Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

Lähikuva mikrofonista studioympäristössä.

Akateeminen vartti: Mentorin tuella työelämän muutoksiin

Tämä on Akateeminen vartti -podcastin tekstivastine. Linkki podcastin ääniversioon löytyy tekstivastineen alta. 

Marianne Mustonen: Kuuntelet Akateemista Varttia ja äänessä on Marianne Mustonen. Mentorointitoiminta aloitettiin yliopistossamme parisen vuotta sitten ja toinen kausi päättyi viime kesän alussa. Mentoroinnilla tarkoitetaan perinteisesti kokeneemman henkilön eli mentorin antamaa tukea toiselle henkilölle eli aktorille. Meille on nyt kertomassa kokemuksiaan kehittämispäällikkö Tuula Soukkanen Kelalta ja koulutusjohtaja Sanna Iskanius Aducatelta. He muodostavat yhden tällaisen mentori-aktori-parin.

Tuula, sinä olet yliopistomme alumni vuodelta 2004 ja toimit mentorina. Kerro vähän taustastasi ja miksi olet tässä tänään?

Tuula Soukkanen: No tervehdys Marianne ja kaikki muut. Tosiaan 2004 olen valmistunut sen aikaisesta Kuopion yliopistosta ja yhteiskuntatieteiden laitokselta pääaineena sosiaalipsykologia. Työhistoriasta ehkä sen, että miten se on mennyt, niin lähtökohtaisesti 30 vuotta olen toiminut esimies- ja johtotehtävissä ja kaikissa näissä työvaiheissa, muutoksissa arjen elämää siellä työelämässä pyörittäneenä niin tavalla tai toisella muutokset, muutoksen johtamiseen, uudistumiseen liittyvät kysymykset on olleet keskiössä. Ja toki sitten näitten tapahtumien, erilaisten vaiheiden kautta tämmöinen yli organisaatiorajojen tapahtuva tiedonvaihto, jopa mentorointiinkin liittyen, niin tuli jotakin kautta minulle kysely täältä yliopistolta sitten ja tulin sitten mukaan. Ja sitä kautta sitten tutustuin Sannaan ja matka on ollut äärimmäisen mielenkiintoinen ja ihana.

Marianne Mustonen: Sanna, sinun roolisi oli toimia aktorina. Mistä sait kipinän lähteä mukaan tähän toimintaan?

Sanna Iskanius: Luin tästä tiedotteen yliopiston intrasta ja ajattelin, että siinä hetkessä se olisi juuri sitä, mitä kaipaan, koska meillä on ollut aikamoisia työelämän myllerryksiä ja organisaatiouudistuksia ja kaipasin jonkun kokeneen johtajan, toisesta organisaatiosta tulevan henkilön tukea omille ajatuksille ja myös ihan uutta ideaa siihen, että miten työyhteisössä voisi toimia tämmöisessä työelämän myllerrysvaiheessa.

Marianne Mustonen: Tuula, kerro hieman, että millainen Sanna oli aktorina.

Tuula Soukkanen: No Sannan kanssa on paljon keskusteltu tästä aktori-mentori-tematiikasta ja toki tässä vaiheessa täytyy sanoa, että tässä olemme toinen toistamme matkalla viitoittaneet. Että välillä on ollut mentorin rooli myös tuolla Sannan puolella ja minä aktorina. Mutta jos näin tästä asetelmasta lähdetään, niin hyvin äkkiä toki keskustelujen kautta huomasin, että Sanna on hyvin asioihin keskittyvä ja ihmisistä kiinnostunut ja hyvin halulla erilaisten ilmiöitten kanssa työskentelevä. Yhteistyö on meille sujunut äärimmäisen hyvin ja me on tavattu tosi paljon näitten kuukausien aikana ja keskusteltu erilaisista asioista. Sanoisinko näin, että sen kokemuksen kautta, mitä mulla Sannasta on, niin ei varmasti ole semmoista asiaa, mistä ei voitaisi keskustella myös niin, että se ihminen on mukana niissä keskusteluissa ja pystytään avaamaan myös tunnetilojen ja kokemusten kautta sitä, että mikä ois ehkä paras tapa jatkaa myös näissä muutostilanteissa, koska nää aina liittyy tunteitten jakamiseen, kokemusten ymmärtämiseen ja niissä elämiseen. Ja toki sitten toinen puoli, että vahva ammattitaito, kiinnostus yleensä organisaation johtamiseen liittyviin kysymyksiin ja kaikki muu se substanssitieto, mikä hänellä on, niin sanoisin, että huippuammattilainen aktorina.

Marianne Mustonen: No sanopa Sanna, että minkälainen mentorointisuhde teillä kehittyi sinun mielestäsi Tuulan kanssa?

Sanna Iskanius: Siis aivan ihana. Että ei olisi voinut olla täydellisempi mätsi olla, koska oikeastaan Tuulassa tuli esiin kaikki se, mitä toivoin ja tuplasti enemmän. Eli ihmisenä aivan aivan ihana ja heti ensimmäisestä tapaamisesta jotenkin yhteinen henkilökemia löytyi ja tosiaan on pystytty keskustelemaan asiasta kuin asiasta ja on naurettu ja Tuula on lohduttanut hädän ja heikkouden hetkellä ja valanut itseluottamusta ja myös ammentanut aivan uskomattoman rikkaasta kokemuspohjasta. On todellakin ollut tosi tärkeä tuki tämän vuoden aikana, että olen saanut tosi paljon kaikenlaisia ideoita ja myös luottamusta itseen ja siihen omaan toimintaan ja myös luottamusta ehkä muihin ihmisiinkin sen välillisesti sitten, että todella rautainen ammattilainen.

Marianne Mustonen: Mistä te keskustelitte sitten esimerkiksi?

Tuula Soukkanen: No oikeastaan meillä on ollut hirveän paljon erilaisia aihealueita ihan muutoksen suunnittelemisen vaiheista aina niihin tavoiteasetantaan ja niihin ilmiöihin, mitä liittyy yleensä muutoksen mahdollisuuteen ja mahdottomuuteen. Ja sitä kautta ihan oikeastaan aika pienistäkin asioista isoihin kokonaisuuksiin, johtamisen uudistumiseen, sen muutoksen tässä ajassa, henkilöstön hyvinvoinnista, äkkisiltään näin mä en oikeastaan edes pysty muistamaan. Mutta se on ollut hyvin aina tarvelähtöisesti, tilannelähtöisesti kun me on tavattu koko lailla aluksi ainakin joka viikko käytiin keskusteluja, niin se soljui se tavallaan ne asiasta toiseen hyvin, ettei koskaan tarvinnut ruveta miettimään, että mistäs me nyt on keskusteltu tai mihinkä me viimeksi jäätiin. Vaan enemmänkin niin, että enemmän keskustelua siitä, että mitkä on fiilikset tällä hetkellä, tämä on minun kokemuksena nytten, että mitkä on tällä hetkellä ehkä niitä herkimmin pinnassa olevia asioita, joista olisi hyvä nyt keskustella. Mutta meillä ei semmoi. Vaan niin kuin tässä ajassakin, jos me puhutaan ehkä valmentavastakin otteesta on puhuttu paljon, että mikä tukee siinä tilanteessa, siinä tarpeessa sitä arkea, niin niihin on sitten aina pujahdettu. Mutta miten Sanna itse kuvailisit?

Marianne Mustonen: Syntyikö sulle uusia ideoita tai oivalluksia tässä keskustelujen aikana?

Sanna Iskanius: Siis lukuisia. Eli jotenkin Tuula hyvin kuvasi sitä tilannetta, et kun tavattiin niin usein, niin niitä keskusteluja aina odotti ja mä huomasin, että esimerkiksi kun lenkilläkin kävin, niin mietin, että ihanaa, keskustelu Tuulan kanssa tulossa, että tästä mä haluan jutella ja sitten asiat ikään kuin otettiin siinä järjestyksessä, kun ne oli sillä hetkellä tärkeysjärjestyksessä tavallaan, mikä oli päällimmäisenä. Ja itsekin mä oon muutenkin sellainen, että mä tykkään selvittää asioita puhumalla ja mä saan omat asiat ja ajatukset järjestykseen sitä kautta paremmin, niin nämä keskustelut Tuulan kanssa oli just sellaisia, että mä huomasin, että ahaa, tämä voisikin toimia näin. Sitten oli ihana seuraavalla kerralla jo pian palata siihen ja todeta, että kyllä, tämä toimikin hyvin. Eli niitä oivalluksia tuli kyllä todella paljon jokaisessa tapaamisessa.

Tuula Soukkanen: Joo. Ja sen verran ehkä myös se, että kyllä me käytiin myös riskikeskustelua asioista, että kun me lähdetään muutoksiin, niin organisaatio kuin organisaatio, niin varmasti aika isoilla toiveilla lähdetään ja usein just tämmöset, että miten aikataulut riittää, miten pystytään sen uudistumisen tai muutoksen etenemistä suhteuttamaan muissa organisaatioissa vastaaviin muutoksiin tehden. Elikkä, et kertooko se meille jo sitä todennäköisyyttä jonkin vaiheen onnistumisesta tai mahdollisesti niistä haasteista tai jopa epäonnistumisesta, jota vielä siellä tulla vastaan, johonka on hyvä varautua, joista on hyvä keskustella sitten myös ensin oman esimiehen, oman viiteryhmän ja henkilöstön kanssa sitten. Että kyse ei oo huonommuudesta tai paremmuudesta, vaan sen, että yksinkertaisesti on tietyt lainalaisuudet monesti, jotka muutoksissa tulee vastaan ja niitä ei voida suorittamalla tai aikatauluttamalla ohittaa, vaan ne vaatii valtavasti työtä. Ja tästä työmäärästä me on Sannan kans puhuttuu myös paljon.  Ja näkökulmina sitä, että mitkä ovat onnistumisen mahdollisuudet, mutta myös sitten mahdollisesti mitkä voi olla niitä kompastumisen paikkoja näissä muutoksissa ja sen hyväksymistä, armon antamista, suvaitsevaisuutta niin itselle kun sitten kaikille mukana oleville. Nää on ollu aika lailla semmosia isoja keskusteluja mun mielestä, jotka on minua puhuttanu kanssa.

Sanna Iskanius: Kyllä, juuri näin. Että se on ollut hirmu hyvä, että tietyistä asioista on tehty tätä tämmöstä riskianalyysi myös, koska se on auttanuy myös itseä tietyllä tavalla ennakoimaan ja miettimään, että mitkä edellytykset voivat olla sille onnistumiselle, mitkä on riskejä ja sitten kun joku tämmöinen riski onkin hyvinkin usein, näin on käynyt, et se tietty riski on sieltä sitten realisoitunu, että ahaa, tämä ei ollutkaan uusi juttu, elikkä siinä ei sitten välttämättä tullutkaan semmosta pettymystä tai sellasta tunnereaktioo, vaan siihen pysty jo suhtautumaan, että niin, tästähän me puhuttiin. Ja mikäs onkaan sit se seuraava steppi. Elikkä oli paljon valmistautuneempi kohtaamaan sitten niitä tiettyjä ilmiöitä tai tunteita tai muista syistä aiheutuvia ongelmia, tai sitten vastaavasti tietysti myös kyllähän onnistumisiakin tuli sitä kautta, kun siihen oltiin valmistauduttu, niin ikään kuin että hei, tää nyt toimii ja hieno juttu, että tähänkin olin osannut valmistautua vähän paremmin.

Tuula Soukkanen: Ja sitä kautta me puhuttiin myös paljon tunteitten käsittelystä. Että kun oppii ymmärtämään omat tunteet, niin erilaisissa murrostilanteissa ehkä paremmin peilaa myös muitten tunteita ja silloin pystyy ehkä analyyttisemmin käsittelemäänkin, et mistä tässä oikeasti nyt on kysymys. Koska me ihmisethän ollaan niin kuin fiksut jotkut sanoo rationaalisesti ei-rationaalisia. Elikkä kyllä ne tunteet pukkaa pintaan, ollaan sitten akateemisessa tai vähemmän akateemisessa maailmassa.

Marianne Mustonen: Ja ilmeisesti koronakevät ei teillä vaikuttanut teidän toimintaan oikein millään lailla?

Sanna Iskanius: Koronakevät ei oikeastaan meidän toimintaan vaikuttanut, että sovittiin jo ensimmäisellä tapaamisella, että tavataan Skypen välityksellä ja mahdollisesti sitten livenä, jos tilanne sen sallii. Viikoittain oltiin tavattu ja tosi harvoin tuli perumisia tai muutoksia, että sinällään tämä kevät on ollut sitten myös semmoista, sanotaanko että kaiken keskellä erittäin hyvä juttu, et meillä oli tämmöinen käytäntö. Et se sitten kyllä toi myös sitä tiettyä mukavaa välitoimintaa siihen, et kun oli sellainen keskustelu, mitä aina viikoittain odotti.

Tuula Soukkanen: Kyllä. Ja toki mitä aikaisempia mentorointeja minulla on ollut, niin niissä myös on itse oppinut sen, että mitä Sannan kanssa sovittiin, että tavataan riittävän usein ja pysytään tavallaan niin kuin itse sanon aina, pidetään keskustelussa uuni lämpimänä, et meidän ei joka kerta tartte kynsitulia laittaa ja miettiä, että mistä me juteltiin, koska se säästää myös aikaa ja pitää meidät lämpimänä sille ajatukselle, et mitä me ollaan tässä yhdessä tekemässä. Ja uskon, että se vaikuttaa myös sitten sen hyvän työskentelysuhteen syntymiseen siinä ja rakentaa myös luottamusta. Ja Sannan kanssa kun silloin sovittiin, että tehdään tällä tavalla, niin niin kuin Sanna sanoi just, niin ei oikeastaan missään vaiheessa matkaa ei tullut semmoista, että on nähty liian usein tai ei ole mistä keskustella. Enemmänkin aika tuppasi joka kerta loppumaan vähän jopa keskenkin, koska sitten kun oikein päästiin asioitten päälle, niin huomattiin, et no vot, tästä ois voinut jatkaa vähän pidempäänkin. Että monesti tässä mentoroinnissa ehkä se aikajänne, jos tavataan kovin pitkien aikojen jälkeen, useampia viikkoja menee, niin kyllä se on, meillä kaikilla on niin paljon kiirettä arjessa varmasti ja tekemistä ja miettimistä, että siihen hetkeen pääseminen kestää kauemmin silloin. Että korona ei meillä vaikuttanut suuntaan eikä toiseen.

Marianne Mustonen: No mitä mieltä olette, että lisääntyykö tämmöisen etämentoroinnin tarve tulevaisuudessa ja kannattaisiko sitä kehittää edelleen?

Sanna Iskanius: Ehdottomasti. Meidän kokemus oli siitä kyllä erittäin hyvä. Ja se onnistuu, se on ihan täysin mahdollista, tämä meidän kokemus sen kyllä osoittaa. Minulle se oli toki ensimmäinen tämmöinen aktorin roolissa oleva, mutta hyvä mahdollisuus myöskin, että olosuhteet eivät siihen sitten vaikuta, että ei pysty livenä tapaamaan.

Tuula Soukkanen: Kyllä. Oma näkemys on myös sama. Ja tämä koronavuosi on tietysti monessa asiassa opettanut meille, että entistä enemmän asioita pystytään hoitamaan etänä ja tietysti jokainen pari löytää sen oman parhaan tapansa tehdä. Mutta kyllä minä uskon, että tämä aika haastaa meitä siihen verkon yli tapahtuvaan ja opitaan käyttämään erilaisia alustoja ja erilaisia välineitä. Ja varsinkin kun tullaan tutuiksi, niin se väline ei silloin ole se, se ei ole haitta varmastikaan siinä, vaan se on enemmän se, että ihmiset löytää toisensa ja löytää sen keskustelun mahdollisuuden asioille.

Marianne Mustonen: Kenelle suosittelette mentorointitoimintaan osallistumista ja miksi?

Sanna Iskanius: Itse näkisin, että tietyllä tavalla peilaten tietysti tähän omaan tilanteeseen, että kun on ollut pitkään samassa organisaatiossa ja hakee vähän näkökulmaa toisesta organisaatiosta ja kokemuksia vähän erilaisesta toimintakulttuurista, niin se on ollut minulle se suurin rikkaus tässä myöskin. Että tavallaan se oma työyhteisö oli tuttu ja siellä toimiminen, mutta se, että sai ulkopuolelta tulevan ihmisen kokemusta mukaan, niin se oli minun mielestä sellanen, että jos sellaista etsii, niin mentorointiohjelma on hyvä. Ja toki myös sitten se, että tietyllä tavalla vahvistusta, varmistusta, niitä oivalluksia, että tämmöinen mentori on oivallinen työpari, oivallinen tilaisuus saada tällaista käyttää ikään kuin että saa sen ajan, että hei, hän on sinua varten.

Tuula Soukkanen: Kyllä. Hyvin samaa mieltä Sannan kanssa siitä, että se on tapa jakaa sitä tietoa, mikä meillä on, tapa verkostoitua ja tapa avata uutta näkökulmaa asioille, että jokainen kun mitä pidempään omassa organisaatiossa työskentelee, niin tietyt ilmiöt ja asiat on sitten oikeastaan mentorina tai aktorina, niin niistä tulee ehkä itsestäänselvyyksiä ja joskus niitä ei osata edes kyseenalaistaa, vaikka me puhutaan paljon kyseenalaistamisesta ja uudistumisen ja muutoksen rakentamisesta, niin kyllä se aina, että okei, nythän se Sanna sanoikin jotain semmoista, mitä en ollut itsekään tullut aikaisemmin ajatelleeksi tai tässä olisi juttu, mihin minun kannattaisi ehkä kiinnittää nyt huomiota. Tai millä tavalla minä oman porukkani kanssa tästä keskustelisin tai ehkä seuraavissa yhteistyökuviossa pystyisin tätä asiaa hyödyntämään. Että kyllä se on semmoista, tässä on sitä hiljaista tietoa tavallaan tulee jaettua, vaikka äänessä ollaankin. Että hiljaa ei tätä tietoa jaeta, mutta se hiljainen tieto jaetaan siinä. Et siinä on niin semmoista ulottuvuutta, mitä ei välttämättä sitten ehkä siinä jälleen kerran siinä arjen kiireessä aina huomaa.

Me keskusteltiin Sannan kanssa vielä sellaisesta asiasta, että miten tämmöinen mentori-aktori-suhde voi parhaimmillaan onnistua ja ajateltiin just sitä, että se motivaatio pitää löytyä molemmilta. Että sitten kun sovitaan että lähdetään tällaiseen, niin että se niin kuin Sanna sanoi tuossa, että me ei olla jouduttu perumaan meidän yhteisiä tapaamisia, että niistä on pidetty kiinni ja sitä kautta tosissaan se ajallinen, ajatuksellinen sitoutuminen sinne. Ja sitten puhuttiin joustavuudesta sinun kanssa siitä, että semmoinen tarkkojen suunnitelmien tekeminen ei sinänsä tuota ehkä sitä parasta, vaan sen, että siinä ajassa, hetkessä eläminen ja kyky joustaa, kyky hypätä mukaan. Ja Sanna käytti mun mielestä sanaa myös, että se uskallus heittäytyä ja muistetaan sitten, että miten me käsitellään sitä uskallusta. Että se uskallus ei ole sitä, ettei pelkää heittäytyä, vaan sitä, että pelosta huolimatta heittäytyy, laittaa itsensä alttiiksi ja omat myös tunnekokemuksensa tuo siihen tilanteeseen, niin se on semmoinen asenne oikeestaan, ajattelutapa, millä kannattaa ehkä lähteä sitten mukaan. Koska sitä kautta varmasti ammentaa myös varmaan sitä tietoakin enemmän.

Sanna Iskanius: Kyllä, ihan samaa mieltä. Että tosiaan täytyy olla vahva motivaatio ja myös sitten luottamus siihen, että oikeasti pystyy jakamaan asioita. Minun mielestäni meillä se on onnistunut erittäin hyvin, että puolin ja toisin on kerrottu avoimesti tunteista ja myös tuotu sitä omaa persoonaa muutenkin kun työn kautta. Ihan kokonaisvaltaisesti omia ajatuksia ja tunteita, pelkoja, onnistumisia, epäonnistumisia.

Tuula Soukkanen: Ja ennen kaikkea tuo oli hirveän tärkeä, minkä sä Sanna sanoit sen, että tässä meidänkin suhteessa, mitä on tän aikana käyty, että aidosti myös tulee ne epäonnistumiset käsiteltyä ja sitä kautta sitä oppia ehkä, että tämä ei vaan mennyt niin kuin Strömsössä tämä tarina. Ja sen, mitä siitä opin, niin voi ollakin se kultajyvänen sitten annettuna toiselle. Että myönnetään se oma rajallisuus ja keskeneräisyys ja se epävarmuudenkin sieto tulee sitten sitä kautta. Mutta että Sannaa kiitän ihan sydämestä ja vilpittömästi. Meillä on yhteinen keskustelu ehkä ollu siitä, että me emme jatka ehkä tämmöisenä mentori-aktori-parina, mutta osana, että mitä tästä hyötyy, on se, että me pääsemme verkostoitumaan. Meillä on kumppanuudet, kytkökset, luotettava yhteyshenkilö nyt toisessa organisaatiossa, jolloinka se synnyttää myös organisaatioitten välistä luottamusta ja yhteistyötä.

Sanna Iskanius: Joo, tää oli erittäin tärkeä pointti, että mä muistan miettineeni jossakin vaiheessa, että apua jos tämä loppuu tähän, kun mentorointiohjelma loppuu tähän. Ja me taidettiin sitä molemmat vähän varmistella ja keskustella siitä jo välillä, että mites sitten jatkossa. Ja tätä me todellakin maanantaina just keskusteltiin, että tämä on ihan huippujuttu, että saa tavallaan tällaisen luottohenkilön toisesta organisaatiosta, koska se on antanut todella paljon tähän kaikkeen, että pystyy peilaamaan jotenkin, ehkä tulee semmoinen tietty armollisuuskin myöskin, että nämä ovat ilmiöitä, jotka toistuvat muissakin organisaatioissa ja tietty kuvio toistuu. Että siinä mielessä tämä on ollut oikein ihana matka ja nyt jatketaan sitten tätä yhteydenpitoa joka tapauksessa.

Marianne Mustonen: Kuuntelit juuri Akateemista Varttia mentoroinnista ja äänessä oli Marianne Mustonen. Vieraana meillä olivat Tuula Soukkanen ja Sanna Iskanius.