Takaisin

Ystävyyskoulu otti ystävällisesti vastaan keväisessä Sortavalassa

Ke 6.6.2018

Bussilastillinen Norssin perusasteen venäjän kielen lukijoita suuntasi perjantaina 18. toukokuuta kohti Sortavalaa. Matkan teemana oli yhdessä eteenpäin – tutuiksi keskenään.

Matkan ensimmäinen etappi rajamuodollisuuksien jälkeen oli Ruskealassa sijaitseva marmorikaivos, joka olikin näkemisen arvoinen. Koska rajalla meni tällä kertaa paljon aikaa, jäi kaivokseen tutustumisaika lyhyeksi.

Ruskealassa sijaitseva marmorikaivos on näkemisen arvoinen nähtävyys.

Ruskealassa toisiinsa yhdistyvät teollisuus ja luonto - lopputuloksena on kaunis maisema. Ruskealassa louhittiin marmoria jo 1800-luvun lopussa ja marmoria arvostettiin suuresti - sitä on esimerkiksi käytetty esimerkiksi Pietarin Iisakin kirkossa sekä Talvipalatsissa.

Sapuskaa Piipunpihassa

Sen jälkeen odotti ruokailu Piipunpihassa. Ruokailun jälkeen ystävyyskoulumme eli koulun numero 3 väki otti meidät sydämellisesti vastaan. He olivat järjestäneet meille toimintaa Sortavalan urheilukeskuksessa ja nuorisokeskuksessa. Erityisesti urheilukeskuksessa yhdessä leikityt viestit olivat taatusti kaikkien mieleen. Viestin jälkeen jokainen joukkue sai palkinnoksi valtavan suuren pussillisen karkkia.

Sortavalan ystävyyskoulu, koulu numero 3 järjesti upeaa ohjelmaa paikallisessa urheilukeskuksessa.

9.-luokkalainen Juuso Hartikainen oli kolmannella tai neljännellä reissullaan Sortavalassa. Hän on lukenut venäjää 1. luokalta saakka.

– Ymmärrän noin puolet kuulemastani puheesta, hän arvioi kielitaitoaan.

Intoa venäjän opiskeluun olisi jatkossakin, mutta hän on hakenut opiskelemaan kansainväliselle IB-linjalle, jossa ei ole mahdollisuutta jatkaa venäjän opintoja. Hartikainen arvelee, että hän tulee tulevaisuudessa hyötymään tähän mennessä kartutetusta kielitaidostaan.

Teetä ja kymppejä

7.-luokkalainen Matias Hyvönen on puolestaan lukenut venäjää 5. luokalta saakka, ja hän on mukana Sortavalan retkellä kolmatta kertaa. Hänestä reissussa parasta on teen ostaminen, koska tee on yksinkertaisesti hyvää. Venäjää hän kertoo ymmärtävänsä jonkin verran.

– Itse venäjän opiskelussa kivointa on kokeesta kympin saaminen, Matias virnistää.

Teksti: Johanna Alpia-Sormunen

Kuvat: Arja Rintala