Fysiikan ja matematiikan laitos | Matematiikka, tiede ja yhteiskuntaMatematiikkaa on tutkittu jo tuhansia vuosia, mutta siitä huolimatta avoimia ongelmia riittää ja uusia teorioita syntyy jatkuvasti. Myös kysymys siitä mitä matematiikka pohjimmiltaan on, on edelleen vailla tyhjentävää vastausta. Toisaalta matematiikkaa tarvitaan yhteiskunnassa yhä enemmän. Tästä huolimatta matematiikan sovellukset helposti jäävät suurelta yleisöltä piiloon. Harva varmaan tulee ajatelleeksi, että esimerkiksi ilmastomuutoksen mallintaminen, kännykällä soittaminen ja netistä tiedon etsiminen olisi mahdotonta ilman tehokkaita matemaattisia laskentamenetelmiä. Myös varsin yllättävät matematiikan osa-alueet ovat löytäneet uusia sovelluksia. Esimerkiksi lukuteoriaa on tutkittu jo satoja vuosia pelkästä tutkimisen ilosta. Tästä huolimatta nykyisin käytössä olevat tiedon siirron suojausmenetelmät perustuvat eräisiin lukuteorian tuloksiin. Rajalinja puhtaan ja sovelletun matematiikan välillä on siis käynyt entistä hämärämmäksi. Osin tähän on vaikuttanut tietotekniikan kehitys. Eräitä menetelmiä ja teorioita olisi täysin mahdotonta soveltaa käsin laskien, mutta tietokoneen avulla niistä tulee erittäin käyttökelpoisia. Eräs paljon käytetty sovellus on virtauslaskenta, joka on nykyään paljon käytössä autojen, laivojen ja lentokoneiden suunnittelussa.' Teknisten ja tieteellisten sovellusten lisäksi myös muualla yhteiskunnassa matematiikan käyttö on kasvussa. Esimerkiksi yhteiskunta- ja taloustieteissä tietotekniikan avulla voidaan kerätä ja tarkastella hyvin suuria tietomääriä. Tätä tietoa on tyypillisesti analysoitu tilastomatematiikan avulla. Viime aikoina on kuitenkin noussut esiin uusi tutkimussuuntaus, tiedon louhinta, joka täydentää näitä perinteisiä menetelmiä. Matematiikan soveltaminen käytäntöön on kuitenkin mahdollista vain jos hallitsee riittävän hyvin matematiikan perusteoriat. Matematiikassahan tieto ei vanhene samalla tavalla kuin muissa tieteissä, ja niinpä differentiaalilaskenta on yhä yhtä tärkeää kuin sata vuotta sitten. Sen sijaan laskennallisten menetelmien merkitys on viime aikoina korostunut, sillä useimmissa sovelluksissa toteutus hoidetaan tietokoneen avulla, ja tällöin on kiinnitettävä huomiota paitsi menetelmän oikeellisuuteen myös laskennan tehokkuuteen. |