Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Michael Casia and Hilkka Soininen

KYSin, Itä-Suomen yliopiston ja MSD:n yhteistyö syvenee

Kuopion yliopistollinen sairaala, Itä-Suomen yliopisto ja lääkeyhtiö MSD sopivat laajasta yhteistyöstä, joka vahvistaa Kuopion alueen terveydenhuollon ekosysteemiä ja jolla kehitetään osapuolten välistä tutkimusyhteistyötä muun muassa neurosairauksissa.

Kuopion yliopistollinen sairaala, KYS, ja Itä-Suomen yliopisto ovat allekirjoittaneet raamisopimuksen maailman suurimpiin lääkeyhtiöihin kuuluvan, amerikkalaisen MSD:n kanssa. Tavoitteena on kehittää Kuopion alueen terveydenhuollon ekosysteemiä ja edelleen vahvistaa Kuopion asemaa terveystieteiden osaamiskeskittymänä ja kansallisena neurokeskuksena. Yhteistyö keskittyy erityisesti tutkimukseen, lääketieteelliseen koulutukseen, terveystaloustieteeseen ja terveydenhuollon ekosysteemeihin, tavoitteena tuottaa lisäarvoa ja vaikuttavuutta koko terveydenhuoltojärjestelmälle ja ennen kaikkea potilaille.

– Kun näin suuri lääketieteellinen toimija käynnistää yhteistyön meidän kanssamme, kertoo se osaltaan siitä arvostuksesta, mitä Itä-Suomen yliopisto osaamiskeskuksena ja KYS kliinisenä tutkijana kansainvälisesti nauttivat. Toisaalta tämä on KYSille eräänlaista ulkokuntamyyntiä, jolla pienennetään kuntiin ja valtion tutkimusrahoitukseen kohdistuvaa rahoitustarvetta, kertoo KYSin johtajaylilääkäri Jorma Penttinen.

Kumppanoituminen lääkealan kansainvälisen toimijan kanssa tuo hyötyjä alueen eri toimijoille, taloudelle ja sitä kautta myös asukkaille. MSD haluaa olla mukana kehittämässä Kuopion alueen kilpailukykyä erittäin kilpailluista resursseista terveydenhuollon alan ekosysteemin kehittämisessä.

– Näin laaja ja monipuolinen yhteistyö parantaa koko Itä-Suomen elinvoimaa, koska se kehittää olemassa olevia yhteistyökanavia tutkimuksen, koulutuksen ja kansanterveyden alueilla. Tutkimuksen osa-alueella painopiste on erityisesti neurotieteissä sekä sydän- ja verisuonitaudeissa ja metabolisessa oireyhtymässä, kertoo KYSin tutkimusjohtaja Esko Vanninen.

Yhteistyöllä tavoitellaan merkittäviä hyötyjä potilaiden hoitoon, hoitojen kehittämiseen sekä eri hoitomuotojen vaikuttavuuden arviointiin. Laaja-alaisella yhteistyöllä, terveydenhuollon ekosysteemin kehittämisellä ja parempaan vaikuttavuuteen tähtäävillä digitaalisilla ratkaisuilla sekä biopankkiaineistojen ja rekisteridatan hyödyntämisellä voidaan saada parempaa tuloksellisuutta terveydenhuoltoon ja sitä kautta myös parempia hoitotuloksia potilaille.

– Olemme iloisia alkavasta yhteistyöstä Kuopion alueen toimijoiden kanssa ja toivomme, että voimme tuoda kansainvälistä näkökulmaa alueellisen terveydenhuollon ekosysteemiin sekä uusia innovatiivisia tapoja kouluttaa terveydenhuollon henkilöstöä, sanoo MSD Finland Oy:n toimitusjohtaja Michael Casia.

Nyt allekirjoitetun sopimuksen osapuolet ovat tehneet yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Raamisopimuksella on määritelty ne osa-alueet, joilla yhteistyötä on tarkoitus syventää. Sopimus on luonnollinen jatke hyvälle yhteistyölle ja antaa osapuolille mahdollisuuden kehittää strategisesti Kuopion alueen terveydenhuoltoa ja tutkimusta uudelle tasolle. Tämän sopimuksen puitteissa on mahdollista käynnistää projekteja, joissa työtä käytännössä toteutetaan osapuolten kesken.

– Yhteistyö suuren kansainvälisen lääkeyhtiön kanssa avaa Itä-Suomen yliopistolle uusia mahdollisuuksia tutkimuksen, koulutuksen ja maakunnan kehittämisen kannalta. MSD:n vahvuusalueet ovat erittäin lähellä terveystieteiden tiedekunnan vahvuuksia luoden merkittäviä mahdollisuuksia tiedekunnan toiminnalle, painottaa dekaani Jussi Pihlajamäki Itä-Suomen yliopistosta.

MSD on on amerikkalaisen Merck & Co., Inc:in tytäryhtiö ja sillä on pääkonttori Kenilworthissä, New Jerseyssä. MSD:n tutkii, kehittää ja tuo markkinoille uusia, innovatiivisia lääkehoitoja ja rokotteita, painopistealueinaan syöpäsairaudet, sydän- ja verisuonitaudit, Alzheimerin tauti sekä infektiosairaudet. Yhtiön maailmanlaajuinen tutkimus- ja tuotekehityspanostus vuonna 2016 oli yli 10 miljardia dollaria. MSD:llä työskentelee lähes 68 000 henkilöä, joista noin 120 Suomessa.

Lisätietoja:

Johtajaylilääkäri Jorma Penttinen, KYS, puh. 044 717 2110

KYSin tutkimusjohtaja Esko Vanninen, KYS, puh. 044 711 3265

Dekaani Jussi Pihlajamäki, Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 344 0187

Toimitusjohtaja Michael Casia, MSD Finland Oy, p. 040 179 2020

Kuva: Neurotieteet kuuluvat keskeisiin yhteistyöalueisiin tutkimuksessa. Kuvassa MSD Finlandin toimitusjohtaja Michael Casia ja kansallista neurokeskusta valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, professori Hilkka Soininen.