Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Akatemiahankerahoitus DAGIS-seurantaan ja kanssatutkimuksen edistämiseen

Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt akatemiahankerahoitusta kahdelle Itä-Suomen yliopiston hankkeelle yhteensä yli 700 000 euroa. Rahoitus on nelivuotinen. Rahoituspäätökset julkistettiin 24. toukokuuta.

Professori Päivi Eriksson kauppatieteiden laitokselta sai 490 000 euron rahoituksen Merkityksellisen kanssatutkimuksen organisointi -hankkeelle.

Projektissa tarkastellaan tutkijoiden ja kansalaisten yhdessä tekemää tutkimusta organisoinnin ja johtamisen näkökulmasta. Nykyinen käytännön tarve ja myönteiset asenteet eivät aina johda mielekkääksi koettuun kanssatutkimukseen ja vaikuttaviin tutkimustuloksiin. Projektissa tarkastellaan laadullisen aineiston avulla tasa-arvoisen yhteistoiminnan lähtökohtia, odotuksia ja kokemuksia terveyden alalla Suomessa ja Kanadassa. Näissä kahdessa maassa kanssatutkimus potilaiden kanssa on eri vaiheessa: Suomessa laajenemassa ja Kanadassa vakiintuneempaa. Tutkimus luo uutta tietoa siitä, miten kanssatutkimuksen vaikuttavuutta voidaan parantaa ottamalla käyttöön nykyistä demokraattisempia jaetun organisoinnin, johtamisen ja johtajuuden käytäntöjä. Hanketta toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Neurotieteiden tutkimusyhteisön kanssa.

Professori Nina Sajaniemi soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastosta sai 225 720 rahoituksen DAGIS-seurantatutkimukselle, jossa tarkastellaan, miten varhaislapsuuden koti- ja päiväkotiympäristöt, elintavat sekä itsesäätely vaikuttavat elintapoihin, painoon, itsesäätelyyn, palautumiseen ja oppimiseen kouluiässä. Lisäksi tutkitaan, eroavatko vaikutukset sukupuolen tai perheen sosioekonomisen aseman mukaan. Tutkimukseen kutsutaan kaikki Salon lapset 3.–6. luokilta. Tutkimuksessa käytetään vuonna 2017 kerättyä tietoa koti- ja päiväkotiympäristöistä, elintavoista ja itsesäätelystä sekä vuonna 2023 kerättävää tietoa kotiympäristöstä, elintavoista, painosta, itsesäätelystä, palautumisesta ja oppimisesta. Tutkimus tuottaa uutta tietoa varhaislapsuuden ympäristöjen merkityksestä myöhemmille elintavoille ja oppimiselle. Tulosten perusteella näitä ympäristöjä on mahdollista tasa-arvoistaa ja muokata paremmin terveellisiä elintapoja ja oppimista tukeviksi. Konsortiossa on mukana myös Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin tutkijoita. Itä-Suomen vastuulla tutkimuksessa on varhaiskasvatus, itsesäätely, oppiminen, stressi ja palautuminen.

Tutkijoiden yhteystiedot UEF Connect -palvelussa

Lähde: Suomen Akatemia