Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsi tutkii eri muotoisia palikoita

Itä-Suomen yliopistolle 300 000 euron lahjoitus vastinrahakampanjaan

Itä-Suomen yliopisto on saanut ensimmäisen lahjoituksen Tee tietoinen valinta -vastinrahakampanjaan. Merkittävä, yhteensä 400 000 euron lahjoitus saatiin yksityiseltä henkilöltä. Lahjoituksesta 300 000 euroa on kohdennettu lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle ja 100 000 euroa puolestaan metabolisen oireyhtymän tutkimiseen.

Edesmennyt lahjoittaja Kaj Arpiainen oli 70-vuotias kuljetusliikeyrittäjä, joka toimi 25 vuotta yrittäjänä ja yli 40 vuotta rahtialalla. Hän arvosti sitä tutkimustyötä, mitä Itä-Suomen yliopistossa tehdään ja oli ylpeä yliopistosta. 

– Isäni toivoi, että voisi esimerkillään kannustaa muitakin osallistumaan. Hän halusi kohdentaa lahjoituksen nimenomaan hänelle tärkeille koulutus- ja tutkimusaloille, ja sitä kautta edesauttaa koko alueen kehitystä, kertoo lahjoittajan poika Kimmo Arpiainen.

Vastinrahakampanjassa eurot kertautuvat jopa 2,5 euroon

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Itä-Suomen yliopiston valtion vastinrahaan oikeuttava varainhankintakampanja Tee tietoinen valinta on käynnissä, ja keräysaika kestää 30.6.2022 saakka. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. 

Itä-Suomen yliopistoa voi tukea yksityishenkilönä tai yrityksenä/yhteisönä. Lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta uef.fi/lahjoita.

Lisätietoja:
Yhteyspäällikkö Anna Simolin, anna.simolin(at)uef.fi, 050 433 8394