Aiempien opintojen hyväksilukeminen kauppatieteiden laitoksella

Hyväksilukemisessa erotetaan kaksi päätyyppiä:

1. Korvaavuudella tarkoitetaan tutkintoon kuuluvien opintojen korvaamista muualla suoritetuilla vastaavilla (saman alan) opinnoilla. Tällöin arvioidaan opintosuoritusten laajuutta, sisältöä ja vaativuustasoa suhteessa Itä-Suomen yliopiston opetussuunnitelmien mukaisiin opintoihin. Korvaavuudesta päätetään tapauskohtaisesti.

2. Sisällyttämisellä tarkoitetaan muualla aiemmin suoritettujen, jonkin yliopiston tutkintovaatimusten mukaisten opintojen liittämistä Itä-Suomen yliopistossa suoritettavan tutkinnon osaksi sivuaineena tai vapaavalintaisina opintoina. Tällöin ei edellytetä sisällöllistä vastaavuutta. Kansainvälisessä vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään tiedekunnan tutkintoihin mahdollisimman täysimääräisinä.

Hyväksilukemisen perusteet

Ellei erityisistä syistä muuta johdu muussa kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa suoritetut opinnot luetaan pääsääntöisesti hyväksi suomalaiseen yliopistotutkintoon. Muussa yliopistossa suoritetuilla opinnoilla voidaan korvata Itä-Suomen yliopiston opintoja, jolloin merkinnän korvaavuudesta antaa ko. opintojakson vastuuopettaja.

Ammattikorkeakoulussa suoritetuista opinnoista voidaan hyväksilukea kieli- ja viestintäopintoja sekä harkinnan mukaan tapauskohtaisesti muita opintoja, jotka voivat olla korvaavia tai muuten hyväksiluettavia.

Kauppatieteellisessä koulutuksessa voidaan myöntää hakemuksesta hyväksilukemisia tradenomitutkinnon perusteella enintään 79 opintopistettä. Mikäli tradenomitutkinnon opinnot ovat keskeytyneet, on opiskelijalla mahdollisuus anoa yksittäisiä opintojaksojen hyväksilukemisia.

Opintoasteisten opintojen tai toisen asteen opinnoista ei myönnetä korvaavuuksia.

Henkilöt, jotka ovat suorittaneet 12 kk:n varusmiespalveluksen, joka sisältää uusimuotoiset johtamisopinnot, voivat hakea näiden opintojen sisällyttämistä tutkintoon. Tämä määräys koskee niitä, jotka ovat kotiutuneet armeijasta kesällä 1999 tai sen jälkeen. Edellä mainitun koulutuksen saaneilla voidaan sisällyttää 6 op maisterin tutkinnon vapaavalintaisiin opintoihin tai johtamisen sivuaineopintoihin. Laadi ahot-hakemus (korvaaminen) sähköisesti (KAMU asiointipalvelu) kurssitunnukselle: 5215311 Muu johtamisen opintojakso 6 op. Liitä hakemuksen mukaan Puolustusvoimien johtajan palvelustodistus ja henkilöarviointi.

 

Aiemmin suoritettuun tutkintoon kuuluvia opintokokonaisuuksia ei sisällytetä nykyiseen tutkintoon elleivät ne ole aiemmassa tutkinnossa ylimääräisiä (ts. tutkinnon minimilaajuuden ylittäviä) opintoja. Yksittäisiä opintojaksoja voidaan sisällyttää, jos ne on suoritettu avoimessa yliopistossa tai yliopistossa eivätkä ne sisälly toiseen tutkintoon tai ne ovat edellä mainittuja ammattikorkeakouluopintoja.

Hyväksilukeminen tapahtuu kunkin lukuvuoden vahvistetun opetussuunnitelman mukaisesti. Katso tarkemmat ohjeet hyväksilukemisen perusteista lukuvuoden opinto-oppaasta.

Hyväksilukemisen hakeminen

Hyväksilukemista voivat hakea Itä-Suomen yliopistossa tutkintoa suorittavat opiskelijat. Myös avoimen yliopiston opiskelijat voivat hakea hyväksilukemisia siitä aineesta, mihin heillä on opinto-oikeus, mutta ei kieli- ja viestintäopintoihin (ennen kuin opiskelija on saanut tiedekunnan tutkinnon suorittamisoikeuden). Sähköiseen hakemukseen on liitettävä todistus suoritetuista opinnoista sekä tiedot opintosuoritusten laajuudesta, sisällöstä ja vastaavuustasosta (ote opinto-oppaasta tms.). Sähköisen lomakkeen voi ladata laitoksen nettisivuilta.

Kaikki hyväksilukemisen anomukset on jätettävä syyslukukaudella 30.9. mennessä ja kevätlukukaudella 31.1. mennessä oman kampuksen kauppatieteiden laitoksen amanuenssille. Kaikki hyväksilukemisen anomukset kannattaa tehdä heti opintojen alussa, koska se helpottaa opintojesi suunnittelua. Hyväksilukemisen anomuksia vastaanotetaan ja käsitellään jatkuvalla hakumenettelyllä myös em. ajankohtien jälkeen. Hyväksilukemisen anomusten käsittelyaika on yksi kuukausi.

 

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT)

Aiemmin suoritettujen opintojen hyväksilukeminen

Opintojen hyväksilukeminen käsittää opintojen korvaamisen ja sisällyttämisen. Hyväksiluettavilla opinnoilla tarkoitetaan yleensä opiskelijan (aiemmin) toisessa korkeakoulussa suorittamia opintoja. Mikäli opiskelijalle hyväksiluettavat opinnot vastaavat täysin yliopiston opetussuunnitelmassa vahvistettuja opintojaksoja tai -kokonaisuuksia, kysymys on opintojen korvaamisesta. Korvaavuus voi olla myös osittainen (esim. hyvityspisteitä ko. opintojakson tenttiin). Jos opintoja ei voida korvata, ne voidaan pääsääntöisesti sisällyttää suoritteilla olevaan tutkintoon sellaisenaan.

Laitokset määrittelevät tarkemmat kriteerit opintojen hyväksilukemiselle ja ohjeistavat hyväksilukemisen hakemisessa.

Hyväksilukemisen hakemisesta

Korvaavuutta ja sisällyttämistä voivat hakea Itä-Suomen yliopistossa tutkintoa suorittavat, läsnä olevat opiskelijat. Myös avoimen yliopiston opiskelijat voivat hakea hyväksilukemisia siitä aineesta, johon heillä on opinto-oikeus. Hakemukseen on liitettävä todistus suoritetuista opinnoista (oikeaksi todistettu jäljennös) sekä tiedot opintosuoritusten laajuudesta, sisällöstä ja vaativuustasosta (ote opinto-oppaasta tms.). Muutoksenhausta määrätään Itä-Suomen yliopiston tutkintosäännössä 51 §).

Hyväksilukemista koskevan hakemuksen voit jättää sähköisesti yliopiston asiointipalvelussa. Sähköinen asiointi on mahdollista sekä korvaavuushakemusten että sisällyttämishakemuksen jättämiseen.  Jätä hakemus sähköisessä asiointipalvelussa ja täytä pyydetyt kentät huolellisesti. Liitä mukaan tarvittavat liitteet. Liitteiden tulee olla hyvälaatuisia ja luettavissa olevia. Lomakkeen lähettämisen jälkeen saat tiedon hakemuksen onnistuneesta jättämisestä palveluun. 

Kun asian hyväksyjä on käsitellyt asian, saat sähköpostiisi päätöksen. Halutessasi voit saada lisäksi paperisen päätöksen. Hyväksilukemisesta kirjataan suoristusmerkintä opintotietojärjestelmään.
Mikäli sähköinen asiointi ei ole mahdollista, voit käyttää paperilomaketta. 

Suorat linkit lomakkeille:

Lomakkeet löydät tulevaisuudessa myös Kamun opiskelijoiden asiointipalvelusta.

Opintojen korvaaminen

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan opintojaksoja voidaan korvata, mikäli muualla suoritettu opintojakso vastaa tasoltaan ja sisällöltään tiedekunnan opetussuunnitelmassa olevaa opintojaksoa (Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista 794/2004, 25 §).

Pro gradu -tutkielma tarkastetaan ja arvostellaan aina yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, eikä sitä voi korvata aiemmilla opintosuorituksilla tai opinnäytteillä.

Opintojen korvaavuudesta päättää ko. opintojakson vastuuyksikkö, joka antaa myös korvaavuutta koskevat tarkemmat määräykset. Kieliopintojen korvaamisesta päättää kielikeskus (Itä-Suomen yliopiston hallintojohtosääntö 19 §). 

Opintojen korvaavuuksia arvioitaessa tulee aina selvittää opiskelijan edellytykset siirtyä pelkästään maisterin tutkinnon suorittajaksi.

Opintojen sisällyttäminen

Aiemmin suoritettuja opintoja voidaan sisällyttää tutkintoon seuraavien periaatteiden mukaisesti:

  • Suoritettavan tutkinnon tulee täyttää tutkintoasetuksen ja opetussuunnitelman mukaiset osaamistavoitteet.
  • Kandidaatin tutkintoon sisällytetään opintoja sen verran kuin tutkintorakenne sallii. Opintokokonaisuudet voidaan kuitenkin sisällyttää kokonaisuudessaan, vaikka tutkinnon laajuus ylittyisikin.
  • Aiemmin suoritetusta yliopistotutkinnosta voidaan hyväksilukea opintokokonaisuuksia, jos kokonaisuudet ylittävät aiemman tutkinnon vähimmäislaajuuden ts. ovat tutkinnossa vapaasti valittavia ylimääräisiä opintoja.
  • Aiemmasta ammattikorkeakoulututkinnosta tai ammatillisesta toisen asteen tutkinnosta voidaan lukea hyväksi opintoja laitoksen tai oppiaineen opetussuunnitelman mukaisesti.
  • Yliopistotutkinnoista annetun asetuksen tarkoittamat kieli- ja viestintäopinnot voidaan pääsääntöisesti sisällyttää kahteen tutkintoon.
  • Aiemmin suoritettuja opintoja ei sisällytetä, jos suoritettavana olevaan tutkintoon kuuluu sisällöltään vastaavat opinnot. Tällöin hyväksilukeminen käsitellään korvaavuutena.

Opintojakson sisällyttäminen kahteen tai useampaan opintokokonaisuuteen

  • Saman Itä-Suomen yliopiston opintojakson voi sisällyttää useaan opintokokonaisuuteen laitosten tai oppiaineiden opetussuunnitelman mukaisesti, jos kyseessä on opintokokonaisuuksiin kuuluva pakollinen opintojakso, jonka asemesta ei voi suorittaa muita opintoja eikä useasti kiinnittämistä ole opetussuunnitelmassa erikseen rajattu. Kun kyseessä on vapaavalintainen opintojakso, joka kuuluu useampaan opintokokonaisuuteen, opiskelijan tulee suorittaa muita vapaavalintaisia, jotta opintokokonaisuuden sisältövaatimukset täyttyvät. Laitokset antavat asiasta tarkempia määräyksiä opetussuunnitelmissaan ⇒huomioitava laitosten opetussuunnitelmissa.
  • Jos opiskelija haluaa suorittaa kelpoisuuden tuottavan opintokokonaisuuden, johon kuuluvia opintojaksoja sisältyy useaan muuhun opintokokonaisuuteen, hän voi halutessaan saada erillistodistuksen kelpoisuuden tuottavista opinnoista. Kelpoisuuden tuottavia opintoja ei tässä tapauksessa koosteta kokonaisuudeksi.

Muuta huomioitavaa

  • Opintoviikkoina suoritetut opinnot muutetaan opintopisteiksi kertoimella kaksi.
  • Opintojen sisällyttämisestä päättää opiskelijan pääainelaitoksen johtaja tai hänen määräämänsä henkilö (Tutkintosääntö 38 § ja tiedekunnan sisäinen delegointipäätös 2014).

Muun kuin opintojen yhteydessä hankitun osaamisen tunnustaminen

Laitokset antavat ohjeet muusta kuin opintojen yhteydessä hankitun osaamisen tunnustamisesta. Lisätietoja AHOT-menettelyistä saa laitosten amanuensseilta.