Säätiöiden apurahat

Kuopion yliopistosäätiö, Antti ja Tyyne Soinisen säätiö sekä Helena Vuorenmiehen säätiö pyrkivät jakamaan apurahoja kerran vuodessa. Apurahojen hakukuulutus julkaistaan pääsääntöisesti elo-syyskuun vaihteessa ja apurahat myönnetään marras-joulukuussa. Kukin säätiö tekee päätökset apurahoistaan itsenäisesti.
Haku alkaa maanantaina 28.8.2017 klo 8.00.

Kaikkien säätiöiden osalta noudatetaan apurahojen hakuehtoja, joihin kaikkien apurahahakijoiden tulee tutustua ennen apurahalomakkeen täyttämistä. Mikäli apurahojen ehdot eivät täyty, hakemusta ei oteta käsittelyyn.
 

Apurahojen hakuehdot

Hakukuulutus 2017

Säätiöiden vuoden 2017 apurahan saajat

Kuopion yliopistosäätiön apurahat

Kuopion yliopistosäätiön apurahat on tarkoitettu Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen opiskelijoille ja henkilökunnalle tieteelliseen tutkimukseen. Hakija voi hakea apurahaa useammasta hakemuksessa nimeämästään rahastosta, mikäli täyttää niiden ehdot.

Yliopistosäätiön apurahat haetaan käyttäen ainoastaan sähköistä apurahahakemusjärjestelmää. Hakemukseen tulee liittää tutkimussuunnitelman tiivistelmä (max 3-4 sivua, jossa tulee olla hakijan nimi), hakijan ansioluettelo ml. alkuperäisjulkaisuluettelo ja ohjaajan lausunto. Kaikki liitteet tulee olla tallennettuna yhteen erilliseen pdf-tiedostoon, joka ei saa ylittää 6 sivua (fonttikoko 12).

Täytä apurahahakemuslomake: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/9529/lomake.html

 

Antti ja Tyyne Soinisen säätiön apurahat

Antti ja Tyyne Soinisen säätiön apurahat on tarkoitettu Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa suoritettavaan sydän- ja verisuonitautien tutkimukseen. Apurahoja haetaan käyttäen ainoastaan sähköistä apurahahakemusjärjestelmää. Hakemukseen tulee liittää tutkimussuunnitelman tiivistelmä (max 3-4 sivua, jossa tulee olla hakijan nimi), hakijan ansioluettelo ml. alkuperäisjulkaisuluettelo ja ohjaajan lausunto. Kaikki liitteet tulee olla tallennettuna yhteen erilliseen pdf-tiedostoon, joka ei saa ylittää 6 sivua (fonttikoko 12).

Täytä apurahahakemuslomake: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/9532/lomake.html

 

Helena Vuorenmiehen säätiön apurahat

Helena Vuorenmiehen säätiön apurahat on tarkoitettu jaettavaksi Savosta kokoisin olevalle, nuorelle jatkokoulutuksessa lahjakkuutta osoittaneelle tutkijalle aineenvaihduntaan ja elintoimintojen säätelyyn kohdistuvaan tutkimustyöhön. Apurahoja haetaan käyttäen ainoastaan sähköistä apurahahakemusjärjestelmää. Hakemukseen tulee liittää tutkimussuunnitelman tiivistelmä (max 3-4 sivua, jossa tulee olla hakijan nimi), hakijan ansioluettelo ml. alkuperäisjulkaisuluettelo ja ohjaajan lausunto. Kaikki liitteet tulee olla tallennettuna yhteen erilliseen pdf-tiedostoon, joka ei saa ylittää 6 sivua (fonttikoko 12).

Täytä apurahahakemuslomake: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/9525/lomake.html

Säätiöiden apurahahakemukset liitteineen pyydetään jättämään keskiviikkoon 27.9.2017 klo 14.00 mennessä ainoastaan sähköistä apurahahakemuslomaketta käyttäen.

Lisätietoja apurahoista antaa säätiöiden asiamies, varatuomari Petri Rintamäki, puh. 050 5759957 tai petri.rintamaki(at)uef.fi tai sihteeri Marja Mikkonen, puh. 040 8224714 tai marja.mikkonen(at)uef.fi.

Huom! Kirjallisesti tai sähköpostitse hakemuksia ei oteta vastaan. Puutteellisia hakemuksia ei käsitellä.

Apurahansaajat ovat velvoitettuja toimittamaan säätiölle raportin apurahan käytöstä ja tutkimuksen edistyksestä sekä tuloksista. Raportti tulee toimittaa viimeistään apurahan myöntämistä seuraavan vuoden loppuun mennessä.