Niin selkeää kuin meille olisikin järjestellä maailman kielet omiin lokeroihinsa ja piirtää kartalle selkeät murrerajat, eivät kielentutkijat suostu lähtemään siihen mukaan. Heidän mukaansa kieli on jatkumoa, eikä se tottele rajoja.
Otetaan kieliesimerkki läheltä. Joensuun ja Kuopion kampusten henkilöstöllä on selvä käsitys siitä, miten kollegat Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa puhuvat.
– Se murreraja näiden alueiden välillä tuntuu olevan hyvin selkeä ihmisten mielissä, mutta totuus on, että tuo raja on lähinnä mentaalinen. Näissä savolaismurteisiin kuuluvissa naapurusmaakunnissa puhutaan paljolti samalla tavalla, kertoo suomen kielen professori Marjatta Palander.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että pohjoiskarjalaiset vääntävät puhekielessään sanoja samaan tapaan kuin savolaisetkin, esimerkiksi ”sauna” on ”saona” molemmilla kampuksilla.
– Toki mie ja minä -pronominit erottavat meitä, mutta muuten murteidemme välinen raja on melko häilyvä, täydentää suomen kielen professori Helka Riionheimo.
Kielten rajat puhuttivat perjantaina Joensuussa, kun Palander ja Riionheimo esittelivät tuoretta kirjaansa On the Border of Language and Dialect. Sen kolmas toimittaja on karjalan kielen ja kulttuurin professori Vesa Koivisto.
Kirjan kahdeksassa artikkelissa käsitellään monikielisyyttä, vähemmistökieliä, kieli-ideologioita, kielikontakteja sekä ei-kielitieteilijöiden kieli- ja murrekäsityksiä.
Kieli on arvovaltakysymys
Kirjan artikkelit käsittelevät kieliin ja murteisiin liittyviä rajoja. Artikkeleissa pohditaan muun muassa miten valtioiden rajat ja niiden muutokset muovaavat kieltä ja milloin jonkin kielen murre erkaantuu omaksi itsenäiseksi kielekseen.
– Siihen, milloin kieli erkaantuu murteesta omaksi kielekseen, vaikuttavat useat syyt. Suurimmat niistä ovat kielenulkoisia, eli tutkimusten mukaan poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset ovat usein niin vahvoja, että murteesta muodostuukin itsenäinen kieli, kertoo Riionheimo.
Hyvä esimerkki tästä on Tornionjokilaaksossa puhuttava meänkieli.
– Ruotsin puolella meänkieltä puhuvat kokevat loukkaavana sen, että meänkieltä pidettäisiin murteena. He eivät halua identifioitua suomen kielen murteen puhujiksi, vaan oman, itsenäisen kielen puhumista pidetään arvokysymyksenä.
Anna ku selätän!
Erityistä huomiota kirjassa saa karjalan kieli, joka on esillä kolmessa artikkelissa.
– Tutkimustemme perusteella selvää kielen rajaa ei voi vetää kartalla edes suomen ja karjalan kielen välille, vaan kielet limittyvät keskenään ja yhdistyvät valtioiden raja-alueiden molemmin puolin toisiinsa, kuvailee Palander.
Marjatta Palander ja Helka Riionheimo selvittivät omassa artikkelissaan jäljittelytestin avulla, mitä rajakarjalaistaustaiset siirtokarjalaiset ja heidän jälkeläisensä vielä muistavat karjalan kielestä.
– Pyysimme haastateltavia imitoimaan omia isovanhempiaan ja pohtimaan, mitä he olisivat sanoneet tietyissä tilanteissa.
Tällä tapaa haastateltavien muistista löytyi esimerkiksi karjalankielisiä sanontoja ja kehotuksia, vaikka haastateltavat itse eivät karjalan kieltä puhuneetkaan.
– Moni muisti isovanhempiensa kysyneen esimerkiksi ”Kuimba olet jaksanu?”, mikä tarkoittaa karjalaksi ”Miten voit?”, kertoo Palander.
Ja löytyipä muistoista vielä mummon karjalainen kehotus halaamiselle: ”Anna ku selätän.”
