Oikeustieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Väitöskirjani aihe on sallittu ja kielletty menettely asianajajan toiminnassa hyvän asianajajatavan valossa. Asianajajalain 5 §:n 1 momentin mukaan asianajajan tulee rehellisesti ja tunnollisesti täyttää hänelle uskotut tehtävät sekä kaikessa toiminnassaan noudattaa hyvää asianajajatapaa. Hyvä asianajajatapa on arvostusta sisältävä normatiivinen käsite, jolle annetaan merkityssisältö. Asianajajalakia säädettäessä hyvän asianajajatavan merkityssisällön antaminen on uskottu asianajajayhteisölle.
Hyvä asianajajatapa on merkityksellinen käsite sen vuoksi, että vain hyvää asianajajatapaa rikkovalle
asianajajalle voidaan määrätä kurinpidollinen seuraamus. Tutkimus tarkastelee sitä millä tavalla hyvää
asianajajatapaa on tulkittu ja sovellettu asianajajien kohdalla sallitun ja kielletyn menettelyn välisen eron
määrittämisessä. Aihepiirin tutkimus on tärkeää siksi, että aikaisempaa tutkimusta hyvän asianajajatavan
merkityssisällöstä ei ole ja siksi, että kysymys on asianajajien ja asiakkaiden oikeusturvasta.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimuksessa huomio kiinnittyy viiteen keskeiseen seikkaan. Ensinnäkin hyvä asianajajatapa ilmenee muun muassa Suomen Asianajajaliiton liitokokouksen vuonna 1972 vahvistamista kirjallisista tapaohjeista. Asianajajalain 7 §:stä ilmenevän kurinpidollisen seuraamuksen voi asianajajalle määrätä vain riippumaton valvontalautakunta. Tutkimuksen perusteella tapaohjeet ovat yleisin ja käytännössä selvästi merkityksellisin oikeuslähde määrittelemään sallitun ja kielletyn menettelyn välistä rajaa valvontalautakunnassa. Huolimatta valvontalautakunnan riippumattomasta asemasta se ei juurikaan sovella muita oikeuslähteitä ratkaisutoiminnassaan. Oikeuslähteisiin liittyvää tulosta pidän merkityksellisenä.
Toinen huomio on, että pääosa sallitun ja kielletyn menettelyn välisen eron määrittelystä perustuu asianajajan huolimattomuuteen, välinpitämättömyyteen tai piittaamattomuuteen tämän velvollisuuksista. Vastaavasti osaamattomuutta ja vakavia velvollisuuksien laiminlyöntejä ilmenee tutkimuksen perusteella vähän. Asianajajan velvollisuuksien sisäistämisessä näyttää olevan puutteita. Tätä pidän Suomen Asianajajaliiton näkökulmasta haasteellisena, koska velvollisuuksien noudattamisen tehostamisen tulisi tapahtua nykyisten säännösten puitteissa.
Kolmas merkityksellinen havainto on, että noin puolet asianajajakunnasta toimii tuomioistuintehtävissä ja puolet erilaisissa liikejuridisissa tehtävissä. Liikejuridisia tehtäviä suorittaviin asianajajiin ei tavanomainen valvonta juurikaan ulotu. Tutkimuksessa oli esillä yksi valvonta-asia noin 400:sta, jossa kantelun kohteena toiminut asianajaja oli toiminut niin sanotussa liikejuridisessa tehtävässä. Valvonta ei näytä kohdistuvan tasapuolisesti kaikkiin asianajajiin.
Neljäs huomio on, että asianajajien velvollisuuksia määräytyy nykyisin yhä enemmän asianajajayhteisön ulkopuolelta tulevilla normeilla. Esimerkkinä rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen liittyvät lait. Ulkopuolisten säännösten lisääntyminen on omiaan aiheuttamaan myös ulkopuolisen valvonnan lisääntymistä, mikä taasen lisää niin sanotun ”usean tahon päällekkäistä valvontaa”, jota ei voida pitää suotavana.
Viidentenä huomiona voidaan mainita, että pääosin moitteet asianajajien velvollisuuksien vastaisesta menettelystä perustuvat asiakas- ja vastapuoli suhteisiin. Suomen Asianajajaliiton hallituksen, oikeuskanslerin tai muiden viranomaisten tekemät ilmoitukset muodostavat pienen osan moitteista. Tämä havainto suhteutuu hyvin edellä mainittuun havaintoon siitä, että suurin osa velvollisuuksien vastaisesta menettelystä on lieviä välinpitämättömyyteen ja huolimattomuuteen perustuvia toimia.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Koska pääosa valvonta-asioista näyttää perustuvan asianajajan huolimattomuuteen, välinpitämättömyyteen ja piittaamattomuuteen tämän velvollisuuksista, tulisi velvollisuuksista tiedottamista Suomen Asianajajaliiton toimesta lisätä sekä pohtia keinoja nykyisten säännösten puitteissa valvonnan tehostamiseksi. Valvonnan kollektiivisuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi tulisi toimistotarkastuksia ja riskiperusteista valvontaa edelleen tehostaa. Tutkimuksen perusteella on syytä olettaa, että piiloon eli valvonnan ulottumattomiin jää velvollisuuksien vastaista toimintaa oletettua enemmän.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot
Tutkimus on lainopillinen, jossa on tulkittu ja systematisoitu asianajajia velvoittavia normeja ja ohjeistuksia sekä pääasiassa valvontalautakunnan ratkaisukäytäntöä. Tutkimus ei liity laajempaan tutkimusprojektiin tai tutkimusryhmään.
Liittyykö väitöstutkimukseesi jotain muuta keskeistä, josta haluat kertoa tiedotteessa?
Asianajajien velvollisuuksista on säädetty laissa ja erilaisissa Suomen Asianajajaliiton ohjeistuksissa. Tuota kokonaisuuta on monissa yhteyksissä pidetty sekavana ja vaikeasti tulkittavana. Tutkimuksen perusteella suhtaudun kritiikkiin tältä osin varauksella. Asianajajien valvonta on liiton jäseniin kohdistuvaa kurinpidollista valvontaa, jossa tapaohjeet niin sanottuna Soft Law -tyylisenä normistona täyttävät tehtävänsä hyvin. Sallitun ja kielletyn menettelyn määrittämisessä tulee välttää liiallista oikeudellistumista ja säännösten hajanaisuuta nimenomaan sen kurinpidollisen tarkoituksensa vuoksi.
Lisätietoja:
Oikeustieteen lisensiaatti (OTL) Asko Keränen, toimisto@askokeranen.fi, 0400-485952
OTL Asko Keräsen oikeustieteen alaan kuuluva väitöskirja Sallittu ja kielletty menettely asianajajan toiminnassa hyvän asianajajatavan valossa tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii emeritusprofessori Asko Lehtonen Vaasan yliopistosta ja kustoksena emeritusprofessori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta.