Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Värikkäitä palapelinpaloja käsissä.

Kansallinen vaikuttavuuden TKI-ekosysteemi aloitti toimintansa

Tarkoituksena on edistää vaikuttavuusperusteisen lähestymistavan käyttöä kehittämistyössä ja innovaatiotoiminnassa.

Kansallinen vaikuttavuuden TKI-ekosysteemi (RDIWELL) on monitieteinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioekosysteemi, jonka tarkoituksena on edistää vaikuttavuusperusteisen lähestymistavan käyttöä kehittämistyössä ja innovaatiotoiminnassa. Tänä syksynä toimintansa aloittaneessa verkostossa on mukana tutkijoita ja tutkimusryhmiä useista eri organisaatioista.

– Tieteiden välisyys on vaikuttavuuden tutkimuksessa keskeistä, kun halutaan kehittää sosiaali- ja terveyspalveluiden ja hyvinvointipalveluiden laatua, vaikuttavuutta ja kustannus-vaikuttavuutta sekä johtaa palveluita, tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

Kansallisen vaikuttavuuden TKI-ekosysteemin avausseminaari järjestettiin 18. marraskuuta. Seminaarissa nousi lisäksi esiin se, että Suomessa tarvitaan tarkoituksenmukaisia mittareita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) vaikuttavuuden arvioimiseksi. Ennakkovaikutusten arviointia tulisi vahvistaa ja hyödyntää osana HYTE-työtä. Myös kuntien hallinnossa ja päätöksenteossa vaikuttavuustiedon rooli kaipaa vahvistamista.

– Hyvien käytäntöjen levittämistä alueiden ja kuntien kesken tulisi tehostaa ja nostaa esiin myös ei-menestyksekkäitä käytäntöjä ja keskustella niistä avoimesti. Hallintolähtöisyyden sijaan asiakas ja kuntalainen tulisi nostaa keskiöön, kun määritellään kansalaisten hyvinvointia ja suunnitellaan hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteitä, tutkimuspäällikkö Elsa Paronen toteaa.

RDIWELL-verkkoseminaarissa tunnistettiin useita vaikuttavuustiedon tutkimuksellisia tarpeita kuten vaikuttavuuden määrittelyn, -arvioinnin tai moniongelmaisille asiakkaille tarjottujen palvelujen vaikuttavuuden mittaaminen, ennakoivan työotteen arviointi, asiakaslähtöisyyden lisäämisen keinojen tutkiminen sekä palvelujärjestelmän siiloutumiseen liittyvät kysymykset. Tutkimusta tarvitaan myös siitä, millaisten mekanismien kautta vaikuttavuus syntyy.

Itä-Suomen yliopiston johtamassa RDIWELL-konsortiossa ovat mukana Helsingin, Tampereen ja Lapin yliopistot sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lisäksi ekosysteemissä on mukana useita yksityisen ja julkisen sektorin toimijoita sekä järjestöjä, joita kiinnostaa vaikuttavuusperusteinen toiminnan ja palveluiden kehittäminen sekä johtaminen sekä oman vaikuttavuusosaamisen lisääminen.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas, puh. 050 323 4020, tomi.maki-opas(at)uef.fi

Tutkimuspäällikkö Elsa Paronen, puh. 050 355 7986, elsa.paronen(at)uef.fi

Vaikuttavuuden talon verkkosivut

Vaikuttavuuden TKI-ekosysteemin (RDIWELL) verkkosivut

Vaikuttavuuden talo Twitterissä @VAIKtaloUEF