Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvituskuva retkeilijä kansallispuistossa

Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan koulutus kiinnostaa maailmalla

Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen Tourism Marketing and Management -ohjelman suosio kasvaa maailmalla. Tammikuussa päättyneellä hakukierroksella koulutuksen oli 183 hakijaa, joista lähes kaksi kolmannesta ulkomaalaisia.

– Tämä kertoo kasvavasta kiinnostuksesta matkailuliiketoimintaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Ohjelmassa on 15 aloituspaikkaa, joten kysyntä opintoja kohtaan ylittää tarjontamahdollisuudet moninkertaisesti, tutkimuspäällikkö Juho Pesonen toteaa.

Ensimmäiset 20 opiskelijaa aloittivat kaksivuotiset opintonsa matkailuliiketoimintaan erikoistuvassa maisteriohjelmassa kaksi vuotta sitten. Silloin hakijoita oli vajaa 60.

Koulutetun työvoiman saatavuus kriittinen tekijä matkailualan kasvulle

Matkailun merkitys globaalisti kasvaa jatkuvasti, ja kansainväliset matkailijaennusteet on havaittu riittämättömiksi. Matkailusta on tulossa kasvun myötä myös liiketoiminnallisesti merkittävämpää. Jo nyt matkailu- ja ravitsemisala työllistää Suomessa lähes 150 000 ihmistä ja on yksi merkittävimpiä vientialoja.

– Alan menestyksen kannalta koulutetun työvoiman saatavuus on kriittinen menestystekijä. Matkailualan osaajia koulutetaan Suomessa pääasiassa ammattikorkeakouluissa. Kauppatieteelliselle koulutukselle on ollut selvä kysyntä Suomessa ja aihepiirin osaamista vaativia työpaikkoja avautuu jatkuvasti.

Tourism Marketing and Management -ohjelma on suunniteltu suomalaisen matkailuliiketoiminnan näkökulmasta. Siinä erikoistutaan luonto- ja hyvinvointimatkailuun, kestävään matkailuun ja matkailun digitalisaatioon. Valmistuvat opiskelijat voivat toimia monipuolisesti matkailualan kehittämistehtävissä julkisella ja yksityisellä puolella niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Maisteriopinnot antavat myös mahdollisuuden matkailuliiketoiminnan jatko-opintoihin.

– Ohjelman vahvuutena on myös englanninkielisyys, opiskelijalähtöisyys ja käytännönläheisyys. Kaikki ohjelman opinnot suoritetaan englanniksi. Opiskelijalähtöisyys tulee esille siinä, miten opiskelijoiden palautetta kuunnellaan ja miten se myös vaikuttaa opintojen sisältöihin ja suoritustapoihin. Opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä vallitsee myönteinen yhdessä tekemisen ilmapiiri.

Lisätietoja: Tutkimuspäällikkö Juho Pesonen, puh. 040 184 2698, juho.pesonen(at)uef.fi