Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kantasolulaboratorio

Itä-Suomen yliopiston otsalohkodementiatutkijoille arvostettu rahoitus Suomen Akatemialta ja EU:lta

Itä-Suomen yliopiston otsalohkodementiatutkijat ovat saaneet merkittävän rahoituksen varhain puhkeavien muistisairauksien tutkimukseen EU:n JPND-ohjelmahankkeesta. Uudessa tutkimuksessa pyritään tunnistamaan otsalohkodementian ja Lewyn kappale -taudin varhaisvaiheessa tapahtuvia synaptisia tai muita fysiologisia muutoksia ja niihin liittyviä molekyylitason mekanismeja. Saadun tiedon avulla voidaan kehittää parempia työkaluja näiden sairauksien varhaisdiagnostiikkaan ja hoitoon.

Euroopan unionin yhteisen ohjelmasuunnittelun ohjelmahanke hermoston rappeumasairauksista (EU Joint Programme – Neurodegenerative Disease Research, JPND) on innovatiivinen ohjelmahanke, jolla pyritään ratkaisemaan hermoston rappeumasairauksista johtuvia haasteita. Kolmivuotisten hankkeiden tavoitteena on hyödyntää tehokkaasti korkeatasoista eurooppalaista tutkimusyhteistyötä näiden sairauksien ehkäisemisessä, diagnosoinnissa sekä paremman hoidon järjestämisessä.

Itä-Suomen yliopisto koordinoi JPND-rahoitusta saanutta Hermostoa rappeuttavien sairauksien varhaiset synaptiset muutokset (SynaDeg) -hanketta.

Muistisairauksien varhaisia merkkejä voivat olla häiriöt hermosoluja yhdistävien synapsien toiminnassa. SynaDeg-hankkeen tavoitteena on tunnistaa otsalohkodementian ja Lewyn kappale -taudin varhaisia muutoksia aivojen synaptisissa hermovälittäjäainejärjestelmissä ja muissa fysiologisissa toiminnoissa, joita voidaan helposti seurata jopa kotona, kuten käyttäytymisessä, aktiivisuudessa tai unessa. Synaptisia muutoksia potilaissa tutkitaan transkraniaalisen magneettistimulaation (TMS) menetelmin. Potilaista otetaan myös aivo-selkäydinneste-, veri- ja ihonäytteet, joista tutkitaan tautikohtaisia synaptisia biomarkkereita ja tuotetaan kantasolupohjaisia hermosolumalleja synapsimuutosten molekyylitason mekanismien tutkimusta varten.

Hankkeen odotetaan syventävän ymmärrystä otsalohkodementian ja Lewyn kappale -taudin tautimekanismeista sekä tuottavan uusia tautikohtaisia, aivo-selkäydinnesteestä tai verestä mitattavia tai fysiologisia biomarkkereita ja työkaluja näiden sairauksien haastavaan varhaisdiagnostiikkaan ja hoitoon. Saatua tietoa voidaan hyödyntää myös yksilöllisen lääketieteen sovelluksissa.

–  Tämä hanke vahvistaa Kuopion asemaa merkittävänä kansainvälisenä otsalohkodementian ja sen tautimekanismien tutkimuskeskuksena. Lisäksi hanke tuo innovatiivisella tavalla yhteen eurooppalaisia huippututkijoita, minkä uskomme kiihdyttävän tieteellisten läpimurtojen saavuttamista, toteaa SynaDeg-hanketta johtava tutkimusjohtaja, dosentti Annakaisa Haapasalo Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutista.

–  Hankkeen keskeinen elementti on voimakas translationaalisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi potilaasta kehitetyissä kantasolupohjaisissa hermosoluissa havaittuja muutoksia voidaan verrata hänestä mitattuihin merkkiaineisiin, kuvantamistutkimuksiin ja hänen oirekuvaansa. Translationaalisuus vahvistaa tutkimuksen merkittävyyttä ja lisää vuoropuhelua eri tieteenalojen välillä, arvioi tutkimusryhmän johtaja, dosentti Eino Solje Itä-Suomen yliopiston kliinisen lääketieteen yksiköstä. Solje toimii hankkeen varakoordinaattorina.

Haapasalo ja Solje toimivat aktiivisesti suomalaisessa otsalohkodementian FinFTD-tutkimusverkostossa, josta SynaDeg -hankkeessa ovat lisäksi mukana myös professori Anne Remes ja neurologi Johanna Krüger Oulun yliopistosta. Hankkeen eurooppalaiset partnerit ovat FT Olivia Belbin Barcelonan Santa Creu i Sant Pau -sairaalasta Espanjasta, professori Henrik Zetterberg Göteborgin yliopistosta Ruotsista ja professori Peter Heutink DZNE-tutkimuskeskuksesta Saksasta. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat lisäksi professori Esa Mervaala Kuopion yliopistollisesta sairaalasta sekä professori Barbara Borroni Brescian yliopistosta Italiasta. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 1,2 miljoonaa euroa.

SynaDeg-konsortio toimii läheisessä yhteistyössä Muistiliiton ja italialaisen otsalohkodementian potilasjärjestön AIMFT:n kanssa. Näin pyritään lisäämään yhteiskunnassa ja terveydenhuollossa tietoisuutta varhain puhkeavista muistisairauksista ja niiden tutkimuksesta, hälventämään näihin sairauksiin liittyvää leimaa sekä tarjoamaan tukea potilaille ja heidän omaisilleen.

JPND on erittäin kilpailtu rahoitusmuoto, joka voidaan myöntää korkealaatuisille eurooppalaisille tutkimusyhteistyöverkostoille. Tänä vuonna JPND-hakuun jätettiin 170 hakemusta, joista 14 hanketta rahoitettiin. Itä-Suomen yliopiston koordinoima SynaDeg-hanke on ainoa hanke, jossa on mukana suomalaisia tutkijoita.

JPND-hankkeet rahoitetaan kansallisten rahoittajien sekä Euroopan unionin yhteistyönä. Suomessa rahoitukset myöntää Suomen Akatemia.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja, dosentti Annakaisa Haapasalo, A.I. Virtanen -instituutti, Itä-Suomen yliopisto

Tutkimusryhmän johtaja, dosentti Eino Solje, Kliinisen lääketieteen yksikkö – Neurologia, Itä-Suomen yliopisto