Hematologiassa hoidot kehittyvät, mutta lääkäreistä on pulaa
Moniin hematologisiin syöpiin on entistä parempia hoitoja, mutta niiden kallis hinta pakottaa pohtimaan tarkkaan niiden käyttöä. Lisäksi alan erikoislääkäreistä, hematologeista, on pulaa.
– Suomessa on sairaanhoitopiirejä, joissa ei ole yhtään kokopäiväistä hematologia, kertoo professori Esa Jantunen.
Jantunen aloitti hiljattain Itä-Suomen yliopiston sisätautien, erityisesti kliinisen hematologian professorin tehtävässä. Siun soten tuella Joensuuhun perustettuun professuuriin liittyy osastonylilääkärin sivuvirka Pohjois-Karjalan keskussairaalassa.
KYSin erityisvastuualueella, johon Siun sotekin kuuluu, pitäisi vuoteen 2035 mennessä kouluttaa nykyarvion mukaan 16 uutta hematologia. – Hematologeja ei ole KYS-ERVA alueelta valmistunut juurikaan kymmeneen vuoteen. Viime vuonna sentään valmistui yksi ja tänä vuonna on valmistunut jo kaksi. Alueella on tällä hetkellä hematologeja puolet eurooppalaisesta suosituksesta, joka on yksi 50 000 asukasta kohden, eikä virassa ole yhtään alle 50-vuotiasta. Runsaasti kouluttaa siis pitäisi, sillä eläköitymisen tahti on lähivuosina kova.
– Esimerkiksi Joensuuhun hematologeja on etsitty vuosien ajan tuloksetta ja jouduttu turvautumaan erilaisiin konsulttijärjestelyihin.
Kliininen hematologia on verisairauksiin keskittyvä lääketieteen erikoisala. Hematologin potilaista suurella osalla on jokin hematologinen syöpä, kuten lymfooma, myelooma tai leukemia. – Tämä on kovasti eteenpäin menevä ala. Monien tautien hoito on kehittynyt huomattavasti, vaikka parantamisen varaa on toki yhä, Jantunen toteaa.
Eräiden hematologisten syöpien hoidossa ovat viime vuosikymmeninä vakiintuneet autologiset eli potilaan omien kantasolujen siirrot, jotka mahdollistavat suuriannoksiset solunsalpaajahoidot. Potilaalta ennakkoon kerätyllä solusiirteellä elvytetään luuytimen kantasolutuotanto solusalpaajahoidon jälkeen. Esimerkiksi parantumattoman myelooman hoidossa autologinen kantasolujensiirto yhdistettynä uusiin lääkkeisiin bortetsomibiin ja lenalidomidiin on 2000-luvulla kaksinkertaistanut nuorempien potilaiden elinajan 4–5 vuodesta 8–10 vuoteen. Viime vuosina on lisäksi tullut useita uusia, kalliita lääkkeitä käyttöön. – Näiden optimaalista käyttöä paraikaa etsitään.
Harvinaista akuuttia promyelosyyttileukemiaa sairastavista puolestaan jo 90 prosenttia parantuu nykyisellä A-vitamiinihapon ja arseenitrioksidin yhdistelmähoidolla jopa ilman solunsalpaajahoitoa. Kolmantena esimerkkinä sairauksista, joissa hoitotulokset ovat harpanneet, Jantunen mainitsee kroonisen myelooisen leukemian, joka aikaisemmin oli lähes aina tappava tauti, ellei tehty kantasolujensiirtoa terveen luovuttajan soluilla. Nykyisillä tyrosiinikinaasin estäjähoidoilla tauti pysyy kroonisena sairautena eikä yleensä lyhennä elinikää.
– Uudet lääkkeet kuitenkin maksavat jopa satoja tuhansia euroja potilasta kohden. Hoitoja joudutaan rajaamaan niistä eniten hyötyville, ja käytäntöjen olisi oltava eri sairaanhoitopiireissä yhtenäiset. Onneksi patenttien rauetessa useampi myeloomalääke halpenee lähivuosina.
Jantusen omissa tutkimushankkeissa tarkastellaan hematologisten syöpäpotilaiden hoitoon keskeisesti liittyviä kysymyksiä: neutropeenisen infektion riskinarviointia ja kantasolusiirteiden solukoostumusta.
Solusalpaajahoidon aiheuttama immuunipuutostila, neutropenia, altistaa kuumeilulle ja infektioille. Potilailla on usein myös limakalvovaurioita, joiden kautta suun ja suoliston mikrobeja voi päätyä verenkiertoon. Hengenvaarallinen sepsis voi kehittyä nopeasti. – Haasteena on löytää varhaisia merkkiaineita ongelmien ennakoimiseksi ajoissa.
Tutkituista tulehdusmerkkiaineista esimerkiksi prokalsitoniini näyttää ennustavan neutropeenisen kuumeen vaarallisia komplikaatioita paremmin kuin perinteinen CRP.
Kantasolujen kerääminen potilaalta siirrettä varten edellyttää niiden mobilisointia luuytimestä valkosolukasvutekijöiden, solunsalpaajien tai näihin liitetyn pleriksaforin avulla. Jantusen tutkimusryhmä on havainnut solujen mobilisaatioon käytetyn menetelmän vaikuttavan siirteen solukoostumukseen ja verisolujen toipumiseen intensiivisen solunsalpaajahoidon jälkeen.
– Tärkeä kysymys on, miten siirteen eri solutyypit vaikuttavat pitkäaikaisennusteeseen ja taudin uusiutumisriskiin. Ensi vuonna meillä alkaa olla tuloksia tähän liittyvästä viisivuotisseurannasta, Jantunen kertoo.
Esa Jantunen pitää professuuriesitelmän kliinisen hematologian haasteista Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 7.5.2019. Tilaisuus on klo 13.15 alkaen Medistudian luentosalissa MS302 osoitteessa Yliopistonranta 1 A, Kuopio. Samassa tilaisuudessa kuullaan myös Outi Kuittisen ja Marjo Rengon professuuriesitelmät.
Esa Jantunen
- Itä-Suomen yliopiston sisätautien, erityisesti kliinisen hematologian professori 1.2.2019–31.12.2023
- S. 1958, Sääminki
- LL 1984, LT 1990, sisätautien erl 1992 ja kliinisen hematologian erl 1995, Kuopion yliopisto
- Kliinisen hematologian dosentti 2002, Kuopion yliopisto
Tärkeimmät tehtävät
- Kliinisen hematologian erikoislääkäri 1999–2008, Kuopion yliopistollinen sairaala
- Kliinisen hematologian apulaisylilääkäri 2015–2018, Kuopion yliopistollinen sairaala
- Apulaisopettaja / kliininen opettaja, sisätautioppi, Kuopion yliopisto / Itä-Suomen yliopisto 1994–1998, 2008–2014
- Ma. professori, sisätautioppi, Itä-Suomen yliopisto 2011–2013