Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Jenna ja Jere poistumassa kirjoituksista

Abiturientit Jenna ja Jere poistumassa kirjoituksista

Kirjoitukset käyntiin Norssilla

Kevään ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät äidinkielen tai suomi toisena kielenä lukutaidon kokeella.

  • Teksti ja kuva Visa Tuominen

Kevään 2021 ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät äidinkielen tai suomi toisena kielenä lukutaidon kokeella.

Norssin abiturientit Jenna Juuti (3A) ja Jere Turunen (3D) tulivat ulos koesalista tyytyväisinä. He olivat omasta mielestään suoriutuneet kokeesta hyvin.

- ”Aiheet olivat mukavat, itse valitsin sketsivideoon vastaamisen. Hyvin meni. Pieniä ongelmia tuli siitä, että aluksi vastaukseni olivat pitkiä, joten käytin aikaa niiden tiivistämiseen” toteaa Jenna. Päivän eväsrasia sisälsi Jennalla mm. kolmioleivän, smoothien, hedelmiä ja juomista. Niiden avulla noin neljän tunnin sessio kokeessa sujui mukavasti. Lievää ongelmaa tuotti maskin käyttö, sillä se aiheuttaa Jennalle helposti päänsärkyä. Onneksi tänään siltä kuitenkin säästyttiin.

Jerellä tilanne oli päinvastainen: ”Tein vastaukset valmiiksi, mutta niistä tuli melko lyhyitä. Käytinkin aikaa, että sain niistä pidempiä ja se laventaminen tuotti vähän vaivaa” naureskelee Jere. Eväinä koetilanteessa oli mm. voileipiä, juureksia, suklaata ja juomista. Myös Jerellä meni kokeessa noin neljä tuntia, joka täytyi viettää maskin läpi hengittäen. Se alkoi tuntumaan raskaalta ja Jeren suunnitelma olikin päästä nopeasti ulos raikkaaseen ilmaan.

Norssilla tämän päivän kirjoituksiin osallistui 143 opiskelijaa. Heidät oli jaettu neljään eri tilaan, turvaetäisyyksien mahdollistamiseksi. Lisäksi käytössä oli käsidesiä ja kaikille pakolliset maskit.

Kirjoitukset jatkuvat jo torstaina 18.3. lyhyiden kielten kokeilla.