Filosofian maisteri Meri Arni-Kautun väitöstutkimus osoittaa, että ruotsalaisuusliike rakensi Suomessa
1880-luvun lopulla ja 1900-luvun alkuvuosikymmeninä yhteistä identiteettiään korostamalla Ruotsin vallan ajalta perittyä laillista yhteiskuntajärjestystä ja kulttuuria itäistä barbariaa vastaan. Liikkeen edustajat samaistuivat Ruotsissa nousseeseen suur-Svea-kulttiin, joka korosti rotupuhtaiden germaanien merkitystä maailmanlaajuisen kulttuuriperinnön eturintamassa. Tutkimuksen perusteella 1800-luvun puolivälissä esitetyt kielteiset näkemykset suomalaisten rodullisesta alkuperästä ja kulttuurisista kyvyistä elivät aina 1920-luvulle saakka.
Arni-Kauttu tutki Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassa, miten ruotsalaisuusliikkeessä luotiin murrosaikoina yhteisiä mielikuvia identiteetistä ja käsitystä omasta ”heimosta”. Suomen ruotsinkielinen valtaeliitti menetti valta-asemansa, kun sääty-yhteiskunta murtui uusien yhteiskuntaryhmien nousun, nationalismin ja vuoden 1906 valtiopäiväuudistuksen seurauksena. Yksikamarisen eduskunnan sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden myötä äänioikeutettujen määrä Suomessa kymmenkertaistui. Valta-asemansa menettäneessä ruotsinkielisessä valtaeliitissä tämä aiheutti vastareaktion.
Yhteiset juhlat, puheet, symbolit, käsitys erillisestä kansallisuudesta ja erilliset ruotsinkieliset instituutiot loivat symbolista pääomaa luokan ylittävälle yhteiselle identiteetille. Poliittisen hegemonian menetyksestä syntyi pyrkimys luoda kokoaan suurempaa ruotsalaisuutta. Ruotsalaisuusliikkeessä oli myös murtumia, joista suurimpia olivat jännite keskuksen kulttuuriruotsalaisten ja periferian maaseutuväestön välillä sekä ruotsinkielisen järjestäytyneen työväestön liittyminen suomenkielisiin sosialisteihin.
Vaikutteita aikakauden vallitsevista rotubiologisista ajatuksista
Identiteettiä rakennetaan usein erilaisten vastakuvien kautta. Ruotsalaisuusliikkeelle haki tukea suomenkielisyyden vastapainoksi suur-Svea-kulttia rakentavasta Ruotsista. Itäisiksi ja sivistykselliseltä kyvyltään rajoittuneiksi koetut suomalaiset asetettiin vastakuvaksi lännen sivilisaation vartijoille. Vaikutteita saatiin muun muassa Ruotsista suosiossa olleista rotubiologisista ajatuksista.
Skandinavisti August Sohlman kuvasi vuonna 1855 Det unga Finland -teoksessa suomalaisia luonteenpiirteitä, suomalaista kulttuuritasoa ja kehitysmahdollisuuksia varsin synkin sävyin. Sohlmanin stereotypiat elivät vuosikymmenien ajan ruotsinkielisessä diskurssissa ja pilakuvissa, jotka olivat sidoksissa ajan antropologiseen ja rotubiologiseen tutkimukseen. Ruotsalalaisuusliikkeessä arvioitiin muun muassa, että sisällissodan syinä olivat suomalaisten sekarotuisuus, kansansielun raakuus, suomen kieli ja ruotsinkielisiä suurempi alttius kollektiiviselle agitaatiolle. Vallalla olleen deterministisen rotubiologian oppien mukaisesti ympäristötekijöiden merkitys mitätöitiin.
Arni-Kauttu soveltaa väitöstutkimuksessaan historiallista kuvatutkimusta ja diskurssianalyysia. Niiden avulla seurataan suomalaisista esitettyjä käsityksiä ja mielikuvia kielellisenä ja kuvallisena prosessina. Juhlapuheissa, puoluekokouksien puheenvuoroissa, pamfleteissa sekä lehdistössä ja pilakuvissa suomalaisista esitetyt stereotyyppiset mielikuvat olivat osa ruotsinkielisen väestön narraatiota, jolla kerrottiin oman ”heimon” sankareista, menneisyydestä, alueesta ja sen symboleista. ”Yleistä mielipidettä” oleellisempaa tutkimuksessa ovat usein tiedostamattomat mielikuvat, jotka ovat usein mielipiteitä vaikuttavampia ja pysyvämpiä. Tämän ovat havainneet omissa tutkimuksissaan muun muassa Joep Leersen, Kati Parppei ja David Ratz.
FM Meri Arni-Kautun Suomen historian alaan kuuluva väitöskirja ”’Itäistä kelvottomuutta vastaan’ Suomen ruotsinkielisten mielikuvia suomalaisista vuosina 1896─1924” tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti, pääjohtaja Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta sekä kustoksena professori Maria Lähteenmäki Itä-Suomen yliopistosta.