Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kantasolulaboratorio

Mikrokokoisella polyeteenillä haitallisia vaikutuksia solukokeissa

Mikrokokoisella polyeteenimuovilla havaittiin suurina annoksina haitallisia vaikutuksia soluille juuri julkaistussa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa. Tutkijat selvittivät mikrokokoisen polyeteenin (PE) toksisuutta kahdessa erilaisessa ihmisen suolistosyöpäsolulinjassa. Polyeteeni on yksi yleisimmistä muovilaaduista ja sitä hyödynnetään moneen tarkoitukseen esimerkiksi pakkausmateriaalina. Isoilla pitoisuuksilla havaittiin solujen elävyyden heikentymistä sekä reaktiivisten happiradikaalien muodostumista solujen mitokondrioissa, jotka ovat elintärkeitä energiaa tuottavia soluelimiä.

Tulokset julkaistiin Science of the Total Environment -lehdessä.

Ihminen altistuu erilaisille mikromuoveille jatkuvasti

Mikromuovihiukkaset ovat läpimitaltaan alle 5 millimetrin kokoisia. Niitä voidaan valmistaa sellaisenaan esimerkiksi kosmetiikkatuotteisiin, mutta niitä myös muodostuu isompien muovituotteiden haurastumisen ja hajoamisen seurauksena ympäristössä. Yleisimmät mikromuovipartikkelit ympäristössämme ovat lähtöisin muun muassa autonrengaspölystä, tekonurmikentistä ja keinokuituisten vaatteiden pesusta. Ihmiset altistuvat mikromuoveille pääosin ravinnon ja ilman kautta. Vaikka tiedetään, että altistumme mikromuoveille päivittäin, niiden terveysvaikutuksia ei kuitenkaan vielä tunneta.

Polyeteenipartikkelit aiheuttivat haitallisia vaikutuksia ihmisen suolistosoluviljelmissä

Mikromuoveja päätyy elimistöömme erityisesti ruoansulatuskanavan kautta. Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin mikrokokoisen polyeteenin toksisia vaikutuksia kahdessa ihmisen suolistosyöpäsolulinjassa. Puhtaan, käsittelemättömän polyeteenin lisäksi tutkimuksessa käytettiin myös etanolilla käsiteltyä polyeteeniä sen selvittämiseksi, miten käsittelyprosessi vaikuttaa hiukkasten toksisuuteen. Soluja altistettiin muovihiukkasille 48 tunnin ajan. Altistuksessa käytettiin useita eri suuruisia annoksia.

Sekä puhdas ja käsittelemätön polyeteeni että etanolilla käsitelty polyeteeni aiheuttivat isoilla annoksilla solukuolemaa soluviljelmissä. Solujen elävyyttä mitattiin kahdella eri menetelmällä, ja molemmilla havaittiin sama tulos. Tutkimuksessa selvitettiin myös reaktiivisten happiradikaalien muodostumista altistumisen jälkeen. Reaktiivisia happiradikaaleja syntyy soluissa luonnollisesti, mutta myös erilaiset altisteet voivat lisätä niiden määrää, mikä voi johtaa haitallisiin vaikutuksiin, kuten DNA-vaurioihin. Lisääntynyttä happiradikaalituotantoa havaittiin erityisesti mitokondrioissa, jotka ovat solujen energiaa tuottavia soluelimiä.

Lisää mikromuovitutkimusta tarvitaan terveysriskien arviointia varten

Tutkimuksen tulokset vahvistivat aikaisempia havaintoja siitä, että mikromuovipartikkeleilla voi olla haitallisia vaikutuksia ihmisen elimistössä. – Mikromuovien kirjo on kuitenkin erittäin laaja ja niillä voi olla hyvin erilaisia vaikutuksia riippuen esimerkiksi muovilaadusta sekä hiukkasten muodosta ja koosta, kertoo tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, tutkijatohtori Mikko Herrala Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta.

– Mikromuovien terveysriskien luotettavaan arviointiin tarvitaan lisää tietoa eri laatuisten ja muotoisten mikromuovien vaikutuksista ja vaikutusmekanismeista sekä solutasolla että koe-eläimissä. Tutkimustietoa tarvitaan lisää myös ihmisten altistumisesta mikromuoveille ja siitä aiheutuvista terveysvaikutuksista.

Lisätietoja:

Mikko Herrala, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos
mikko.herrala(a)uef.fi
https://uefconnect.uef.fi/henkilo/mikko.herrala/

Essi Järvelä, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos
essi.jarvela(a)uef.fi
https://uefconnect.uef.fi/henkilo/essi.jarvela/

Tutkimusartikkeli:

Herrala, M., Huovinen, M., Järvelä, E., Hellman, J., Tolonen, P., Lahtela-Kakkonen, M., & Rysä, J. (2023). Micro-sized polyethylene particles affect cell viability and oxidative stress responses in human colorectal adenocarcinoma Caco-2 and HT-29 cells. The Science of the total environment, 161512. https://doi.org/10.1016/j.scitotenv.2023.161512

Tiedotetta korjattu 17.1.23: polyetyleeni korjattu polyeteeniksi.