Kasvukaruselli

 

Kasvukarusellin tausta

Joensuulainen Kasvukaruselli on yksi Itä-Suomen yliopiston Yritystä oppimisympäristöihin - hankkeen yhteistyöyrityksistä. Kasvukaruselli on Itä-Suomen yliopistosta erityisopettajaksi valmistuneen Saara Sahlsténin seksuaalikasvatusta edistävä yritys, joka kouluttaa etenkin lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä, kuten varhaiskasvattajia ja opettajia.

 

Kasvukarusellin missio

Kasvukarusellin juuret ovat opettajan arjen havainnoissa. Työssään alakoulun opettajana Saara Sahlstén huomasi, että seksuaalisuuteen liittyvät aiheet tulevat työssä väistämättä vastaan, varsinkin oppilaiden älylaitteista liikkuvan sisällön myötä. Sahlsténin seksuaalineuvojan ja -kasvattajan koulutukset avasivat ymmärryksen siitä, kuinka kipeästi lisätietoa aiheesta tarvitaan. Tietoa ja vastauksia tarvitsevat sekä vanhemmat, että kaikki lasten ja nuorten kanssa työskentelevät.

Ammattikasvattajien lisäksi Kasvukaruselli järjestää tilaisuuksia myös lasten vanhemmille. Aikuisten spontaaneilla reaktioilla arjen tilanteissa on suuri vaikutus siihen, kuinka hyväksytyksi lapset itsensä kokevat ja millaiset asenteet heille muodostuvat. Käsitykset oikeasta, väärästä, sallitusta ja sopimattomasta muodostuvat hyvin varhain.

 

 

Yhteystiedot:
Saara Sahlstén
p. +358 50 3814901
saara.sahlsten (ät) kasvukaruselli.com
Kotisivut