Alkukasvatus

Alkukasvatuksen sivuaineopinnot (25 op/ 35 op) on yksi opettajankoulutuksen sivuaineista Sinulle, joka olet kiinnostunut esiopetusikäisten ja peruskoulun 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaiden opetuksesta, ohjauksesta ja kasvatuksesta.

Alkukasvatus liittyy läheisesti varhais- ja perusopetuskasvatukseen ja kasvatustieteen muihin alueisiin, joissa tarkastellaan lapsen ohjaamista tavoitteellisen ja järjestelmällisen opetuksen piiriin. Keskeisenä tutkimus- ja kehittämiskohteina ovat esi- ja alkuopetusikäisen lapsen kasvatus, kasvu ja kehitys sekä oppiminen ja oppimisprosessien ohjaaminen.

Alkukasvatuksella on ollut Itä-Suomen yliopistossa sivuaineena yli 15 vuotta. Tänä aikana on osoittautunut, että pienten lasten opetus on tärkeä omaleimainen opiskelualue, joka kiinnostaa suurta osaa opiskelijoistamme. Alkukasvatuksen opinnot antavat hyvät erityistaidot soveltaa hankittuja tietoja/taitoja esiopetuksessa ja perusopetuksen 1-2. vuosiluokilla. Peruskouluissa on alkukasvatukseen perehtyneistä opettajista ollut runsasta kysyntää, mikä on myös huomioitu opettajien palkkauksessa.

Alkukasvatuksen sivuaineopintojen sisältö ja ajoittuminen opinnoissa

Alkukasvatuksen opintokokonaisuuksina voi suorittaa Alkukasvatuksen perusopinnot (25 op) tai laajemman kokonaisuuden, jossa perusopintojen (25 op) jälkeen suoritetaan lisäksi Alkukasvatuksen aineopinnot (35) op. Molemmat opintokokonaisuudet on mahdollista suorittaa yhden lukuvuoden aikana. Alkukasvatuksen perusopintokokonaisuudesta (25 op) ajoittuvat luokanopettajakoulutuksen 3. opintovuodelle.

Alkukasvatuksen perusopintokokonaisuuden (25 op) opinnoissa saat hyvät valmiudet toteuttaa eheytettyä opetussuunnitelmaa esi- ja alkuopetuksessa. Opinnoissa perehdytään monimuotoisesti esi- ja alkuopetusikäisen lapsen kehitykseen ja oppimiseen vaikuttaviin keskeiset yksilöllisiin (esim. fyysinen, sosio-emotionaalinen ja kognitiivinen kehitys, temperamentti- ja persoonallisuuspiirteet, motivaatio) ja ympäristötekijöihin (luokan ilmapiiri, opettajan ohjausvuorovaikutus, kodin ja koulun välinen yhteistyö, moniammattillinen yhteistyö). Opinnoissasi opit soveltamaan hankkimaasi tietoa ja taitoa lapsen kehityksen, opiskelun ja oppimisympäristöjen havainnoinnissa, seurannassa ja pedagogisessa arvioinnissa. Lisäksi saat saa hyvät valmiudet soveltaa hankittuja tietoja/taitoja esiopetuksen sisältöalueiden ja perusopetuksen 1-2. vuosiluokan oppiaineiden näkökulmasta ja voit jatkaa opintoja alkukasvatuksen aineopinnoissa (35 op).

Alkukasvatuksen perusopintokokonaisuuden (25 op) koostuvat seuraavista opintojaksoista:

  • Lapsen laaja-alainen kasvu ja kehitys ja sen tukeminen esi- ja alkuopetuksessa 6 op
  • Katsomus, etiikka ja monikulttuurisuus 4 op
  • Oppimistaitojen perusteet äidinkielessä, matematiikassa ja ympäristöopissa 6 op
  • Ilmaisun monet muodot 9 op

Alkukasvatuksen aineopintojen (35) opinnoissa erikoistutaan monipuolisesti 6-8-vuotiaiden oppimisen ja opettamisen ajankohtaisiin kysymyksiin ja syvennetään perusopinnoissa saatua lapsen oppimista ja kehitystä koskevaa tietoteoreettista tietämystä opetuksen ja opiskelumateriaalien suunnittelussa ja toteutuksessa. Opinnot suoritettusi sinulla on hyvät valmiudet suunnitella, toteuttaa ja arvioida vallitsevia opetussuunnitelmia tutkimusperustaisesti tieteenalan ajankohtaista tutkimukseen perustuen.

Alkukasvatuksen aineopintokokonaisuuden (35 op) opinnot koostuvat seuraavista opintojaksoista:

  • Lapsen yksilöllisen kehityksen edistäminen 8 op
  • Vuorovaikutteinen pedagogiikka ja oppiminen 5 op
  • Kielen ja kulttuurin opetus, oppiminen ja tutkimus 6 op
  • Matematiikan ja luonnontieteen opetus, oppiminen ja tutkimus 5 op
  • Kokonaisvaltaista taidetta alakoululaisille 5 op
  • Viestintä ja media lapsen kasvuympäristönä 5 op

Alkukasvatuksen sivuaineopintoihin on erillinen haku ja valintamenettely keväisin. Opintoihin voivat hakea opiskelijat, joiden opiskelema tavoitetutkinto ja siihen liitetyt sivuaineopinnot tuottavat kelpoisuuden opettaa perusopetuksen vuosiluokilla 1-6.

Opintojen valintamenettely

Filosofisen tiedekunnan soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa järjestettäviin alkukasvatuksen perusopintoihin (25 op) valitaan enintään 75 opiskelijaa, ja aineopintoihin (35 op) valitaan enintään 25 opiskelijaa, jotka ovat suorittaneet alkukasvatuksen perusopinnot. 

Yksityiskohtainen tieto hakumenettelystä, valintaperusteista ja hakuajoista löytyy tiedekunnan sivuainevalintojen hakuoppaasta.

Lisätietoja

yliopistonlehtori Martti Siekkinen
martti.siekkinen(at)uef.fi
0294 45 2809

apulaisprofessori Sari Havu-Nuutinen
sari.havu-nuutinen(at)uef.fi
0294 45 2543

amanuenssi Anne Loikkanen
anne.loikkanen(at)uef.fi
0294 45 2798