Filosofinen tiedekunta | KirjallisuusItä-Suomen yliopiston kirjallisuus-oppiaineessa opetetaan ja tutkitaan kirjallisuutta ja kirjallista elämää. Oppiaineessa koulutetaan kulttuurin ja kirjallisuuden ammattilaisia äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi ja muihin asiantuntijatehtäviin. Kirjallisuuden opetus tarjoaa yleiskuvan kotimaisen ja yleisen kirjallisuuden eri muodoista sekä niiden historiasta ja nykytilasta. Samoin perehdytään kirjallisuuden merkkiteoksiin, kirjallisuudentutkimuksen lähtökohtiin ja suuntauksiin, tiettyihin kirjallisuustieteen erikoisalueisiin sekä yleiseen taide- ja kulttuuriteoriaan. Opiskelijoiden on myös mahdollista perehtyä kirjallisuuden lähialueisiin kuten elokuvaan, sarjakuvaan ja teatteriin kirjallisuudentutkimuksen eri näkökulmista. Yleisen kirjallisuustieteellisen tiedon ja kirjallisuuden tuntemuksen lisäksi opetuksessa ja tutkimuksessa painotetaan kirjallisuussosiologista ja kulttuurintutkimuksellista näkökulmaa kirjallisuuteen, minkä lisäksi kirjallisia tekstejä käsitellään erityisesti kertomusteoreettisin käsittein. Opiskelijoilla on mahdollisuus valita erikoistumisalansa miltä tahansa kirjallisuudentutkimuksen alueelta. Lisäksi oppiaineessa on tehty opinnäytetöitä elokuvan, teatterin, kirjallisuudenopetuksen sekä iskelmä- ja rock-lyriikan alueilta. Kirjallisuuden pääaineopiskelijoiden toivotaan jo aineopintojen vaiheessa löytävän omaa kiinnostustaan vastaavan aihepiirin ja muodostavan opintosuunnitelmansa tätä aihepiiriä tai teemaa tukevaksi. Tämä painotus jäsentää opetusta aineopinnoista alkaen. hakeminenKirjallisuutta pääsee opiskelemaan kahden hakukohteen ja pääsykokeen kautta: Suomen kielen ja kirjallisuuden hakukohteen kautta valitut opiskelijat saavat pääaineoikeuden suomen kieleen ja kirjallisuuteen, joista toinen valitaan pääaineeksi. Kulttuurintutkimuksen koulutusohjelmaan valitut opiskelijat saavat pääaineoikeuden kirjallisuuteen, kulttuuriantropologiaan, mediakulttuuriin ja viestintään, musiikkitieteeseen, perinteentutkimukseen, sukupuolentutkimukseen ja taiteensosiologiaan. Opiskelijat valitsevat pääaineekseen jonkin näistä opintojen kuluessa. Kirjallisuutta on mahdollista opiskella myös Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa. Perus- ja aineopinnot suoritettuaan avoimen yliopiston opiskelija voi hakea erillisvalinnan kautta kirjallisuuden pääaineopiskelijaksi. Kirjallisuutta voi opiskella vapaasti sivuaineena kaikki Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Opinto-oikeutta ei tarvitse hakea. |