Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Hammaslääkärin välineitä

Ensimmäiset hammaslääkärit valmistuivat Kuopiosta 40 vuotta sitten

Maailman ensimmäiset Kuopiosta valmistuneet hammaslääkärit saivat todistuksensa 11.5.1978. Tänä keväänä siitä tulee kuluneeksi 40 vuotta. Merkkivuotta juhlistetaan Itä-Suomen yliopistolla perjantaina 18.5.2018 klo 12 alkaen.

40 vuotta sitten valmistuneet hammaslääkärit tapaavat klo 12–13.30 hammaslääketieteen yksikössä. Klo 13.30 alkaa Canthian salissa CA101 juhla, jota ensimmäiset Kuopiosta valmistuneet viettävät yhdessä tänä keväänä valmistuneiden kanssa.

Vuonna 1973 alkoi silloisessa Kuopion korkeakoulussa hammaslääketieteen opetus, joka tapahtui aluksi tilapäisissä tiloissa. Luentoja pidettiin ympäri kaupunkia sijaitsevissa isoissa saleissa, kuten Työnkulmalla ja Pelastusarmeijan juhlasalissa. Ensimmäinen opetusklinikka perustettiin Savotalolle, josta vuoden 1978 keväällä harjoittelu siirtyi uuteen hammasklinikkaan Savilahden rantaan, vastavalmistuneeseen Canthia-rakennukseen.

– Hammaslääkärikoulutuksen aloittaminen oli merkittävää Itä-Suomen alueen kehityksen kannalta. Suurin osa valmistuneista jäi Kuopion talousalueelle paikkaamaan Itä-Suomen silloista hammaslääkärivajetta, kertoo professori Arja Kullaa, joka toimi 40 vuotta sitten valmistuneen kurssin emäntänä.

Vuonna 1984 perustettiin hammaslääketieteellinen tiedekunta ja korkeakoulusta tuli yliopisto.

Hammaslääkärikoulutus käynnistyi uudestaan Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 12 vuoden tauon jälkeen vuonna 2010.

Lisätietoja:

Professori Arja Kullaa, Itä-Suomen yliopisto, hammaslääketieteen yksikkö, p. +358445150452, arja.kullaa (a) uef.fi