Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Bushes in front of the Aurora building.

Ensimmäinen julkishallinnon HTK-tutkinnon suorittanut opiskelija valmistui

Julkishallinnon HTK-tutkinto on Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitoksen ja Vaasan yliopiston Hallintotieteiden yhteistyössä toteuttama avoimen yliopiston opintoina suoritettava koulutus, jonka tavoitteena on antaa valmiudet oikeudellista ja julkishallinnollista asiantuntemusta edellyttäviin työtehtäviin.

Koulutus käynnistyi vuoden 2020 alussa osana Toinen reitti yliopistoon (TRY) -hanketta. Opiskelijat suorittavat tutkintoon kuuluvia opintoja Vaasan yliopiston avoimessa yliopistossa sekä Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa yksi opintojakso kerrallaan ja kokoavat siten itselleen tutkinnon vaatimat opinnot.

Elokuussa 2022 saatiin juhlia ensimmäistä julkishallinnon HTK-tutkinnon suorittanutta opiskelijaa Itä-Suomen yliopistossa, kun Outi Lepistö valmistui hallintotieteiden kandidaatiksi pääaineenaan julkisoikeus, julkishallinto

- Pidin kovasti opintokokonaisuudesta ja mielestäni siihen oli koottu kattavasti julkishallinnon keskeisiä aihepiirejä. Olen jossain vaiheessa pohtinut oikeustieteen opintoja, mutta varsinainen kiinnostuksen kohteeni on ollut juuri julkisoikeus ja -hallinto, joten tämä tutkinto sopi hyvin tähän tarpeeseen, Lepistö kertoo.

 

Opintoja avoimessa yliopistossa työssäkäynnin ohella

Hallintotieteiden kandidaatin tutkinto ja sen sisältämät moduulit (Hallinnon muutos, Julkisten varojen käyttö, Hyvinvointipalveluiden kehittäminen ja Muuttava työ) ovat kaikille avoimia, mutta ensisijaisesti koulutus on suunnattu jo työelämässä oleville henkilöille. Pääsääntöisesti kaikki tutkintoon kuuluvat opinnot on mahdollista suorittaa etänä.

- Mielestäni opintokokonaisuus sopii hyvin työn ohella suoritettavaksi, vaikka välillä tekikin tiukkaa yhdistää työ ja opinnot, Lepistö kiittää.

Tutkintotavoitteisen opiskelun lisäksi julkishallinnon HTK-tutkintoon kuuluvia opintoja voi suorittaa myös osaamisen kehittämisen ja ammatillisen täydennyskouluttautumisen tarpeisiin. Sisältömoduulit antavat eväitä muun muassa oikeudellista ja julkishallinnollista asiantuntemusta edellyttäviin työtehtäviin sekä julkisen sektorin esihenkilötyöhön. Opinnot on tarkoitettu kaikille julkishallinnon opiskelusta kiinnostuneille, jotka haluavat kehittää osaamistaan näiden alojen asiantuntijuutta vaativissa tehtävissä.

- Erityisen mielekkäitä itselleni olivat terveydenhuolto- ja hyvinvointioikeuden kurssit samoin kuin työoikeus. Niissä tuli paljon pohdittavaa ja myös tietoa, jota erityisesti nykypäivän työelämässä tarvitaan. Samoin julkistalouden kurssit olivat hyödyllisiä ja näistä olisin itse hyötynyt jo vuosia sitten julkisen organisaation johtajana toimiessani. Hallinnon etiikka taas synnytti paljon uusia ajatuksia julkisen sektorin toiminnasta ja painopisteistä, Lepistö toteaa.

 

Taustalla tiivis korkeakoulujen välinen yhteistyö

Kahden yliopiston yhteistyössä tuottama moduulimuotoinen kandidaatintutkinto on ainutlaatuinen kokonaisuus, joka vaatii huolellista suunnittelua ja koordinointia. Kun puolet tutkinnon opinnoista suoritetaan Itä-Suomen yliopistoon ja puolet Vaasan yliopistoon, on tärkeää, että kahden yliopiston keskinäinen yhteistyö toimii saumattomasti.

Julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä Vaasan yliopistosta kertoo, että julkishallinnon HTK-tutkintoa rakennettaessa kartoitettiin laajasti alan koulutustarpeita, jotta koulutussisällöt vastaisivat mahdollisimman hyvin julkishallinnon ajankohtaisiin kysymyksiin.

- Tätä opintokokonaisuutta kehitettäessä asiakaslähtöisyys on ollut se tärkein lähtökohta. Tämä näkyy keskeisesti muun muassa kurssien suoritustavoissa, jotka tukevat joustavaa opiskelua työn ohessa. Lisäksi opintojaksojen ja moduulien sisällöt on valittu tarkoin julkishallinnon ajankohtaisia koulutustarpeita kartoittaen. Julkishallinnon asiantuntijoilta hankittiin tietoa ajankohtaisista täydennyskoulutustarpeista muun muassa laajoin kyselyin ja asiantuntijapaneelin avulla. Kahden yliopiston yhteistyönä pystyimme rakentamaan näiden tarpeiden pohjalta erityisen monipuolisen ja ajankohtaisen opetussisällön, Mäntylä toteaa.

Julkishallinnon HTK-tutkinnon sisältämiä opintoja voi lähteä kokoamaan yksi opintojakso kerrallaan ja katsoa, mihin asti intoa opiskeluun riittää. Avoimet yliopisto-opinnot mahdollistavat joustavan suorittamisen opiskelijan yksilölliseen elämäntilanteeseen sopivalla tavalla.

 

Lisätietoja

Opetuksesta vastaava varajohtaja Sampo Mielityinen, Oikeustieteiden laitos, sampo.mielityinen@uef.fi, p. 050 573 2067
Suunnittelija Seija Tuominen, Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskus, avoin yliopisto, seija.tuominen@uef.fi, p. 050 467 8433

Lisätietoja julkishallinnon HTK-tutkinnosta