Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Siivoaminen.

Kotitaloustieteen opintoja jo lukiossa – uudenlainen yhteistyömuoto ensimmäisenä Suomessa

Itä-Suomen yliopistossa kehitetään kotitalousopettajakoulutusta aloittamalla lukion ja kotitaloustieteen välinen opintoyhteistyö ensimmäisenä Suomessa. Tarkoituksena on tarjota mahdollisuus yliopiston kotitaloustieteen koulutusohjelmaan tutustumiselle lukio-opintojen aikana.  

Lukiossa suoritettavan uudenlaisen tutustumisopintojakson suunnittelu on osa Itä-Suomen yliopiston kotitalousopettajakoulutuksen opetussuunnitelman uudistusta. Suunnittelua tehdään yhteistyössä yliopiston harjoittelukouluna toimivan Tulliportin normaalikoulun lukion kanssa, jossa voi jo tällä hetkellä suorittaa valinnaisia kotitalouden opintoja kolmen opintojakson verran. 

Kotitaloutta on ylipäätään mahdollista opiskella vain harvassa suomalaisessa lukiossa, ja vain harva lukiolainen suorittaa kotitalouden lukiodiplomin, koska siitä ei ole ollut suoranaista hyötyä jatko-opintoihin hakeutumisessa. 

Oppimisympäristönä oma koti

Yliopiston uusi opintojakso on siis mahdollista suorittaa osana lukio-opiskelua. ”Koti toimintaympäristönä” -opintojakso toteutetaan monimuoto-opiskeluna, jossa yhdistyvät verkko-opiskelu ja kotitaloustaitojen harjoittelu kodin toimintaympäristössä. Lukiolaiset opiskelevat opintojaksolla yhdessä kotitaloustieteen opiskelijoiden kanssa. 

– Usein kuulee sanottavan, että lukion kotitalousopetusta varten ei ole olemassa kotitalousluokkaa, se on peruskoulun puolella tai että opetus ei mahdu yläkoulun tiloihin. Sopivien tilojen puutteeseen ei tarvitse lukio-opetuksen kuitenkaan kariutua, vaan toimintaympäristönä voi toimia oma koti. Kotitalouden taitoja tulee näin harjoiteltua luonnollisessa ympäristössä samalla kun kotitöitä tekisi muutenkin, kuvailee kotitaloustieteen yliopistonlehtori Johanna Hokkanen.

Ne lukio-opiskelijat, jotka myöhemmin hakevat Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan kotitaloustiedettä, saavat lukiossa suoritetusta ”Koti toimintaympäristönä” -opintojaksosta hyväksiluvun. 

– Tämä toivottavasti motivoi alasta kiinnostuneita lukiolaisia. 

Hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä arjen valintoja

Lukion opetussuunnitelman perusteissa määritellään, että osa lukiokoulutuksen opinnoista on järjestettävä yhteistyössä korkeakoulun kanssa siten, että jokainen lukiolainen saa halutessaan kokemusta korkeakouluopiskelusta.

Yliopiston ja lukion välisen yhteistyön tavoitteena on sujuvoittaa siirtymistä lukiosta korkeakouluun ja työelämään sekä tarjota opiskelijoille laajempi näkökulma eri tieteenaloihin ja uramahdollisuuksiin. Tavoitteena on myös, että opiskelijat verkostoituisivat ja saisivat arvokkaita käytännön kokemuksia esimerkiksi erilaisista hankkeista jo lukioaikana. 

– Sisällöt suunnittelemallemme opintojaksolle on valittu niin, että ne tukevat lukio-opiskelijoiden kotitaloustaitojen ja laaja-alaisen osaamisen kehittymistä soveltavien ja toiminnallisten tehtävien kautta. Kotitaloustaitoja ovat perusopetuksessa käytännön toimintataidot, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä tiedonhallintataidot. Niitä voidaan hyödyntää ja soveltuvin osin käyttää lukion opetussuunnitelmatyössä ja lukio-opintojen suunnittelussa, Hokkanen kertoo.

Laaja-alaisen osaamisen osa-alueista korostuvat hyvinvointi- ja vuorovaikutustaidot, eettisyys ja ympäristöosaaminen sekä monitieteinen ja luova osaaminen.

– Opintojaksolla annetaan opiskelijoille työkaluja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Myös ruokavalinnat sekä arjen talousvalinnat ovat keskeisinä sisältöinä mukana.

Ensimmäisten opiskelijoiden on tarkoitus aloittaa opintojaksolla syksyllä 2025.


Kotitalouden lukio-opetuksen tukimateriaali ja Johanna Hokkasen artikkeli “Koti toimintaympäristönä” – kurkistus lukion kotitalouden yliopisto-opintoihin
 

Avainsanat