Työllistyminen oikeustieteissä

Erikoisjuristikoulutukselle kysyntää työmarkkinoilla

Itä-Suomen yliopistossa, Joensuussa annetaan valtakunnallisesti ainutlaatuista juridiikan erikoisaloille pätevöittävää lakiasiantuntijakoulutusta, joka johtaa hallintotieteen kandidaatin (HTK) ja hallintotieteen maisterin (HTM) -tutkintoihin. Oikeustieteen eri aloille erikoistuneet, oikeustieteiden laitokselta valmistuneet hallintotieteen maisterit ovat vuonna 2012 tehdyn selvityksen mukaan työllistyneet erinomaisesti.

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitos julkisti Legio Ostiensis Ry:n 15. vuosijuhlaviikon yhteydessä selvityksen vuosina 2009–2011 valmistuneiden maistereiden työllistymisestä. Kyselyyn vastanneista maistereista työelämässä on 82 % ja työttömiä vain 3 %. Vastanneista 5 % on päätoimisia opiskelijoita ja 10 % valmistuneista ilmoitti olevansa esimerkiksi perhevapaalla. Selvityksen perusteella valmistuneiden mielikuva HTM-tutkinnon soveltuvuudesta työmarkkinoille on edelleenkin pääosin positiivinen eikä selvityksen tuloksissa ole muutoinkaan havaittavissa suuria muutoksia vuonna 2008 toteutettuun työllistymisselvitykseen nähden.

Työllistymisselvitys (14.11.2012)

Työllistymisselvitys (18.11.2008)

Selvitys juridista osaamista edellyttävistä työpaikoista

Työmarkkinoilla on lisääntyvää tarvetta tietyille juridiikan osa-alueille erikoistuneista lakiasiantuntijoista, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa laadittu selvitys. Työmarkkinoilla on selvityksen mukaan kysyntää kaikista oikeustieteiden laitoksen seitsemästä pääaineesta valmistuville maistereille.

Juridiikan työmarkkinoita koskeva selvitys tehtiin seuraamalla systemaattisesti mol.fi -palvelun työpaikkailmoituksia 1.1.–30.6.2011 välisenä aikana. Oikeudellista osaamista edellyttäviä työpaikkoja oli avoinna yhteensä 603 kappaletta. Selvityksen mukaan 72 %:ia juridista osaamisista edellyttävistä avoimista työpaikoista oli sellaisia, että niihin kelpaa esimerkiksi HTM-tutkinto.  Nämä olivat työtehtäviä, joissa tarvittiin juridista osaamista, mutta ei edellytetty oikeustieteellisen alan yleisjuristitutkintoa eli OTM-tutkintoa.

Työmarkkinainfo, PP-esitys

Juridista osaamista edellyttävät työpaikat & HTM-tutkinto vuonna 2011, selvitys

Selvityksen aineisto:
Yhteenveto selvityksen aineistosta (excel)
Työpaikkailmoitukset (HTM-tutkinto soveltuu)
Työpaikkailmoitukset (vaatimuksena OTM-tutkinto)

Oikeustieteistä valmistuneiden palkka ja ammattinimikkeitä

Oikeustieteistä valmistuneiden sijoittumista työelämään seurataan vuosittain. Selvitykset osoittavat oikeustiedettä opiskelleiden työllistyvän hyvin koulutusta vastaaviin työtehtäviin. Vuosina 1999-2000 valmistuneiden tyypillisiä ammattinimikkeitä viisi vuotta valmistumisen jälkeen olivat muun muassa ylitarkastaja, apulaisjohtaja, hallintojohtaja, osastopäällikkö ja tutkija. Viisi vuotta valmistumisen jälkeen oikeustieteistä valmistuneiden palkka oli keskimäärin 2 776 euroa kuukaudessa, mikä on selvästi koko yliopistosta valmistuneiden keskiarvopalkkaa enemmän.
Lisätietoja

Tilastotietoa valmistuneiden oikeudenalasuuntauksista

Valmistuneet hallintotieteiden maisterit pääaineittain 2013–2017 (kuva näkyy suurempana klikkaamalla "Näytä kuva")

Oikeustieteen maisterin tutkinnon suorittaneet OTM-tutkielman oikeudenalan mukaan 2013–2017 (kuva näkyy suurempana klikkaamalla "Näytä kuva")

Kuvaajat laatinut Mika Sutela.