Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Ihmisiä torilla.

Pohjoissavolaisia kutsutaan OSTPRE-sukupolvitutkimukseen

Yli 11 000 Pohjois-Savon asukasta saa toukokuun aikana kutsun Itä-Suomen yliopistossa käynnistyvään laajaan terveystutkimukseen. OSTPRE-sukupolvitutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, mielenterveyteen ja työkyvyttömyyteen liittyvät riski- ja suojatekijät sekä terveyskäyttäytyminen siirtyvät sukupolvelta toiselle. 

Tutkimuskutsu sisältää linkin verkossa täytettävään terveyskyselyyn, johon vastanneista satunnaistettu otos kutsutaan myöhemmin muun muassa luuntiheysmittauksiin, toimintakykytesteihin sekä unen laadun ja fyysisen aktiivisuuden seurantaan. 

Uusi tutkimus on jatkoa yli 30 vuotta jatkuneelle OSTPRE-tutkimukselle. Mukaan kutsutaan OSTPRE-tutkimukseen osallistuneiden, nyt jo yli 80-vuotiaiden naisten työikäisiä lapsia ja lapsenlapsia. – Yhdistämällä kolmen sukupolven terveystietoja saadaan kansainvälisestikin ainutlaatuista tutkimustietoa siitä, miten elintavat, sairastavuus ja terveyspalvelujen käyttö siirtyvät yli sukupolvien, dosentti Toni Rikkonen kertoo. 

Erityisinä mielenkiinnon kohteina ovat naisten terveyskäyttäytymisen ja koetun hyvinvoinnin yhteydet työikäisten jälkeläisten mielenterveyteen, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin ja työkyvyttömyyteen.

Tutkimus voi valottaa Pohjois-Savon korkeita sairastavuus- ja työkyvyttömyyslukuja

Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, mielenterveyden ongelmat sekä niistä johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet ovat Pohjois-Savossa yleisempiä kuin muualla Suomessa. Syitä ongelmien kasautumiseen tai periytymiseen perheissä ei kuitenkaan vielä tunneta riittävästi. – Tutkimuksen tulokset voivatkin auttaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kohdistamisessa riskiryhmiin, toteaa professori Heikki Kröger.

Krögerin johtamaan OSTPRE-tutkimukseen on osallistunut vuodesta 1989 alkaen kaikkiaan 14 220 naista. Tutkimus on edistänyt erityisesti osteoporoosin, murtumien sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskitekijöiden tunnistamista ikääntyvillä naisilla. Sen osana toteutettiin hiljattain laaja Kuopion Kaatumisten Ehkäisy (KFPS) -tutkimus, joka osoitti, että liikuntamahdollisuuksia ja ryhmäharjoittelua lisäämällä voidaan vähentää ikääntyvien naisten toistuvia kaatumisia ja kaatumisvammoja. KFPS-tutkimus huomioitiin huhtikuussa WCO-IOF-ESCEO -maailmankongressissa yhtenä vuoden 2023 merkittävimmistä alan kliinisistä tutkimuksista.

Lisätietoja:

Dosentti Toni Rikkonen, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen lääketieteen yksikkö, toni.rikkonen@uef.fi, 050 475 2356,  https://uefconnect.uef.fi/henkilo/toni.rikkonen/