Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöreitä tarroja lasiseinällä.

Kalataloussektorin koulutusyhteistyö kantaa hedelmää Kirgisiassa: mallikalanviljelylaitos avattu

Kirgisian kansallisen maatalousyliopiston (KNAU) FishEDU-mallikalanviljelylaitos aloitti toimintansa. Mallilaitoksen vuotuinen tuotantokapasiteetti on yksi tonni, ja laitoksessa on yksiköt kirjolohien ja karppien edelleen kasvattamiseen. Laitoksen toiminta on integroitu myös kasvinviljelyyn.

Kirgisian kansallisen maatalousyliopiston (KNAU) FishEDU-mallikalanviljelylaitos aloitti toimintansa tänään. Mallilaitoksen vuotuinen tuotantokapasiteetti on yksi tonni, ja laitoksessa on yksiköt kirjolohien ja karppien edelleen kasvattamiseen. Laitoksen toiminta on integroitu myös kasvinviljelyyn, sillä sen poistovedellä kastellaan karppialtaan patojen reunustojen ja lähialueiden vihannesviljelmiä sekä KNAU:n peltoja. KNAU:n opetusta, oppimista ja tutkimusta palveleva mallikalanviljelylaitos on ensimmäinen laatuaan paitsi Kirgisiassa myös koko Keski-Aasiassa.

 FishEDU-hankkeen ansiosta voimme kouluttaa enemmän asiantuntijoita sektorille, ja yhteistyö yksityisen sektorin kanssa parantaa heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Tulevaisuuden tavoitteita ovat myös tutkimusyhteistyön tiivistäminen sekä kaupallisten tuotteiden kehittäminen laitoksen toiminnan kestävyyden takaamiseksi, sanoo rehtori Rysbek Nurgaziev.

FishEDU-mallikalanviljelylaitos syntyi Kirgisian kansallisen maatalousyliopiston ja Itä-Suomen yliopiston (UEF) vuonna 2017 käynnistyneestä yhteistyöhankkeesta ”FishEDU: Capacity building for fisheries and aquaculture in Kyrgyzstan”. Ulkoministeriö on rahoittanut hanketta Opetushallituksen hallinnoiman korkeakoulutuksen kehitysyhteistyöohjelman (HEI ICI) kautta.

Hankkeen aikana KNAU:n opettajat suorittivat 15 ECTS-opintopisteen pedagogisen opintomoduulin Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla.  KNAU:n opettajat saivat myös kalatalouden ja kalanviljelyn alojen koulutusta esimerkiksi kalanviljelyn, kalojen anatomian ja fysiologian, kalojen ruokinnan ja ravitsemuksen, kalatautien, karpinjalostuksen, hydrobiologian, limnologian ja kalatuotteiden kehityksen aiheista. Näiden aihealueiden koulutuksen toteutti Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitos yhdessä kumppaniorganisaatioidensa kanssa, joihin kuuluivat esimerkiksi Suomen luonnonvarakeskus (LUKE), Suomen ympäristökeskus (SYKE), RaisioAqua Oy ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO).

– Nämä kumppanuudet ovat erittäin tärkeitä yliopistoillemme, ja haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat mahdollistaneet yhteistyötämme KNAU:n kanssa, rehtori Jukka Mönkkönen toteaa.

Hankkeessa laadittiin 27 kurssisuunnitelmaa ja suunniteltiin kolme lyhyttä kalatalous- ja kalanviljelyalan kurssia, joita opetetaan KNAU:ssa kandidaattiopintoina ja ammatillisella tasolla KNAU:n maatalousteknisessä opistossa. Kurssimateriaaleja oli hankkeen alussa heikosti saatavilla Kirgisiassa. Vajetta paikkaamaan perustettiin FishEDU Aquacentre -resurssikeskus, jonka painettujen ja sähköisten materiaalien kirjastossa on jo yli 200 kalatalouden ja vesiviljelyn resurssia venäjän ja englannin kielillä. Hankkeen aikana perustettiin myös muita oppimisympäristöjä, FishEDU Water Laboratory -laboratorio ja FishEDU Kitchen -koulutuskeittiö, jotka tukevat kalatalouden ja kalanviljelyn opetusta KNAU:ssa ja sen maatalousteknisessä opistossa.

Lisäksi julkaistiin viisi käytännön harjoitteluun ja laboratoriotyöhön liittyvää käsikirjaa: Anatomy of Bony Fishes, Blood Sampling of Fish, Fish Parasites, Fish Respiration and Gaseous Exchange sekä Practicals in Hydrobiology and Limnology. Hankkeessa tuotettiin myös julkaisu “FishEDU: Capacity building in fisheries and aquaculture, Lessons learnt from the collaboration between the Kyrgyz National Agrarian University and the University of Eastern Finland”. Hankkeesta saatuja kokemuksia ja oppeja kokoava julkaisu on saatavilla englanniksi osoitteessa https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25925 ja venäjäksi osoitteessa https://erepo.uef.fi/handle/123456789/25926.

Hankkeen vaikutukset ovat olleet laajoja. Sen puitteissa järjestetyn pedagogisen ja substanssikoulutuksen tulokset jaettiin kaikkiaan 250 muulle KNAU:n opettajalle 20 koulutustilaisuudessa. FishEDU Aquacentre on myös toiminut aktiivisesti paikallisyhteisössä. Keskus on järjestänyt kouluvierailuja sekä kalataloutta ja kalanviljelyä käsitteleviä keskustelutilaisuuksia koululaisille. Lisäksi KNAU ja Itä-Suomen yliopisto ovat tehneet yhteistyötä FAO:n ja YK:n elintarvikeohjelman WFP:n kanssa Fish Awareness Day -kalatietoisuuspäivän järjestämiseksi.

Kirgisian tasavallan maataloudesta, vesivaroista ja aluekehityksestä vastaava apulaisministeri Marsbek uulu Ilich ilmaisi tyytyväisyytensä FishEDU-hankkeen tuloksiin.

– Kirgisian kalatalous- ja kalanviljelysektori on kasvanut erittäin nopeasti. Kirgisian kalanviljelytuotanto oli vuonna 2003 vain 12 tonnia vuodessa ja on nyt kasvanut yli 2 500 tonniin vuodessa. Voimakas kasvu edellyttää asiantuntijoiden koulutusta, ja arvostamme suuresti Suomen hallituksen FishEDU-hankkeen muodossa tarjoamaa tukea. Kirgisian hallitus on sitoutunut tukemaan alan kehitystä jatkossakin.

Vaikka FishEDU-hanke on päättymässä, KNAU:n ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyön on määrä jatkua vesitieteiden, kalatalouden ja kalanviljelyn alueilla.

– Itä-Suomen yliopiston ja KNAU:n yhdessä kehittämä laadukas koulutus myös vastaa elintarviketurvan haasteisiin, auttaa vähentämään köyhyyttä ja luo työpaikkoja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti, dekaani Jukka Jurvelin tiivistää.

Lisätietoja: Roseanna Avento, Global Development Manager, roseanna.avento (a) uef.fi, p. + 358 40 355 3828

Lue lisää

www.uef.fi/fishedu

FishEDU (Facebook)

FishEDU
FishEDU