Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Opettaja opastaa kahta opiskelijaa pöydän ääressä

Mentoroimalla mestariksi

Mitä sana “opetusvideo” tuo sinulle mieleen?
Kuka opetusvideossa esiintyy? 
Entä miten opetusvideot ja sosiaalinen media liittyvät toisiinsa?

  • Teksti Johanna Puukilainen, Kuva: Hannu Vähäkoski

Tulliportin normaalikoulun lehtori Hannu Vähäkoski innostui videoiden ja some:n opetuskäytön hyödyntämisestä todenteolla vuonna 2021. Tuolloin lukion rehtori (vs.) Erja Karvinen kertoi, että opetushallitus on myöntämässä hankerahaa monimuotoisten oppimateriaalien tekoon.

Rahoitusta päätettiinkin hakea. Hankesuunnitelmaan kuuluivat oppilaslähtöisten opetusvideoiden tuottaminen, sekä aiheeseen liittyvän opettajien täydennyskoulutuksen toteuttaminen. Tässä hankkeessa ei tehtäisi perinteisiä, opettajien tai muiden asiantuntijoiden tuottamia videoita, vaan ajatuksena oli kannustaa nuoria tekemään itse omannäköisiään matematiikan opetusvideoita.

Niin kävi, että OPH:n päätös 30 000€ rahoituksesta saatiin. Työ käynnistyi lukiolaisille suunnatulla kyselyllä Wilmassa, jossa lehtori Vähäkoski haastoi lukiolaisia ryhtymään omien, täysin omalla tyylillä tehtyjen, vertaiselta vertaiselle suunnattujen opetusvideoiden tuottamiseen. Lukiolaiset ottivat haasteen vastaan. Kaverin “mentorointi” videon muodossa tuotti myös oppisisällön parempaa jäsentymistä videon tekijälle itselleen – mentoroimalla mestariksi! Tähän päivään mennessä videoita on tehty jo n. 120 kappaletta! Löydät ne Googlesta hakusanalla “mitäs tänään laskettaisiin”.

Hankkeen toinen tavoite, opettajien täydennyskoulutus oppilaslähtöisten videoiden ja sosiaalisen median hyödyntäminen, kaatui kuitenkin v. 2021 vallinneen koronapandemian alle. Toteutumatta jäänyt täydennyskoulutus korvattiin ystävyyskouluyhteistyöllä, kun Tulliportin koulun lukiolaiset tekivät ystävyysmatkan Sindi gymnasium Pärnuun joulukuussa 2021. Opetusvideoita syntyi lisää yhteistyössä paikallisten opiskelijoiden kanssa.

Työ myös jatkuu yhä. Jos innostut tekemään opetusvideoita “nuorelta nuorelle” tai “opetusharjoittelijalta oppilaille”, voit otta yhteyttä Hannu Vähäkoskeen, hannu.vahakoski(a)uef.fi.