Sata elämäntarinaa ruotsinsuomalaisista

Suomalaisia muutti 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa Ruotsiin töiden perässä kymmeniä tuhansia. Noin puolet heistä palasi myöhemmin kotimaahansa, puolelle taas kotimaaksi muodostui lopulta Ruotsi. Näiden siirtolaisten myötä Ruotsissa elää siis jo kolmas suomalaisten sukupolvi. Itä-Suomen yliopiston Sata ruotsinsuomalaista ja meänkielistä kielellistä elämäntarinaa -tutkimushankkeessa apulaisprofessori Jaana Kolu kerää nyt näiden siirtolaisten kielellisiä elämäntarinoita ja selvittää muun muassa myös sitä, onko suomen kieli siirtynyt seuraaville sukupolville. 

Kolun aineisto tulee käsittämään siis sata ruotsinsuomalaisen ja meänkielisen kielellistä elämäntarinaa, joita Kolu kerää parhaillaan ympäri Ruotsia haastattelujen avulla. Samalla osa tutkittavista valokuvataan. Valokuvista ja kielellisistä elämäntarinoista on järjestetty kiertävä valokuvanäyttely, jossa on esillä myös otteita kielellisistä elämäkerroista. Ensimmäinen näyttely pidettiin Ruotsin Jällivaarassa ruotsinsuomalaisten päivän yhteydessä helmikuussa.

Kolu kertoo, että vaikka hankkeen nimessäkin mainitaan ruotsinsuomalaiset, osa silti kyseenalaistaa, onko sellaista käsitettä edes olemassa.

– Jotkut haastateltavistani kokivat vielä näin useiden kymmenien vuosien jälkeen olevansa aivan suomalaisia, vaikka ovat pitkään asuneet Ruotsissa.

Toisaalta on myös niitä ensimmäisen sukupolven muuttajia, jotka ovat täysin integroituneet ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja kokevat olevansa nimenomaan ruotsinsuomalaisia.

– Näyttää myös siltä, että myöhemmille sukupolville on tullut identiteetti, johon he ammentavat molemmista kielistä ja kulttuureista.

Kielet saavat sekoittua

Wikipedia määrittää ruotsinsuomen olevan nimitys, jota käytetään Ruotsissa asuvien suomalaisten käyttämästä suomen kielestä. Kolun mukaan ruotsinsuomessa erot suomen kieleen liittyvät lähinnä sanastoon. 

– Osa sanoista on johdettu ruotsin kielestä, esimerkiksi metrosta puhutaan tunnelbaanana ja juhlasta käytetään nimitystä festi. Tauko taas on rasti, eli kun ruotsinkielisten substantiivien perään lisätään i-kirjain, saadaan suomen kieleen sopivia sanoja. 

Ruotsinsuomalaiset myös skoijaavat, myyssaavat ja kronglaavat. 

– Aiemmin ajateltiin, että sanojen sekoittuminen on merkki huonosta kielitaidosta, ja jokaisen on puhuttava puhtaasti joko suomea tai ruotsia. Nyt asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että kielirepertuaarin sekoittaminen on täysin luonnollinen asia kaksi- ja monikielisille puhujille heidän kommunikoidessaan keskenään.

Suomen uusi noste

Kun suomalaiset reilu 50 vuotta sitten lähtivät töiden ja paremman elämän perässä Ruotsiin, työllistyivät köyhistä oloista tulevat suomalaiset usein hanttihommiin. Heitä pidettiin ahkerina työntekijöinä, mutta samalla myös kovina tappelijoina ja juojina. 

– Haastateltavat kokivat, että suhtautuminen suomalaisiin oli Ruotsissa siksi vuosikymmeniä melko kielteinen, ja se heijastui niin, ettei suomea mielellään puhuttu julkisesti. 

Mutta viimeisen 10 vuoden aikana suomen kielen suhteen on tapahtunut positiivinen muutos. 

– Suomen kielen arvostus on lähtenyt nousemaan pikkuhiljaa, ja yhtenä syynä siihen haastateltavat pitävät suomen kielen hyväksymistä viralliseksi vähemmistökieleksi. Lisäksi moni toisen ja kolmannen polven suomalainen on tehnyt klassresan eli siinä missä ensimmäisen polven suomalaiset olivat tehdastyöläisiä, on monella tällä vuosituhannella Ruotsiin muuttaneella ja suomalaisjuuret omaavalla nyt korkeakoulututkinto. 

Lisäksi suomalaistaustaisia näkee yhä enemmän näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa.

Kolun mukaan halu itsensä kehittämiseen oli usein jo ensimmäisillä suomalaisilla siirtolaisilla, mutta kaikilla ei aina ollut kouluttautumiseen samanlaista mahdollisuutta. Osa vanhemmasta sukupolvestakin kouluttautui sittemmin esimerkiksi opettajaksi.

Suomen ja suomen kielen maine on joka tapauksessa viime vuosina saanut uuden nosteen, ja entisen ”Ruotsin pikkuveljen” rooli onkin muuttunut Kolun näkemyksen mukaan osin jopa ”isoveljeksi”. Tämä näkyy esimerkiksi mediassa.

– Ja kyllä näissä tekemissäni haastatteluissa on käynyt ilmi, että vaikka suomen kieli ei olisi kaikissa tapauksissa säilynytkään siirtolaisten seuraaville sukupolville, on heille silti todella tärkeää vaalia suomalaisia juuriaan. 

Lisäksi löytyy perheitä, joissa kieli on siirtynyt kolmanteen sukupolveen eli siirtolaisten lapsenlapset ovat isovanhempiensa iloksi innostuneet suomen kielestä ja muuttaneet jopa opiskelemaan Suomeen.

Meänkieliset mukana tutkimuksessa

Tutkimuksen toinen tärkeä osuus keskittyy meänkielisiin. He ovat oma kieliryhmänsä, joka on asunut Pohjois-Ruotsin alueella jo satojen vuosien ajan. Kun Ruotsi menetti Suomen alueet Venäjälle sodan seurauksena 1800-luvun alussa, rajaa ei vedetty kielirajan mukaan, vaan osa suomenkielisestä alueesta jäi Ruotsille. Näin oma kieli alueelle lähti muokkautumaan. 

– Meänkieli on saanut Ruotsissa vähemmistökielen aseman, joten on väheksymistä puhua ”meänkielen murteesta”. Meänkielisillä on hyvin vahva kielellinen identiteetti, ja he ovat tutkimuskohteenakin aivan oma kielensä ja ryhmänsä.

Kolu on tutkinut heidän kohdallaan erityisesti kielen menetystä, koska meänkielisten historiaan kuuluu painolasti siitä, että heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa sukupolvia kiellettiin puhumasta omaa äidinkieltä esimerkiksi koulussa. 

– Kielen menetys on heille yhteinen sukupolvikokemus ja identiteettikriisi erityisesti nuoremmalle sukupolvelle, sillä Torniojokilaakso, alueen kulttuuri ja meänkieli tuntuvat olevan tärkeä osa heitä. Haastatelluista osa mietti, voivatko he nimittää itseään torniojokilaaksolaisiksi (Tornedaling), vaikka eivät osaakaan meänkieltä.

Tornionjokilaakson alueella järjestetään tällä hetkellä paljon kieleen liittyviä tapahtumia, kuten vähemmistökieliseminaareja. Omaa kieltä halutaan käyttää aktiivisesti muun muassa tiedotusvälineissä ja taistella omien vähemmistökielioikeuksien puolesta.

Yhteistyötä Tukholmaan

Kolun tavoitteena on siis saada ensi kesään mennessä sata kielellistä elämäntarinaa täyteen. Hän toivoo, että näin laajasta aineistosta riittäisi tutkimusmateriaalia tulevaisuudessa muillekin.

– Haastatteluissa käy ilmi monta sellaista seikkaa, joista esimerkiksi myös yhteiskuntatieteilijät voisivat löytää tutkimussarkaa. Pelkästään jo Ruotsiin muuton syyt ovat olleet kovin mielenkiintoisia ja monipuolisia näin kielen tutkijankin näkökulmasta, vaikka ne eivät suoranaisesti kieleen liitykään.

Tutkimuksesta ollaan kiinnostuttu myös Ruotsissa. 

– Minuun oltiin vähän aikaa sitten yhteydessä Tukholman yliopistosta. Siellä oli saatu iso rahoitus kielen elvytyshankkeeseen, ja he ovat olivat kovin kiinnostuneita minun haastatteluaineistostani. Tarkoituksena onkin nyt kirjoittaa aineiston pohjalta yhteinen tiedekirja vähemmistökieliin liittyen.
 

Sata ruotsinsuomalaista ja meänkielistä kielellistä elämäntarinaa -hanketta on rahoittanut muun muassa Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto (Kulturfonden för Sverige och Finland) ja Jällivaaran sekä Kiirunan kunnat. Yhteistyökumppaneita aineiston keruussa ovat muun muassa Svenska Tornedalingars Riksförbund – Tornionlaaksolaiset ja Suomi-kerho Jällivaarassa. Yhteistyökumppani aineiston käsittelyssä ja säilytyksessä on Kielipankki Suomessa. Näyttelyn järjestämisessä yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Gällivare konstmuseum, Suomi-kerho ja Tornionlaakson museo – Tornedalens museum. Hanke kestää 1.8.2021–31.5.2026.