Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Väitöskirja.

Sosionomi (ylempi AMK) Janika Lindström, väitös 5.4.2024: Kokemusasiantuntijuudesta apua rikollisesta elämäntavasta irrottautumiseen

Sosiaalityön alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella. Tilaisuutta voi seurata verkossa.

Kokemusasiantuntijatoiminta tarjoaa mahdollisuuden rikostaustaisille henkilöille hyödyntää menneisyyden vaikeita kokemuksia sekä tukee heidän työllistymistään ja osallistumista uudenlaisiin sosiaalisiin yhteisöihin. Asiakkaiden kokemustiedon jakaminen on muodostunut yhä tärkeämmäksi sosiaalipalveluiden kehittämistyössä. Myös rikostaustaisille ihmisille suunnattujen palvelujen kehittämisessä on tarve ottaa huomioon rikoksentekijöiden oma näkökulma.

Sosionomi (ylempi AMK) Janika Lindström perehtyi väitöskirjatutkimuksessaan Selviytymistarinoilla yhteiskuntaan – Narratiivinen tutkimus rikos- ja päihdetaustaisista kokemusasiantuntijoista rikostaustaisten ihmisten kokemusasiantuntijakoulutukseen. Kokemusasiantuntijatoimintaa on tutkittu laajasti erilaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa kansainvälisesti, mutta nimenomaan rikostaustaisten ihmisten kokemusasiantuntijuutta on tutkittu erittäin vähän.

Väitöstutkimus osoitti, että kokemusasiantuntijuus antoi merkitystä vaikeille elämänkokemuksille. Merkityksen saaminen edesauttoi rikostaustaisten kokonaisvaltaista kuntoutumista sekä tarjosi mahdollisuuksia saada arvostusta ja hyväksyntää. Näissä vuorovaikutussuhteissa rakentui myös uudenlainen yksilön minäkäsitys, joka vahvisti rikollisuudesta irrottautumista yrittävien itseluottamusta ja optimismia tulevaisuuteen.

Narratiivinen tutkimus liittyy rikos- ja päihdetaustaisille kehitettyyn kokemusasiantuntijakoulutukseen, jossa kehitettiin kokemusasiantuntijatoimintaa ja sen ammatillista hyödyntämistä. Koulutus sisälsi kolme kuukautta teoriaopintoja ja kolmen kuukauden työharjoittelun. Koulutusta toteutettiin kahdella eri paikkakunnalla korkeakoulussa ja kansalaisjärjestössä. Haastateltavat kokemusasiantuntijat valikoituivat tutkimukseen vertais- tai kokemusasiantuntijatoimintaan liittyvän työkokemuksen perusteella.

– Kokemusasiantuntijakoulutuksen ytimeen kuuluu, että rikostaustaisten omat aiemmat kokemukset rakentuvat henkilökohtaisiksi tarinoiksi, jotka toimivat kokemusasiantuntijuuden keskeisinä resursseina. Kokemusasiantuntijakoulutusta voidaan pitää keinona omien kokemusten riittävään etäännyttämiseen, mikä auttaa yksilöä irrottautumaan rikollisesta elämäntavasta, Janika Lindström kertoo.

Koulutukseen osallistuneiden asiantuntijuus rakentui menneisyyden vaikeista kokemuksista, jotka kääntyivät vahvuuksiksi ja voimavaroiksi kokemusasiantuntijan työssä. Siirtymät asiakkaista kokemusasiantuntijoiksi tarjosivat mahdollisuuden käsitellä vaikeaa menneisyyttä ja saada se päätökseen.

Rikollisuudesta irrottautumisen näkökulmasta kokemusasiantuntijuus voi tarjota rikos- ja päihdetaustaisille ihmisille mahdollisuuden opetella rikoksetonta elämäntapaa, omaksua rikollisuudesta irrottautuneen kokemusasiantuntijan identiteetti ja saada hyväksyntää erilaisissa yhteisöissä.

Ammattilaisille rikos- ja päihdetaustaisten kokemuksiin perustuva asiantuntijuus tarjoaa mahdollisuuden palveluiden kehittämiselle. Tutkimus haastaakin kehittämään rikos- ja päihdetaustaisten ihmisten asemaa sekä mahdollisuuksia hyvinvointipalveluiden kehittämisessä. 

Lindströmin artikkeliväitöskirja sisältää kolme osatutkimusta, jotka on julkaistu erillisinä vertaisarvioituina tutkimusartikkeleina.

Janika Lindströmin sosiaalityön alaan kuuluva väitöskirja Selviytymistarinoilla yhteiskuntaan – Narratiivinen tutkimus rikos- ja päihdetaustaisista kokemusasiantuntijoista tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella Snellmania-rakennuksen SN200-salissa 5.4.2024 klo 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii dosentti Riitta Granfelt ja kustoksena professori Timo Toikko Itä-Suomen yliopistosta.

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Janika Lindström, sosionomi (ylempi AMK), janika.lindstrom@laurea.fi, p.+358406375006