus näkyy.

Karina Huttunen: Molemmilla oli kyllä hyvin tollasia helposti tavallaan ymmärrettäviä konkreettisia esimerkkejä siitä, että miten tutkimus voi muokata sitä, että mihin suuntaan yhteiskunnassa muutetaan päätöksentekoa tai koulutuspolitiikkaa. Mennään vielä vähän tarkemmin siihen, että miten sitten tällaiset tutkimustulokset päätyy käytäntöön. Onks teille siitä esimerkkiä antaa, et miten vaikka päättäjät käyttää näitä tutkimuksia sitten?

Anssi Keinänen: Kyllä minä näkisin, että merkittävässä, tai tärkeä rooli on sillä tutkijan omalla aktiivisuudella, omien verkostojen luomisella yhtäältä siihen omaan tutkimusyhteisöönsä, ollaan aktiivisia erilaisissa seminaareissa, tutkimustilaisuuksissa, mutta myös sitten niitten tiedon hyödyntäjien kanssa, eli esimerkiks meidän tapauksessa tarkoittaa lainvalmistelijoitten, ministeriöitten, virkamiesten, poliitikkojen kanssa, mutta myös sidosryhmiin, että käydään keskustelua ja tullaan tutuksi ja sitä kautta he tietää, et mitä me tehdään ja toisaalta he voi olla myös sitten kysymässä jostakin asioista ja sitä kautta päästään myös vaikuttamaan.

Myös tämmönen tiedeviestinnän rooli on minusta merkittävä, että pitää osata niitä omia tutkimustuloksia myös viestiä niin, että tämmönen tavallinen kansalainenkin pystyy niistä ymmärtämään, että miksi tämä on tärkeää ja mitä tästä voi seurata. Tämmönen popularisointi ja viestinnän rooli on minun mielestä merkittävää siitä, että huomataankin, et ne omat tutkimukset on sitten joku ottanut huomioon ja on lukenu niitä.

Sari Havu-Nuutinen: Juuri noin, että olen ihan samaa mieltä, että tutkijoiden rooli on tässä tärkeä ja omasta mielestäni saisi olla vielä näkyvämpikin ikään kuin tässä vuorovaikutuksessa sitten päätösten tekijöiden kanssa. Eli on hirveen tärkeetä, että käydään sitä vuorovaikutusta ja keskustelua ja vaihdetaan niit näkökulmia, jotta puolin toisin ymmärretään sitten päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä ja tutkimuksen tuottamaa, ettei myöskään tutkimustuloksia liikaa ikään kun sovelleta liian laajasti sillä tavalla, että mihin ne ei anna aihetta. Meijän alalla ainakin saatetaan jotenkin ajatella aina vähän liian ympäripyöreästi tai laaja-alaisesti, kun tutkimus kohdistuukin hyvin vaikka kapeampaan kysymykseen tai kohderyhmään. Eli tää on hirveen tärkeetä käyä sidosryhmien kanssa keskustelua siitä, et minkälaista tietoa se tutkimus tuottaa ja miten sitä voidaan hyödyntää sitten esimerkiks päätöksenteossa.

Tää Anssin mainitsema popularisointi on mun mielestä tärkee ja sitä kautta myöskin just viestinnän rooli ja valta tulee myöskin hyvin keskeiseksi tässä, että mitkä asiat nostetaan esille ja miten niitä tuodaan esille. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi tänä päivänä, et miten koulusta viestitään, miten opettajien jaksamisesta ja hyvinvoinnista viestitään ja minkälaisen mielikuvan se luo yhteiskuntaan ja kansalaisiin. Se ei ole se koko totuus välttämättä aina, et se on ehkä vaan joku näkökulma myöskin tutkimuksen puolelta. Ja myöskin se, että miten tutkijat sitten jakavat sitä tietoa eri kohderyhmät huomioiden. Eli se aktiivinen ja laaja-alainen sidosryhmätoiminta myöskin siinä näkökulmassa on hyvin olennainen, että kenelle puhutaan ja kenen kanssa kommunikoidaan ja minkälaisia asioita kannattaa tuoda esille, mitkä ovat ihmisille läheisiä ja konkreettisia, niin niitten kautta on helpompi sitten asioita myöskin ymmärtää. Ja sitten taas toiste päin myöskin. Tutkijat saa ihmisiltä sitten, näiltä sidosryhmätoimijoilta, jotka sitä arkea tai ehkä sitä sovellettavuutta tekevät, niin myöskin sitä tietoa sitten siihen tutkimuksen tueksi.

Karina Huttunen: Onko tällanen tutkijan rooli muuttunut tässä teidän mielestä vuosien varrella, että onko tää korostunut tää, että tutkijan pitää osata viestiä eri ryhmille siitä omasta tutkimuksesta?

Sari Havu-Nuutinen: No kyllä mun mielestä on, ja ennen kaikkea osata käyttää myös erilaisia viestintäkanavia. Eli myöskin sosiaalisen median oikeanlainen käyttö siinä tutkimusviestinnässä on hyvin tärkeää ja politiikkasuositusten tekeminen. Silloin ku minä alotin omat jatko-opinnot ja tutkijakoulutuksen, nii ei puhuttu tämmösistä ollenkaan ja se on tänä päivänä aika keskeinen. Myöskin meille tutkijoille annetaan ihan tämmöst mediakoulutusta, et miten toimitaan erilaisissa tilanteissa ja viestitään siitä omasta tutkimuksesta. Ja se on hyvä, koska sillä sitten sitä vaikuttavuutta pystytään vahvistamaan ja lisäämään.

Anssi Keinänen: Kyllä joo, olen samaa mieltä Sarin kanssa, että kyllä se on muuttunut paljon. Toisaalta ne on aina yrittäny muistuttaa meitä tutkijoita siitä, että se on myös yhtäältä meidän velvollisuuskin viestiä, koska me ollaan velvollisia kertomaan veronmaksajille, että mihin heidän euronsa käytetään ja mitä niillä saadaan aikaseks. Tutkija ei voi pelkästään siinä omassa kammiossaan viettää aikaa, vaikka se väliä kuinka houkuttelisikin. Mutta toisaalta on tietysti muistettava, että viestintään ja tämmöseen vaikuttamisen liittyy, että meillä on oikeesti laadukasta tutkimusta, että se ei voi tavallaan mennä sen edelle, et kyl ne toisiaan täydentää. Tietysti ensin tulee se laadukas tutkimus ja sen jälkeen vasta lähetään miettimään, että miten siitä viestitään, että ei pidä unohtaa niitä meidän niin sanottuja perusasioitakaan.

Karina Huttunen: Mites ylipäätään tiedeviestintä ja sitte myös yleismedia, että totta kai tutkija viestii omasta tutkimuksestaan, mutta myös media viestii, musta tuntuu, että yhä enenevissä määrin tutkimuksista ja uusista innovaatioista, mitä yliopistoissa tulee. Miten nää vaikuttaa tutkimusten ymmärtämiseen ja mahdollisuuksiin hyödyntää niitä yhteiskunnassa?

Sari Havu-Nuutinen: No kyllä mun mielestä hyvinkin merkittävästi. Medialla on toki siinä mielessä valtaa, että se sitten valitsee niistä tutkimustuloksista ehkä sellaset kiinnostavimmat tai jotkut highlightit, koska kaikkia niitä tutkimusraportteja ei voi sitten median kautta välittää ja sieltä voi sitten jotakin jäädä poiskin ja se voi omalta osaltaan viedä sitä tutkimuksen ymmärrettävyyttä tiettyyn suuntaan, jota tutkija ei ehkä oo ajatellut tai päinvastoinkin. Kyllä näkisin, että niin ku tuossa jo äsken puhuttiinkin, tutkijoiden osaaminen myös tiedeviestijöinä on tärkeää ja meillä on oma vastuumme sitten siitä, että miten siihen viestintää osallistutaan ja miten sitä tiedettä viestitään eteenpäin. Et semmonen yhteistyö myöskin viestinnän ihmisten kanssa on tärkeä osa tätä tutkijan työtä.

Anssi Keinänen: Itse näkisin tämän mediayhteistyön totta kai tosi tärkeänä, mutta ehkä siinä on muutama asia, mikä on hyvä nostaa esille, että meillähän tällä hetkellä mediassakin ensinnäkin toimittajien määrät ovat vähentyneet ja semmoset ammattitoimittajien määrät, jotka keskittyy vaikkapa koulutuspolitiikkaan tai oikeustoimittaja, niin niitten määrät on vähentyneet. Se johtaa helposti siihen, että se tiedote, joka aikoinaan ehkä tehtiin, niin ei tänä päivänä samalla tavalla sitä uutiskynnystä ylitäkään, koska se toimittaja, kuka lukee näitä tiedotteita tai uutispäälliköt, niin ei välttämättä ymmärrä sen merkitystä. Silloin se tarkoittaa tietysti sitä, että meidän pitää osata niitä tiedotteita kirjottaa paremmin.

Toisaalta siinä on myös vaarana tämmönen klikkiotsikointiin meneminen, että mediahan mielellään kärjistää asioita ja tutkijat on kuitenkin tietyllä tavalla tämmösessä varmuus, halutaan niitä omia tuloksia osoittaa, että niissä liittyy ne tietyt epävarmuudet ja ei me ehkä niin jyrkkiä tulkintoja olla valmiita tekemään, mitä media toivos. Siinä tulee vähän tämmöstä kanssakäymistä, että media haluaa selkeet vastaukset ja ymmärrettävät vastaukset ja tutkijat joutuu kuitenkin tasapainoilemaan niitten tutkimusrealiteettien kanssa.

Karina Huttunen: Se on kyllä totta varmaan, että ku tällaiset erikoistoimittajat on yhä vähemmän toimituksessa heitä, että se popularisointi on myös tärkeetä sen kannalta, et ne menee läpi siellä tällaseen yleismediaan ja kansalle, että kansahan sieltä yleisemmin sitten bongailee näitä uusia tutkimuksia.

Sari Havu-Nuutinen: Ja mun mielestä vielä tää median ja viestinnän rooli on viime vuosina siinä mielessä vahvistunu ja tullut yhä tärkeemmäks, koska tutkimusjulkaisut yhä enenevässä määrin ovat englannin kielellä ja ne julkaistaan kansainvälisissä lehdissä ja areenoilla ja se, että miten me saahaan sitten se meijän suomalaiseen yhteiskuntaan näkyväksi ja luettavaksi ja muuta, niin se ainut väylä on usein sitten se popularisoitu teksti erilaisissa muodoissaan. Tämän vuoksi sillä on tosi tärkeä merkitys, koska se voi olla ainut kanava, jossa sitten niitä tutkimustuloksia suomen kielellä esimerkiks julkastaan.

Karina Huttunen: Kyllä, se on totta. Se tuokin mieleen, et ketkä kaikki voi sitte soveltaa tätä tutkittua tieto arjessa, että miten esimerkiks tällanen tavallinen lukija, joka vaik törmää tällaiseen popularisoituun tekstiin, et onko hänellä siitä hyödynnettävissä jotain, et missä kaikkialla tai ketkä kaikki voi soveltaa tutkittua tietoa arjessaan?

Anssi Keinänen: Oikeastaan vois melkein kysyä, että kuka ei voisi hyödyntää sitä arjessaan. Jos mietitään tutkimuksia, niin ihminen joka kokee, että no tuo tutkimustulos on jollakin tavalla hänelle merkittävä, hän mahdollisesti haluaa ottaa lisää selvää siitä asiasta ja miettiä omaa toimintaansa. Minulle tulee helposti mieleen tämmöset ravitsemussuositusasiat, kun me tutkitaan vaikkapa meidänkin yliopistossa erilaisia asioita, mikä on terveellistä ruokavaliota ja siitä kun raportoidaan, niin ne on helposti asioita, joita ihminen sitten miettii, että no, että mites minä voin omaa käyttäytymistä muuttaa. Totta kai itse ajattelen vaikkapa tämmösestä kansalaisyhteiskunnasta, että ihminen voi katsoa vaikkapa hallituksen tekemistä ja arvioida, että no onko ne toimenpiteet, joita tehdään perusteltuja ja sitten hän omalla äänestyskäyttäytymisellään sitten on palkitsemassa hallitusta tai myös sitten rankaisemassa, että kun on eduskuntavaalien aika. Tämmönen kansalaisyhteiskunnassa toimiminen, niin siinä se tiedon hyödyntäminen on osa sitä.

Sari Havu-Nuutinen: Joo, kyllä itsekin näkisin, että lähes kaikki kansalaiset voi hyödyntää tieteellistä tutkittua tietoa ja se koskettaa kaikkia jollakin tasolla. Ihan myöskin lasten kanssa pohditaan paljon koulussa, mikä on faktaa ja mikä on fiktiota ja sillä tavalla sitä omaa ikään ku tiedepääomaa myöskin kasvatetaan. Mistä minä voin hankkia sitä tieteellistä tietoa ja miten minä voin luottaa siihen tietoon, jota minulle tarjotaan. Eli hyvin paljon käydään tämmösiä myöskin menetelmällisiä pohdintoja siitä, että miten se yhteiskunnassa tieto rakentuu ja mihin voi luottaa ja mihin ei ja mistä se tieto tulee, mitä ovat erilaiset tiedonlähteet. Kaikki nää on sellasia ulottuvuuksia, jotka liittyy siihen tieteelliseen tietoon ja tiedon vaikuttavuuteen sitten myöhemmin, joita eri ikäisten ihmisten kanssa sitten erilaisissa tilanteissa pohditaan.

Anssi Keinänen: Ja totta kai on tietysti monta muuta roolia vaikkapa lainvalmistelussa poliitikolla on iso rooli, tutkitulla tiedolla, että miten meillä vaikkapa hallitusohjelmat muodostuu, että minkälaisia ongelmiamme yhteiskunnassa tunnistetaan ja minkälaisia ratkaisuja niille esitetään. Myös sitten viranomaiset pysty hyödyntämään omassa toiminnassaan, sidosryhmät, kun he pyrkii vaikuttamaan asioihin yhtäältä ylöspäin päätöksentekijöille, yhtäältä sitten omiin sidosryhmiinsä ja jäsenistöönsä. Kyllä tiedolla on iso rooli tässä yhteiskunnassa. Se on ehkä isoja kysymyksiä, että miten me varmistetaan, et sitä tietoo, jota meillä on, se liikkuu eri toimijoille, se välittyy eri toimijoille ja sitten, että myös tunnistetaan tai pystytään miettimään tulevaa tiedontarvetta, että miten me voidaan sitten varmista, että meillä on riittävästi tietoa niihin tulevaisuuden haasteisiinkin vastaamisessa.

Sari Havu-Nuutinen: Ja jos vielä miettii ihan yhteiskunnallista toimintaa, ei vaan ihmisiä ehkä siinä yhteiskunnassa, mutta esimerkiks yrityksiä ja yritysten toimintaa ja kehittymistä, niin siellä on myöskin hyvin paljon tutkittua tietoa taustalla, minkälaisia ratkaisuja yritysten suuntaamiseksi sitten siellä yrityksissä tämmösenä kollaationa tehdään.

Karina Huttunen: Tosiaan kun tiede vaikuttaa, tai tutkittu tieto vaikuttaa niin monella osa-alueella, niin seuraavaks voitas hypätä tähän, että millainen maailma teijän mielestä ois ilman jatkuvaa uutta tieteellistä tietoa?

Anssi Keinänen: Tuo on hyvä kysymys. Melkein itse kääntäisin kelloa vaikka 20 vuotta taaksepäin tai 50 vuotta taaksepäin tai vaikka enemmän. Me voitais kysyä jokainen itseltämme, että oltaisko me tyytyväisiä, jos me siinä tilanteessa elettäs, että jos lääketiede ei olis niin kehittynyttä tai edelleen me telefaksien ja kirjeitten kautta hoidettaisiin yhteydenpitoa kollegoihin eri yliopistossa, että olisko se maailma, jossa minä halusin elää? Ehkä monesti se vastaus on, että ei. Kyllähän tieteellinen tutkimustieto yhteiskuntaa vie eteenpäin ja kehittää ja se tuottaa myös niitä asioita, joita me halutaan yhteiskunnassa. Ihmiset haluaa helppoutta elämäänsä, ne haluaa erilaisia elämyksiä, kokemuksia, osaamista, niin kyllähän tiedolla on iso merkitys siinä ja se, että sitä jatkuvasti tuotetaan ja tietyllä tavalla tieto kumuloituu, niin sil on iso merkitys.

Sari Havu-Nuutinen: Ite jotenkin ajattelen, että tota me emme voi ikään kuin jatkaa tai ihminen ei lopeta tutkimista. Ihminen on luonteeltaan aina utelias ja haluu oppia uutta ja niin ku tuossa Anssi sano, että helpottaa omaa elämäänsä, löytää tämmösiä mukavuuksia ja muita asioita, joka sitten vaikuttaa siihen, et me lähetään keksimään ja miettimään uusia ratkasuja asioihin ja myöskin pohtimaan elinympäristöämme, että miten tehdä siitä suotuisampi, mukavampi, säästeliäämpi, suojelevampi. Eli kaikki eri osa-alueet sitten siihen, et miten se ihmisen elämä ylipäätänsä tällä maapallolla onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Jos tutkimusta ei sitten pystyttäisi jostakin syystä tekemään tai muuta, niin uskon, et se ois hyvin sattumanvaraista se toiminnot ja ihmisen kokemukseen perustuvaa ja yhä enemmän meillä olisi ehkä tämmösiä salaliittoteorioita ja sellasia käyttöteorioita niin sanotusti, jotka tietysti ovat osa tätä yhteiskuntaa nytkin. Tieteellinen tieto ei ole pystynyt sillä tavalla valtaamaan kaikkia alueita, eli tämmöstäkin kokemusperäistä ja kokemukseen ja jopa virheellisiin uskomuksiin liittyviä teorioita ja malleja on olemassa ja ne ohjaavat ihmisen käyttäytymistä. Mutta tieteellinen tieto ikään ku pitää sen ihmisen toiminnan tietyllä tavalla tulevaisuusorientoituneena ja oikeilla raiteilla.

Anssi Keinänen: Ehkä se myös liittyy tämmöseen kansalaisten luottamukseen tätä yhteiskuntaa kohtaan, että kun voidaan arvioida, että ne päätökset, joita tehdään, niin niissä on paljon hyödynnetty sitä tutkittua tietoa, niin kansalaiset voi myös luottaa niihin päätöksiin. Ilman tätä tutkittua tietoa, niin ku Sari nosti esille, jos ne päätökset perustuu uskomuksiin, pahimmillaan jopa mielivaltaankin, niin kyllähän se romahduttaa kansalaisten luottamuksen tähän yhteiskuntaan. Ja jos se romahdus tapahtuu, niin monet asiat, jotka vähän niin ku itsestäänselvästi meillä tänäkin päivänä toteutuu, niin kun ne ei enää toteudukaan, niin tää eläminen on paljon hankalampaa.

Karina Huttunen: Itellä tulee just mieleen, että kun pohdiskelin tätä kysymystäkin, että mitä itellä tulee mieleen, että vähän ehkä pelottavaakin ajatella, että missä pisteessä vaikka ihmisoikeudet tai eläinten oikeudet ois ilman tutkittua tietoo tällä hetkellä, että oltasko vielä niissä vanhoissa ajoissa, kun on ollu paljon enemmän syrjittyjä ihmisryhmiä ja muuta tällasta. Tossa mainitsittekin joitain riskejä, mitä siihen liittyy, että jos uutta tieteellistä tietoa ei tulis, mutta mitä riskejä siihen liittyy, et jos tiedettä ei rahoiteta tai arvosteta tarpeeksi?

Sari Havu-Nuutinen: Se ilman muuta vaikuttaa siihen, et miten me ymmärretään ja pystytään hallitsemaan globaaleja ja lokaaleja paikallisiakin ilmiöitä ja prosesseja ja asioita ja ihmisten käyttäytymistä, hyvinvointia ja ennen kaikkea tietysti terveyttä. Niin ku tuossa jo Anssi nosti aikaisemmin esille, että esimerkiks terveydenhuollossa tutkimus on vienyt aivan huikeasti eteenpäin meijän hyvinvointia ja meijän terveyttä ja koko yhteiskunnallista toimintaa sitä kautta ja sen vaikutukset muille osa-alueille ovat aika merkittäviä. Eli ne jäis kyllä ymmärtämättä ja puolitiehen tietyllä tavalla. Tietysti tän oman tutkimukseni kautta, niin siihen liittyy sellasia riskejä. Jos ei tieteellistä tutkimusta ole, niin se tiedepääomaa yhteiskunnassa laskee. Eli silloin meillä ei ole sitä tietoa ikään kun päätöksenteon ja käyttäytymisen tueksi ja ihmiset ehkä alkavat etsiä muita kanavia tai muita väyliä oman päätöksentekonsa tueksi ja ne voi olla sitten jotain sellasia teorioita, jotka ei perustu tutkimukseen eivätkä ole totta ja se vaikuttaa heti siihen yhteiskunnan toimintaan ja rakenteeseen ja luottamukseen. Kaikki me tiedämme, mitä sitten tapahtuu, jos poliittiseen päätöksentekoon ei luoteta, et se on ihan yhteiskunnallinen katastrofi sitten edessä. Toimintaa ohjaa kokemus, satunnaisuus, hektisyys. Tuossa vähän samoja asioita niin ku käänteisessä puolessa, mitä puhuimme jo.

Anssi Keinänen: ja tietenkin, jos puhutaan, että rahoitusta ei ole riittävästi, tarpeeksi, niin se tietysti helposti johtaa myös sen rahan perässä kilpailuun, niin ku juostaan sen perässä ja sillon me ei välttämättä aina osata tunnistaa itse tutkijoina, tutkimusyhteisönä, että mitkä on ne relevantit kysymykset, joihin me tarvitaan niitä tutkimusratkaisuja, tutkimushavaintoja. Se on aika lyhytjänteistä toimintaa ja se ei meitä yhteiskunnassa pitkäjänteisesti kehitä. Se on se vaara, jos puhutaan rahotuksen niukkuudesta. Totta kai niin ku Sari nosti esille, jos tutkimusta ei arvosteta, niin me ollaan nytkin nähty tänä päivänä esimerkkejä siitä maailmalta, aika demokraattisestikin maasta, että mitä se tarkoittaa, että miten se muuttaa koko tutkimuksen tekemistä ja ohitetaan tutkimuksen havainnot, niin kyllä siinä semmonen luottamus ja ehkä yhteiskunnan jakautuminen pääsee kärjistymään ja se on ehkä meille vieraita piirteitä Suomessa.

Karina Huttunen: Miks sitte, tai tässä on tullutkin, mutta väännetään vielä rautalangasta, et mikä tekee siitä sen, että miks tarvitaan jatkuvasti uutta tietoa, et miks vanha ei riitä samasta aiheesta?

Anssi Keinänen: Helppo vastata tähän siinä, että kun maailma muuttuu ympärillämme, et meillä tulee koko ajan uusia ilmiöitä, uusia asioita ja meidän tutkimustieto ei välttämättä suoraan siihen pysty vastaamaan ja me tarvitaan tietoa näistä ilmiöistä, meidän myös tutkimusosaaminen, menetelmät kehittyy koko ajan ja päästään pintaa syvemmälle, tai entistä syvemmälle asioissa. On erilaista rekisteridataa ja vastaavia, joita me ei pystytty haaveilemaan vaikkapa 30 vuotta sitten ja se tieto, jota sieltä saadaan kaivettua irti, niin se on paljon syvällisempää ja yksityiskohtaisempaa. Kyllä se maailman muuttuminen, mutta ehkä myös, mitä Sari nosti esille, minusta se tuli aika hyvä tämmönen tietopääoma, että jos me tähän pysähdytään, niin meidän tietopääoma tietyllä tavalla alkaa koko ajan vähenemään ja tulevien sukupolvien tietopääoma vähenemään ja se on aika merkittävä asia, josta meidän pitää pitää huoli, että näin ei käy.

Sari Havu-Nuutinen: Ja niin ku me tiedämme, niin tutkittu tieto perustuu aina aikaisempaan tutkittuun tietoon, eli meillä on joku olettamus tai hypoteesi aikaisemmasta osaamisesta ja tiedosta jollekin ilmiölle tai asialle. Ja koska yhteiskunta muuttuu, maailma muuttuu, hyvin pienetkin asiat saattaa. Ajatellaan vaikka maapallon lämpötilaa kun muuttuu, niin miten sillä on ihan valtavia merkityksiä sitten kaikkiin muihin osa-alueisiin. Ja sillä tavalla sitten kun yksi muuttuja muuttuu, niin tarvitaan uutta ymmärrystä ja osaamista, et mitä tämä tarkoittaa nyt tässä tilanteessa. Eli tää maapallo ei ole stabiili, vaan se on tämmönen liikkuva elementti ja muuttujia on moneen suuntaan ja sen olemassa olevan tutkitun tiedon päivittäminen, testaaminen, soveltaminen uusiin tilanteisiin edellyttää meiltä jatkuvaa tutkimusta ja sen uudelleen suuntaamista. Ja koska niin ku sanoin, nii ihmisinä olemme uteliaita ja haluamme ymmärtää asioita aina syvällisemmin, niin uuden tiedon päälle on hyvä sitten rakentaa sitä uutta ymmärrystä ja osaamista, joka vie meidän sitä tietoa ja taitoa eteenpäin.

Anssi Keinänen: Jos tätä pohtii kansallisena kysymyksenä, että jos me vaikka puhutaan siitä, että tarvitaanko Suomessa uutta tietoa, niin me ei kovin pitkälle yhteiskuntana, kansakuntana päästä sillä, että me kopioidaan, mitä muut tekee ja hyödynnetään sitä tietoa, et me sitten myös kansakuntana aletaan taantumaan. Tää on siinä mielessä, halutaanpa tai ei, niin tää on myös keskinäistä tämmöstä kilpailua tai sitä, että me yhteiskuntana pysytään kehityksen kärjessä. Jos maailmalla me tiedetään, että kuitenkin sitä halukkuutta viedä asioita eteenpäin on ja halutaan panostaa tutkimuksen, niin kyllä se myös suomalainen tämmönen kansakunta on myös vastattavaa siihen tilanteeseen.

Sari Havu-Nuutinen: Ja jo kulttuuriset eroavaisuudet vaikuttaa siihen tutkitun tiedon tulokseen. Esimerkiks meillä on nyt yks väitöskirjatutkimus menneillään, jossa selvitetään opettajien stressiä ja siihen vaikuttavia tilanteita luokkahuoneessa. Alun perin käytettiin mittarina italialaisille opettajille kehitettyä mittaria, joka ei toiminukaan sitten Suomessa tai Etelä-Koreassa samalla tavalla. Eli meillä on halu ja kiinnostus ymmärtää myöskin tämmösiä kulttuurisia eroavaisuuksia samoissa ilmiöissä ja asioissa.

Karina Huttunen: Noissakin on tota, että harvoin ehkä sitten, jos ei ite tutkimusta tee, nii ymmärtää, että miten helposti käy just tolleen, että joku mittari ei toimikaan, vaikka tekis silleen aika samasta aiheesta tutkimusta. Siinäkin mielessä on kyllä tärkeetä, et sitä tehdään, uutta tietoa. Tuleeks teillä mitään konkreettisia esimerkkejä mieleen, et jos nyt vaikka hetkeks lakattas tutkimasta, et miten tää tutkitun tiedon puute näkyis ihmisten arjessa? Millasia konkreettisia vaikutuksia sillä ois?

Sari Havu-Nuutinen: Mä luulen, että just sellaset käyttöteoriat ja siihen omaan kokemukseen liittyvä päätöksenteko sitte alkas saada valtaa ja huomiota enemmän. Meillä alkais tulla varmaan mielipidekirjoituksia mielipiteisiin ja tän tyyppisiin asioihin liittyviä kannanottoja enemmän ja niiden vaikutus sitten ihmisen käyttäytymiseen ja toimintaan tulis yhä enemmän. Esimerkiks nytten koronapandemia-aikaan nähtiin, mikä vaikutus salaliittoteorioilla oli, et alettiin, ku ei ollu ihan tarkkaa tietoa, että minkälaisesta viruksesta on kysymys tai miten se leviää ja miten sitä voiaan estää, niin alko tulla hyvin monenlaisia selityksiä. Jokainen alkaa tehdä niitä omia päätelmiä ja johtopäätöksiä sitte asioista ja se keskustelu menee siihen suuntaan, et se ei perustu sitte tieteelliseen tietoon ja saattaa saada hyvin vaikeitakin tilanteita sitte aikaseksi.

Anssi Keinänen: Kyllä. Tuo korona oli hyvä esimerkki siitä, että kun meillä ei ollu sitä tietoa globaalistikaan, että no miten vaarallinen tämä virus on, niin nähtiin alkuun, että ihmisethän aika voimakkaasti alko vaan toivomaan vahvaa johtajuutta ja vahvan johtajuuden perään haikailtiin, mut jossakin vaiheessa sitten alkoi tietyllä tavalla myös sitäkin romuttumaan, että me ei enää uskottukaan siihen, että haluttiin sitä tietoa saada ja tutkimustiedolle oli vahva tarve ja sitä vaadittiin. Se kertoo siitä myös, että miten tärkeässä roolissa tämä tutkittu tieto meille on.

Ehkä yks semmonen, mikä jos me puhutaan siitä vaikka tämmösen julkisrahoitteisen yliopistotutkimuksen vähäisyyttä, että jos se on liian vähäistä, niin me tiedetään, että yrityksillä on resursseja tuottaa tietoa. On vaarana, että me joudutaan tämmösen tilanteeseen, jossa yritykset tuottaa tietoa ja he hyödyntää sitä omassa toiminnassaan. On aika vaarallistakin myös, et jos julkisvallalla ei oo tarjota sitä muuta tietoa sitten vastapainoksi. Tavallaan tulee mieleen just tämmöset vahvat monopolit, että suuret yritykset alkaa ottamaan isompaa roolia tässä meidän yhteiskunnassa globaalistikin, että tää ei oo enää valtioitten välisiä asioita, vaan täällä alkaa olla isot toimijat, jotka sitten vaikuttaa meidän tekemiseen. Se on varmasti myös asia, jota me ei haluta ja sen takia tämmönen riittävä tieto, jota pystytään tuottamaan vaikkapa yliopistoissa on tärkeä, joka luo vastavoimaa ja tämmöstä tasapainoa tähän meidän yhteiskuntaan.

Sari Havu-Nuutinen: Ja ehkä sellainen tulevaisuuden ennustaminen tai toimintojen ja asioiden suuntaaminen kohti tulevaisuutta heikkenee, et se yhteiskunnan dynaamisuus, demokratia. Ne vaikutukset varmaan sille puolelle olis aika merkittäviä.

Karina Huttunen: Tuleeks teillä mieleen jotain vielä näistä aiheista, mitä ollaan tänään puhuttu jotain, mitä haluisitte lisätä?

Anssi Keinänen: No me oltiin tänään aika isojen kysymysten äärellä. Tää oli aivan mahtava tilaisuus tulla tästä keskustelemaan ja myös vähän niin ku pysäyttää ittensäkin tähän kysymykseen, että kun aina miettii siellä omaa tutkimusta tehdessään, joskus aina kysyy kyynikkona, että no onko tällä mitään merkitystä, niin kun rupee asioita vähän isommin miettimään, niin näillä onkin yllättävän iso merkitys. Tästä meidän pitää pitää huolta vaikkapa yliopistona, että meidän tutkijat sitten pystyy tekemään tutkimusta ja kun he ovat sitten vaikkapa mediassa tai eri tavalla eri paikoissa esiintyy, niin me tuetaan heitä sitten heidän osaamisessaan, mutta sitten kun me tiedetään, että tulee näitä sosiaalisen median puolelta vaikka näitä ylilyöntejä, niin me pystytään siinäkin tilanteessa tukemaan meidän tutkijoita. Tää on yksi tärkeä osa sitä meidän työtämme ja se pitää huomioida tässä meidän omassa työsuunnittelussa ja oman osaamisen kehittämisessä.

Sari Havu-Nuutinen: Juuri näin. Tää ilmiö ja asia on koko yhteiskunnan toimivuuden kannalta hirveen tärkeä ja me ollaan siinä mielessä tietysti vielä onnellisessa tilanteessa, että meillä on yhteiskunnallisesti rahoitetut yliopistot, et me ei olla kenenkään yritysten tai yksityisen rahoituksen varassa olevia yksityisiä yliopistoja, joka sillä tavalla antaa meille sitten hyvän mahdollisuuden tehdä tällastä puolueetonta tutkimusta ja eettisesti kestävää tutkimusta.

Toivoisin jotenkin, että myöskin sitten tää tutkittu tieto sais vielä laajemman ja paremman jalansijan yhteiskunnassa, et meillä ois sellasia erilaisia toimintoja yhteiskunnassa, jotka perustuu siihen tutkimustietoon myöskin siellä viihdepuolella ja ihmisten vapaa-ajan toiminnoissa ja muussa. Siinä meillä on vielä paljon kehitettävää, et me pystytään laajentamaan sen tutkitun tiedon vaikuttavuutta. Niit keinoja on varmasti olemassa, jos me yhteiskunnassa halutaan. Meijän tutkimusten mukaan esimerkiks näissä tiedepääomissa ja tieteen käyttämisessä on hyvin paljon alueellisia eroja Suomessa. Ne keskittyy tuonne Etelä-Suomeen enemmän. Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomessa on alueellisia eroja. Tää on myöskin hyvin tärkee, että kaikilla ihmisillä olisi saavutettavaa tieteellistä tutkittua tietoa.

Karina Huttunen: Lopuksi voisin vielä just kysyä sitä, että onks teillä jotain muutamaa vinkkiä jakaa, että miten voi oman tutkimuksen vaikka vaikuttavuutta nostaa seuraavalle tasolle tai jotenkin viestiä siitä vaikuttavasti?

Anssi Keinänen: Varmasti se, että tutkija tunnistaa, että ketkä on ne toimijat, jotka erityisesti tätä tietoa tarvitsevat, olla yhteydessä heihin, verkostua heidän kanssaan. Se on pitkäjänteistä työtä käydä erilaisissa tilaisuuksissa ja sitten mahdollisesti siellä ottaa puheenvuoro ja käydä juttelemassa ihmisten kanssa. Sehän ei tapahdu sormia napsauttamalla. Ehkä meidän tietyllä tavalla, en mä tiiä, se ei ehkä ole oikea sana, olla ylpeitä siitä omasta tutkimuksesta, mut että ollaan avoimin mielin siitä, että me ollaan valmiimpia kertomaan siitä sitten myös muillekin kun sille omalle tiedeyhteisölle siitä, että mitä me ollaan tehty ja miksi nämä on merkittäviä asioita yhteiskunnassa. Ehkä myös itse tunnistaa sen oman tutkimuksen merkityksellisyys paremmin.

Sari Havu-Nuutinen: Kyllä. Verkostoituminen ja varmaan sen tieteellisten tutkitun tiedon tulosten kanssa jalkautuminen ikään kuin sen kohderyhmän pariin on hirveen tärkee. Ja jotenkin ymmärtää, että pienikin yksittäinen tutkimus on omalla tavallaan merkittävä. Se yksittäinen tutkimus ei voi mullistaa koko maailmaa eikä parantaa koko maailmaa, mutta sillä on oma tärkeä roolinsa se vaikuttavuus siinä omalla paikallaan. Yhteistyö ehkä tänä päivänä muutenkin on mun mielestä hirveen tärkee ja tää viestintä, erilaisten viestintäkanavien käyttö varmasti ja erilaisten viestintämahdollisuuksien hyödyntäminen, että luovuutta tarvitaan siinäkin.

Karina Huttunen: Kuulostaa hyviltä vinkeiltä. Hei kiitos paljon, Sari ja Anssi, että pääsitte vieraaksi.

Anssi Keinänen: Kiitos.

Sari Havu-Nuutinen: Kiitos.