Kansanterveystiede

Kuopion kampus

Syväluotaus väestön terveyteen

Kansanterveystiede on monitieteinen tutkimusala, joka tarkastelee ihmisten ja ihmisryhmien terveyttä. Keskeisiä kysymyksiä ovat väestön terveys ja sairastavuus sekä niihin vaikuttavat yksilölliset, sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät kuten elinolot, elämäntavat ja terveydenhuolto.

Monitieteistä opiskelua

Aikaisemmista opinnoista riippuen kansanterveystieteen opinnot kestävät kolmesta viiteen vuotta. Ne koostuvat terveyteen, sairauksiin ja terveydenhuoltoon liittyvistä opinnoista, kieliopinnoista sekä käyttäytymis-, yhteiskunta- ja menetelmätieteellisistä opinnoista.
Sivuainekokonaisuuksia voi valita useista eri vaihtoehdoista. Tutkintoon on mahdollista sisällyttää vapaavalintaisia ja vaihtoehtoisia opintoja myös englanninkielisestä opetuksesta, muun muassa Master of Science in Public Health -tutkinnosta (MPH).

Kansanterveyden tuntijat työelämässä

Kansanterveystieteen pääaineesta valmistuu osaajia erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Valmistuneita on sijoittunut esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan hallinto-, suunnittelu- ja tutkimustehtäviin, kansanterveys- ja potilasjärjestöjen palvelukseen sekä kansanterveystieteen ja terveystieteiden opetustehtäviin.

Opiskelijavalinta

Kansanterveystieteen perusopinnot suoritetaan Avoimessa yliopistossa, jonka opetus on kaikille avointa. Ne suoritettuaan voi hakea ilman pääsykokeita kansanterveystieteen pääaineopiskelijaksi Itä-Suomen yliopistoon. Valituksi tulemisen edellytyksenä on hyvin tiedoin suoritetut perusopinnot tai vastaava opintokokonaisuus. Lisäpisteitä saa erinomaisin tiedoin suoritetuista perusopinnoista sekä perusopintojen jälkeisistä opinnoista. Hakijoilta ei edellytetä erityistä pohjakoulutusta, kuten ylioppilastutkintoa. Kaikki ylioppilaat saavat kuitenkin lisäpisteen opiskelijavalinnassa.

Tutkinnot ja opiskeluajat

Terveystieteen kandidaatti (TtK)
180 opintopistettä, 3 vuotta

Terveystieteen maisteri (TtM)
120 opintopistettä, 2 vuotta

>> Lisätietoja koulutuksesta