Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Palsamiköynnöksen marjoja.

Rohdoskasvin sisältämä polyfenoli voisi tehota paksusuolen syöpään

Rohdoskasvina käytetyn palsamiköynnöksen marjoista saatava yhdiste voisi tuoreen tutkimuksen mukaan olla hyödyksi paksusuolen syövän hoidossa. Kansainväliseen tutkijatiimiin kuului Portsmouthin ja Hong Kongin yliopistojen sekä Itä-Suomen yliopiston tutkijoita. 

Kokeellinen tutkimus tehtiin solu- ja eläinmalleilla. Tulokset julkaistiin ACS Pharmacology & Translational Science -lehdessä.

Paksusuolen syöpä on maailman kolmanneksi yleisin syöpä. Maailman terveysjärjestö WHO on ennakoinut sen vielä yleistyvän siten, että vuoteen 2040 mennessä todetaan vuosittain jo 3,2 miljoonaa uutta diagnoosia ja 1,6 miljoonaa paksusuolen syövän aiheuttamaa kuolemaa. Uusia lähestymistapoja hoitoon kaivataankin kipeästi.

Rohdoskasvina käytetty palsamiköynnös (Schisandra chinensis) on lähtöisin Pohjois-Kiinasta, Venäjän kaukoidästä ja Koreasta ja sitä kasvaa villinä myös Japanissa. Palsamiköynnöksen marjojen sisältämän, Schisandrin B:ksi nimetyn polyfenoliyhdisteen havaittiin nyt julkaistussa tutkimuksessa estävän merkittävästi paksusuolen syövän kasvua. Aiemmissa tutkimuksissa saman yhdisteen on havaittu estävän syöpäsolujen toimintaa muun muassa maksa-, rinta- ja munasarjasyövässä sekä mahalaukun ja virtsarakon syövissä. 

Tavanomaisiin syöpähoitoihin liittyy usein potilaan elämänlaatua heikentäviä sivu- tai haittavaikutuksia. Syöpäsairaudet aiheuttavat myös merkittävää taloudellista taakkaa. Tutkimuksessa tarkasteltu polyfenoliyhdiste saattaisi tutkijoiden mukaan tarjota uuden lähestymistavan, joka täydentäisi syöpien hoitoa turvallisesti ja edullisesti. Tulokset osoittivat sen vaikuttavan tehokkaasti syöpäsoluihin ilman merkittäviä haittoja terveille soluille. Vaikutus nähtiin levinneisyysasteeltaan erilaisissa paksusuolen syövissä ja erityisesti pitkälle edenneessä paksusuolen syövässä.

–  Muidenkin polyfenolien on todettu ehkäisevän syövän kehittymistä ja kasvua. Niiden voimakkaat antioksidatiiviset ominaisuudet auttavat estämään syöpäsolujen leviämistä, sanoo professori Hani El-Nezami Itä-Suomen yliopistosta. 

El-Nezamin mukaan Schisandrin B -polyfenoli näyttää tutkimuksen perusteella vaikuttavan paksusuolen syöpään kuten muihinkin tutkittuihin syöpiin. – Nyt julkaistu tutkimus valottaa tämän yhdisteen vaikutusmekanismeja molekyylitasolla ja luo perustaa jatkotutkimuksille, joissa voidaan selvittää sen soveltuvuutta paksusuolen syöpää sairastavien hoitoon.

Tutkimuksen jatkamiseen on saatu rahoitusta Suomen Akatemialta.

Tutkimusartikkeli:

Vanessa Anna Co et al. Schisandrin B Suppresses Colon Cancer Growth by Inducing Cell Cycle Arrest and Apoptosis: Molecular Mechanism and Therapeutic Potential, ACS Pharmacology & Translational Science (2024). DOI: 10.1021/acsptsci.4c00009