Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Olli Kärkkäinen.

Olli Kärkkäinen palkittiin metabolomiikan tutkimuksesta

Yliopistotutkija Olli Kärkkäinen Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta on saanut BCPT Young Researcher Nordic Prize -palkinnon tunnustukseksi ansiokkaasta tutkimustyöstä farmakologian ja toksikologian alalla. 

Palkinnon myöntäjä on Basic & Clinical Pharmacology & Toxicology (BCPT) -tiedelehti ja ehdokkaita voivat asettaa alan pohjoismaiset yhdistykset. Kärkkäinen oli Suomen toksikologiyhdistyksen ehdokas palkinnonsaajaksi, ja hän piti palkintopuheen yhdistyksen symposiumissa 17. huhtikuuta.

Tutkimuksessaan Kärkkäinen tarkastelee erilaisten altisteiden, kuten alkoholin ja lääkkeiden vaikutuksia elimistön aineenvaihduntaprosesseihin hyödyntäen metabolomiikan menetelmiä. Hän on myös ollut mukana perustamassa Afekta Technologies -nimistä metabolomiikka-alan yritystä, joka tarjoaa aineenvaihduntatuotteiden analytiikkaa erityisesti ravitsemus- ja elintarvikealalle.

Palkintopuheessaan Kärkkäinen kertoi, miten metabolomiikan avulla voidaan tunnistaa erilaisiin altisteisiin tai taudin etenemisen ja hoitovaikutuksen ennustamiseen liittyviä merkkiaineita. Esimerkkeinä hän käytti alkoholin käyttöön liittyviä tutkimuksiaan. Kärkkäisen mukaan metabolomiikka on hyödyllinen työkalu, joka auttaa ymmärtämään altisteiden vaikutuksia, tautien etenemisprosesseja ja esimerkiksi lääkehoitojen yksilöllisiä vaikutuksia. 

Kärkkäinen väitteli tohtoriksi farmakologian alalta vuonna 2016 ja on sen jälkeen toiminut tutkijana myös Niuvanniemen sairaalassa sekä Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikössä. Hän toimii useissa tieteellisissä järjestöissä ja vertaisarvioijana useissa alan julkaisuissa. Hän on myös ollut mukana kehittämässä yliopiston kansainvälistä toksikologian maisteriohjelmaa ja opettaa useilla toksikologiaan ja lääketurvallisuuteen liittyvillä kursseilla.

Lisätietoja:

Tietoa BCPT-palkinnoista https://onlinelibrary.wiley.com/page/journal/17427843/homepage/bcpt-prizes