Norssilla on oppilaita ja opiskelijoita eri kulttuureista sekä alakoulussa että yläkoulussa. Lukiossa on myös kansainvälisten järjestöjen kautta tulleita vaihto-opiskelijoita, jotka viettävät Norssissa muutamista kuukausista kokonaiseen lukuvuoteen.
Kansainväliset opettajaopiskelijat tuovat oman lisänsä koulun järjestämillä kursseilla tai opetusharjoittelussa. Myös järjestetyt SciFest-tapahtumat ovat lisänneet kansainvälisyyttä.
Kotikansainvälisyys näkyy vuoden mittaan usealla tavalla. Yliopiston ruotsin kielen opiskelijat pitävät vuosittain Lucia-päivänavauksen ja kielten opettajat järjestävät venäläisiä teeiltoja tai saksalaista iltapäiväleivontaa. Koululla on myös Plan-kummilapsi.
Kansainvälinen yhteistyö
Normaalikoululla on ollut useita kansainvälisiä projekteja eri maiden koulujen välisinä Comenius-projekteina. Yhteistyökumppaneita on ollut muun muassa Tsekin tasavallasta, Unkarista, Kreikasta, Liettuasta ja Englannista. Normaalikoululla on myös yliopistoyhteistyötä Herzenin pedagogiseen yliopistoon sekä Kölnin yliopiston pedagogiseen keskukseen.
Lukiossa on järjestetty kansainvälisiä leirikouluja eri oppiaineissa, esimerkiksi hiukkasfysiikan kurssi Cernissä, uskonnon kurssi Taizèssa, ranskan kurssi Pariisissa ja saksan kurssi Berliinissä.
Koulu tukee kaikkia lukiolaisiaan 100 euron matkastipendillä, jonka voi käyttää kerran mihin tahansa lukion järjestämään leirikouluun tai matkaan.
Lukiossa tarjotaan kolme kansainvälisyyskurssia, joilla tutustutaan mm. kulttuurien väliseen viestintään, kansainvälisyyden ilmiöihin Suomessa, sekä muihin maihin ja kulttuureihin. Kolmas kansainvälisyyskursseista toteutetaan leirikoulumatkana Eurooppaan. Leirikoulun ohjelma rakennetaan valitun teeman ympärille (esimerkiksi historia, kuvataide, maantiede, kielet).
Norssilla on ollut yhteistyökouluja Petroskoissa ja Sortavalassa venäjän kielen opintojen tukemiseksi. Uusi yhteistyökoulu on Pärnussa, Virossa.
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu on Unesco-koulu
Unesco-koulut kokeilevat uusia lähestymistapoja, testaavat Unescon aineistoja ja levittävät hyviä käytänteitä, jotka liittyvät globaaleihin kysymyksiin ja Yhdistyneiden kansakuntien järjestelmään, ihmisoikeuksiin ja demokratiaan, kulttuuriperintöön ja kulttuurienväliseen oppimiseen ja ympäristönsuojeluun.
eTwinning osana opetusharjoittelua
Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulussa on sisällytetty eTwinning-toimintaa osaksi opetusharjoittelua.
Ensimmäiseen pilotointiin keväällä 2020 osallistui viisi lehtoria (luokanlehtoreita, kielten lehtoreita sekä erityisopettaja), 14 opetusharjoittelijaa sekä 64 neljännen luokan oppilasta. Projektin aiheena oli Animal Rescue Trip. Sen aikana tuotettiin ja vaihdettiin tietoa kunkin maan uhanalaisista eläimistä.
Keväällä 2021 toteutettiin useita eriteemaisia eTwinning-projekteja. Mukana oli 12 normaalikoulun lehtoria (luokanlehtoreita sekä kielten lehtoreita), 45 opetusharjoittelijaa sekä 185 oppilasta ekaluokkalaisista viidesluokkalaisiin. Partnerikoulut olivat Kreikassa, Espanjassa ja Kroatiassa.
Kokemuksista toteutettiin Opetushallituksen tilaamana video sekä juttusarja, joiden tarkoituksena on esitellä muillekin opettajankouluttajille eTwinningin käyttöä opetusharjoittelussa.
Keväällä 2022 toteutettiin yhteistyössä virolaisen koulun kanssa projekti, jossa toimi yhteensä 44 oppilasta kuudennelta luokalta sekä yhdeksän H3-harjoittelun opiskelijaa.
Kevään 2023 harjoittelussa eTwinning oli yksi vaihtoehto toteuttaa monialainen oppimiskokonaisuus harjoittelun aikana.