Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lumikiteitä

"Kun Joulupukilta kitaran sain"

Tulliportin normaalikoulun seitsemäsluokkalainen Leo sai mieluisimman joululahjan ikinä, kun Joulupukki lahjoitti hänelle sähkökitaran vahvistimineen ja tykötarpeineen.

Leo innostui kitaransoitosta syksyn musiikin tunneilla. Kotona hän oli soitellut ukin vanhalla akustisella, ja sähkökitaraa oli lupailtu rippilahjaksi parin vuoden päästä. Liekö tontut havainneet Leon innostuksen, sillä tarinamme Joulupukki - nimettömänä pysyttelevä entinen norssilainen - sai ajatuksen kitaralahjoituksesta nuorelle muusikonalulle Norssissa.

Musiikinopettaja Heli Samela sai toimia onnellisena välittäjänä, kun lahjoitus Joulupukilta Leolle sinetöitiin lahjanluovutustilaisuudessa musiikkiluokassa juuri ennen joululomaa.

Tarinamme Joulupukki laittoi norssilaista musiikin viestikapulaa hienolla tavalla eteenpäin nuorelle muusikolle. "Muistathan itsekin joskus aikuisena laittaa hyvää kiertämään samassa hengessä", kehotti Joulupukki kitaristi-Leoa.

Tulliportin normaalikoulun seitsemäsluokkalainen Leo sai mieluisimman joululahjan ikinä, kun Joulupukki lahjoitti hänelle sähkökitaran vahvistimineen ja tykötarpeineen.

Teksti ja kuva: Heli Samela

Norssi kitaralahjoitus