Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Itä-Suomen yliopisto parantaa apurahatutkijoidensa asemaa: tarjolla osa-aikainen työsuhde

Itä-Suomen yliopisto ottaa alkukesästä merkittävän askeleen apurahatutkijoiden aseman parantamiseksi. Kesäkuun 2021 alusta alkaen apurahatutkijoiden on mahdollista solmia osa-aikainen työsuhde yliopiston kanssa, mikä takaa heille pääsyn työsuhteeseen normaalisti kuuluvien etujen piiriin sekä entistä kiinteämmin osaksi yliopistoyhteisöä. Apurahatutkijoilla ei tavallisesti ole työsuhdetta yliopistoon, vaan he työskentelevät itsenäisinä tutkijoina erilaisten säätiöiden ja järjestöjen myöntämien apurahojen turvin.

– Työsuhde yliopistoon parantaa ja tasa-arvoistaa apurahatutkijoiden asemaa merkittävästi. Työsuhteen myötä he pääsevät osallisiksi monista työsuhteeseen normaalisti kuuluvista eduista, kuten työterveyshuollosta ja vakuutusturvasta sekä tarvittaessa työtiloista ja muista yliopiston tarjoamista palveluista, akateeminen rehtori Tapio Määttä sanoo.

Kesäkuun 2021 alusta alkaen Itä-Suomen yliopisto solmii apurahatutkijoidensa kanssa vähintään vuoden mittaisen osa-aikaisen (10 %) työsuhteen tiettyjen ehtojen täyttyessä. Työsuhde solmitaan apurahatutkijan aloitteesta. Työsuhteen solmimisen edellytyksenä on, että apurahan on myöntänyt jokin yliopiston ulkopuolinen taho ja että apurahakauden pituus on vähintään yksi vuosi. Apurahatutkija puolestaan sitoutuu siihen, että työsuhde yliopistoon on tutkijan ainoa työsuhde apurahakauden ajan. Työsuhteen solmiminen edellyttää muun muassa myös sitä, että tutkija ja hänen laitoksensa pääsevät yhteisymmärrykseen tutkijan työtehtävistä. Tutkijan tulee työsuhteen aikana asua ja tehdä tutkimustyötään Suomessa.

– Apurahatutkijat ovat tärkeä osa yliopistoyhteisöä. Haluamme varmistaa, että heillä on yhtäläiset mahdollisuudet toimia osana yliopisto- ja tiedeyhteisöä sekä tukea heidän mahdollisuuksiaan rakentaa akateemista uraansa, Määttä perustelee.

Määtän mukaan osa-aikainen (10 %) työsopimus edellyttää, että apurahan myöntänyt taho hyväksyy samanaikaisen työsuhteen yliopistoon.

– Uskon, että monet apurahoja myöntävät säätiöt ja rahastot tukevat järjestelmäämme hyväksymällä osa-aikaisen samanaikaisen työsuhteen yliopistoon. On sekä yliopiston että säätiöiden etu, että apurahatutkijoiden asemaa parannetaan ja että he voivat kokea olevansa yliopistoyhteisön täysivaltaisia jäseniä, Määttä toteaa.

Itä-Suomen yliopistossa tehdään muitakin toimia apurahatutkijoiden työhyvinvoinnin eteen. Yliopisto on muun muassa julkaissut ohjeen apurahojen hakemisesta. Sekä ohje että aloitelomake osa-aikaisen työsuhteen solmimiseksi löytyvät yliopiston tohtorikoulun verkkosivuilta osoitteesta https://kamu.uef.fi/opkirja-kategoriat/tohtorikoulutus/

Lisätietoja:
Akateeminen rehtori Tapio Määttä, p. 050 575 1589, tapio.maatta@uef.fi