Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Vesipullosta kaadetaan vettä.

Mikromuovitutkimuksen menetelmien kehittäminen etenee

Muovi on ollut käytössämme 1950-luvulta lähtien. Puutteellisen jätehuollon seurauksena luontoon päätyy yhä enemmän mikromuovia, joko tarkoituksellisesti pieneen kokoon tehtyä, tai isommasta muovista hajonnutta muovia. Keväisessä miniseminaarissa opiskelijat pääsivät kertomaan tekemästään menetelmäkehityksestä mikromuovien tutkimuksessa.

Mikromuovin yleisyyttä, määrää ja kertymistä tutkitaan entistä enemmän. Tutkimuksen painopiste on kuitenkin siirtymässä siihen, mitä vaikutuksia mikromuovilla on ympäristöön ja ihmisten terveyteen.

—Näihin kysymyksiin ei ole vielä suoraa ratkaisua. Eikä lähiaikoina ole tietääksemme tulossa aiheeseen liittyviä EU:n tutkimusrahoitushakujakaan, sanoi tutkimusjohtaja Arto Koistinen SIB Labsista.

Itä-Suomen yliopistossa on edelleen käynnissä Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke SYKEn kanssa järvien ja merien mikromuoveista. Hankkeessa näytteitä on kerätty niin vedestä, sedimentistä, kaloista, kuin simpukoistakin. Ravintoverkkokokeissa materiaaleista tunnistetaan kemikaaleja ja karakterisoidaan niiden vaikutuksia.

Turun yliopiston kanssa taas tutkitaan jääsorminäytteitä sedimentin kerroksista, ja mikromuovin kertymistä eri vuodenaikoina.

—Yliopistossamme ympäristö- ja biotieteiden laitoksella tehdään lisäksi ekotoksikologista tutkimusta ja vaikutusten arviointia, Koistinen kertoi.
 

Veden tutkimusmenetelmät toimivat kohtuullisesti

Hanna Kolari kehitti tutkimuksessaan menetelmää mikromuovin analysointiin talousvedestä, yhteistyössä Kuopion Veden kanssa.

—Tutkimus oli haasteellista kontaminaation vuoksi, sillä tutkimuslaitteissakin on muovia, hän sanoi.

—Talousveden mikromuovien tutkimukseen ei ole olemassa mitään standarditutkimusmenetelmää. Tavoitteeni olikin kehittää uusi näytteenotto-, käsittely- ja tunnistusmenetelmä talousvedelle.

Vesinäytteitä otettiin kuudesta eri paikasta, Kallaveden raakavedestä, vesilaitokselle tulevasta ja lähtevästä vedestä, suodatetusta vedestä ja kuluttajan hanavedestä yliopistolta. Vettä käsiteltiin vakuumisuodatuksella ja tutkittiin kuvantavan infrapunaspektroskopian (FTIR) avulla.

—Luotettavan mikromuovin tunnistuksen raja käytetyllä menetelmällä on 10-20 mikrometrin koosta ylöspäin, sitä pienempiä voidaan tunnistaa puolestaan Raman-spektroskopialla. Pienempään partikkelikokoon siirryttäessä tosin myös kontaminaation riski kasvaa, Kolari totesi.

—Nollanäytteistäkin löytyi kontaminaatiota, mutta se ei ole yllätys, pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Näytteistä löytyi paljon polystyreeniä, ja sitä havaittiin kaikkien näytteenottopisteiden vedestä.

Mitä pienempi partikkeli on, sen helpommin se voi läpäistä solukalvon.

—Täytyy kuitenkin miettiä kokonaisaltistusta, sillä vesiputkethan ovat myös muovia.
 

Mehussa eniten mikromuovia

Niko Kinnunen keskittyi tutkimuksessaan pullotettujen juomien mikromuovien tutkimukseen. Mukana oli eri valmistajien lähde- ja kivennäisvesiä, virvoitusjuomia, mehuja ja oluita eri pakkaustyypeissä, kuten lasi- ja muovipulloissa.

—Tässä tutkimuksessa keskityttiin yli 20 mikrometrin kokoisiin partikkeleihin, Kinnunen kertoi.

—Eniten mikromuovia löydettiin mehuista, kun taas oluissa tai kivennäisvesissä sitä ei ollut lainkaan. Yleisin muovi oli polypropeeni, joka on tavallinen korkkimateriaali. PET-pulloista löytyneet PET-mikromuovit olivat kuitumaisia, eli ne eivät ole peräisin pullosta. Muovia löytyi myös lasipulloista, ja mehuista löytyi yllättäen myös puuvillaa.

—Kehittämäni menetelmä toimii hyvin vedessä, mehussa ja virvoitusjuomissa, sekä pilsnerissä. Muiden oluiden suhteen menetelmää täytyy vielä kehittää, hän totesi.
 

Elintarvikkeiden tutkiminen on haastavaa

Ravitsemustieteen alan tutkimusta tehneen Patrik Lahtisen työn tavoitteena on tutkia, onko elintarvikkeissa mikromuovia, ja jos on, niin kuinka se hajoaa suolahapon vaikutuksesta. Mikromuovista voi irrota hajoamisen seurauksena erilaisia yhdisteitä, kuten muoveissa käytettäviä lisäaineita.

—Tutkin mikromuovien esiintymistä elintarvikkeissa. Tutkin myös, mitä yhdisteitä elintarvikemuoveista, eli pakkausmuoveista vapautuu suolahapossa. Tällä simuloidaan tilannetta, että mikromuovia kulkeutuisi mahaan ruoan mukana, hän kertoi.

—Kaurajuoman, rasvattoman maidon ja hedelmäsoseiden tutkiminen on vaikeaa, koska ne eivät sellaisenaan mene suodattimen läpi. Mikromuoviahan ei voi mitata, jos sitä ei saada ensin eroteltua tuotteesta.  Tämän vuoksi tehdään parhaillaan menetelmänkehitystä, jonka tavoitteena on saada hajotettua elintarvikematriisi, mutta se ei saisi samaan aikaan hajottaa mikromuoveja.

Lahtisenkin mukaan elintarvikkeiden mikromuovin tutkiminen on haastavaa mahdollisten kontaminaatioiden vuoksi. Muovia esiintyy kaikkialla, ja sitä joutuu helposti näytteisiin myös tutkimuksen aikana.

Mikromuovien todelliset riskit olisi pystyttävä arvioimaan kokonaisuudessaan.

—Tätä mietitään parhaillaan teollisuudessakin. Nyt meillä kehitetyt menetelmät ovat pienen volyymin menetelmiä, ja pitäisi pystyä analysoimaan isompia tilavuuksia, Koistinen selvitti.

—Kyseessä on globaali ongelma. Altistumme muoville joka tapauksessa, ei pelkästään ruoan tai juoman kautta. Aika näyttää, mikä tämän merkitys tulee olemaan.

Miniseminaari järjestettiin ”Mikromuovien esiintymisen kartoitus talousvesistä ja elintarvikkeista Pohjois-Savossa ja analysointiin soveltuvien menetelmien pilotointi” -hankkeen tulosten esittelemiseksi. Hanke sai Pohjois-Savon liitolta AIKO (alueelliset innovatiiviset kokeilut) -rahoitusta ajalla 1.6.2018 – 31.3.2019.