Heli Huhtamaa väitteli tohtoriksi Itä-Suomen ja Bernin yliopistoista vuonna 2017. Nyt hän tutkii menneiden tulivuorenpurkausten vaikutuksia arvostetussa ilmastonmuutoksen tutkimuskeskuksessa.
Joulukuussa 2021 Heli Huhtamaa sai iloisia uutisia, hänelle oli myönnetty erittäin kilpailtu ERC Starting Grant -rahoitus. Se on suunnattu lupaaville nuorille tutkijoille uraauurtaviin tutkimushankkeisiin.
Välittömästi rahoituspäätöksen jälkeen varmistui, etteivät Sveitsin yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskentelevät tutkijat ole enää oikeutettuja rahoitukseen, kun maa oli jätetty pois Horizon-ohjelmasta.
– Tutkijoille tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa isäntäyliopistoa johonkin EU-maahan. Sveitsin opetus- ja tiedeministeriö lupasi kuitenkin maksaa vastaavan summan kansallista rahoitusta, joten minun oli mahdollista jäädä Berniin.
Rahoitusta saaneessa tutkimushankkeessa Huhtamaan tutkimusryhmä syventyy siihen, miten menneiden tulivuorenpurkausten ilmastovaikutukset ovat vaikuttaneet eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti Alppien pohjoispuoliseen Eurooppaan.
– 1600-luvun pahimmat nälänhädät Pohjois-Euroopassa osuivat samoihin aikoihin, kun maailmalla oli muutama trooppinen tulivuorenpurkaus. Tiedetään myös, että eri tulivuorenpurkausten ilmastovaikutukset vaihtelevat paljon paikallisesti ja ajallisesti. Esimerkiksi vuosi 1816 oli Sveitsissä ”vuosi ilman kesää”, mutta Suomessa sääolosuhteet olivat silloin normaalit. Kiinnostavaa on, miten tulivuorenpurkausten vaikutukset vaihtelivat Euroopassa alueellisesti.
Ilmastohistoriasta tietoa menneisyyden ihmisen selviytymiskeinoista
Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon ja historiantutkijoilla on Huhtamaan mukaan tähän keskusteluun paljon annettavaa.
– Kun esimerkiksi 1690-luvun suurten kuolonvuosien osalta pystytään osoittamaan yhtymäkohta ilmastoon, se saattaa vaikuttaa yleisöön eri tavalla kuin pelkkien numeroiden kertominen. Historiantutkimuksen menetelmillä on mahdollista saada tietoa myös siitä, millaisia ovat olleen menneisyyden ihmisten selviytymiskeinot. Näin saamme lisää tietoa yhteiskuntien resilienssiä vahvistavista mekanismeista.
Huhtamaa muistuttaa, ettei historian avulla voida ennustaa tulevaisuutta.
– Ilmastojärjestemä itsessään on hyvin kompleksinen. Ja kun puhutaan yhteiskunnista, ne ovat vielä monimuotoisempia ja sattumanvaraisempia. Se, mitä historiantutkimus voi tehdä, on tämän kompleksisuuden valottaminen.
Ilmastopainotus tuli mukaan tutkimukseen jo opiskeluaikana
Huhtamaa kiinnostui ilmastohistoriasta opiskeluaikoinaan Joensuussa, osin sattuman kautta. Maisteriopintojen vaiheessa hän oli korkeakouluharjoittelussa Itä-Suomen yliopiston dendrokronologian laboratoriossa.
– Tiesin, että vanhoja hylkyjä ajoitettiin puunlustoanalyysillä. Halusin lapsena olla Jacques Cousteu, ja ehkä osittain tästä syystä halusin harjoitteluun dendrokronologian laboratorioon.
Eri näytteitä mitatessaan, Huhtamaa havaitsi, että esimerkiksi Suomen historian tunnettujen nälkävuosien 1601 ja 1695 lustot olivat kapeita.
– Meriargeologiahaaveet vaihtuivat tässä vaiheessa ilmastopainotukseen.
Pieni joukko historioitsijoista hyödyntää lustoaineistoja
Vuosilustotutkimus kulkee edelleen mukana Huhtamaan tutkimuksessa. Suomessa hän tekee tällä hetkellä aineistojen osalta yhteistyötä Luken tutkijan Samuli Helaman ja Luonnontieteellisen keskusmuseon laboratorionjohtajan Markku Oinosen kanssa.
– Vain pieni joukko historiantutkijoita hyödyntää lustodataa. On hienoa, että tiedeyhteisöön on tullut mukaan uusia opiskelijoita ja tieteentekijöitä, jotka hyödyntävät luonnontieteellisiä aineistoja historiallisen aineiston rinnalla tutkiessaan ilmaston vaikutuksia menneisyydessä. Mutta kyse on edelleenkin varsin pienestä globaalista verkostosta.
Sveitsissä hänellä on ollut mahdollisuus laajentaa tutkimuksensa luonnontieteellistä aineistopohjaa muun muassa jääkairausdataan. Tie Sveitsiin vei väitöstutkimuksen myötä. Hän lähti tutkijavaihtoon Bernin yliopistoon ja teki lopulta kaksoisväitöksen vuonna 2017 Berniin ilmastotieteistä ja Itä-Suomen yliopistoon historiasta.
Laajat eväät tutkijan uralle Itä-Suomen yliopistosta
Väitöstutkimuksessaan Huhtamaa siis jatkoi maisteriopintojen opinnäytetyöstä tutun ilmastoteeman parissa. Oman laitoksen monitieteinen tutkijajoukko antoi tutkimuksen tekemiseen uudenlaisia näkökulmia.
– Sain Itä-Suomen yliopistosta perusvalmiudet tehdä poikkitieteellistä tutkimusta. Historia- ja maantieteiden laitoksen sisällä oli mahdollisuus keskustella oman oppiaineen ihmisten ohella maantieteen ja ympäristöpolitiikan tutkijoiden kanssa. Kahvipöytäkeskustelut antoivat paljon, kun oli kollegoja oman alan ja tutkimusfokuksen ulkopuolelta.
Huhtamaa soisikin, että tähän seikkaan kiinnitettäisiin huomiota, kun keskustellaan opiskelijoiden urapoluista.
Huhtamaan nykyinen tutkijayhteisö Bernin yliopistossa on monitieteinen ja kansainvälinen. Ilmastonmuutoksen tutkimuskeskuksen tutkimusryhmiin kuuluu tutkijoita muun muassa historian, arkeologian, fysiikan, matematiikan, kemian, geologian, lääketieteen ja sedimenttitutkimuksen aloilta.
Huhtamaa kannustaa nuoria historiantutkijoita poikkitieteellisyyteen
Rahoituksen saaminen mahdollistaa nyt sen, että Huhtamaa pääsee rakentamaan omaa tutkimusryhmää. Pitkä rahoituskausi mahdollistaa myös sen, että hän voi asettua Berniin pysyvämmin.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana en ole asunut paria vuotta pidempään yhdessä maassa, joten elämän piti mahtua pariin matkalaukkuun. Nyt voin ostaa jopa huonekasveja kotiin.
Vaikka kansainvälisen uran luomisessa on omat haasteensa, tutkimuksen tekeminen ja poikkitieteellisyys ovat olleet sen arvoisia. Ja poikkitieteellisyys on juuri se ydin, johon Huhtamaa kannustaa nuoria historiantutkijoita.
– Omia tutkimuksia kannattaa julkaista muissakin kuin oman tieteenalan journaaleissa. Olen itsekin julkaissut historian lisäksi klimatologian, arkeologian ja maantieteen julkaisuissa. Se haastaa pohtimaan, miten omasta tutkimuksesta saa juuri kyseisen tiedejulkaisun yleisöä kiinnostava. Näin pystyy myös rakentamaan uusia yhteistyöverkostoja.
Nyt Huhtamaan kotipesä on Bernissä, mutta ovi Suomeen paluulle on myös avoinna.
– Suomessa yliopistojen työkulttuuri on erilainen kuin vaikkapa saksanlaisella kielialueella. Esimerkiksi tieteentekijöiden hyvinvointiin kiinnitetään ehkä enemmän huomiota Suomessa. Nuorten tutkijoiden ja opiskelijoiden jaksamiseen panostaminen onkin todella tärkeää, sillä he ovat tulevaisuuden tieteentekijöitä.
Lisäksi Suomessa sekä luonnon arkistot että kirjalliset lähteet sisältävät valtavan määrän johtolankoja ilmaston ja ihmisen välisten suhteiden pitkän aikavälin kehityksestä.
– Aikaisempi tutkimus on hyödyntänyt materiaalia vasta murto-osan näistä arkistoista! Ja onhan Suomessa todella hyvä maisteritason koulutus. Joten lähtökohdat poikkitieteellisen ilmasto- ja ympäristöhistorian tutkimusryhmän perustamiselle olisivat otolliset myös Suomessa.