Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Vaurioitunut kuusimetsä.

Kuvassa: Tuulen vaurioittamaa kuusikkoa. Kuva: Alexander Pulgarin Diaz.

Kirjanpainaja aiheuttaa tuhoja erityisesti uusien avohakkuiden läheisyydessä

Suomessa kirjanpainajan aiheuttamille tuhoille ovat erityisen alttiita kuusimetsät, jotka sijaitsevat lähellä aiempia avohakkuualueita, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa hiljattain tehty tutkimus.

Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa hyviä metsänhoitokäytänteitä tukevaa tietoa. Tutkijat tarkastelivat kirjanpainajan vaurioittamien kuusikoiden ominaisuuksia sekä niiden sijainnin vaikutusta metsävahinkojen syntyyn. Tutkimusta varten analysoitiin kaikkiaan 4691 Metsäkeskukseen ilmoitettua kirjanpainajatuhoa vuosilta 2012–2020. Tutkijat havaitsivat, että kirjanpainaja suosi varttunutta, lehtomaisella kankaalla kasvavaa metsää sekä karkeiden ja keskikarkeiden kivennäismaiden kuusimetsää. 

Tutkijoiden mukaan erityisen alttiita kirjanpainajan aiheuttamille tuhoille ovat vanhat kuusikot, joissa puiden rinnankorkeusläpimitta on suuri. Myös kuusikon sijainnilla on väliä, sillä uusien avohakkuiden läheisyydessä sijaitsevat kuusikot ovat alttiita tuhoille – riippumatta siitä, mitä puulajia aiemmalta avohakkuualueelta on kaadettu.

– Jos oma kuusimetsä on yllä mainitun kaltainen ja sijaitsee Etelä-Suomessa, kannattaa kuusikkoa seurata kirjanpainajan varalta aiempaa tiuhemmin, sanoo väitöskirjatutkija Alexander Pulgarin Diaz Itä-Suomen yliopistosta.

Kirjanpainaja on eniten tuhoja aiheuttava hyönteinen kuusimetsässä. Viime vuosina kirjanpainajan aiheuttamat tuhot ovat lisääntyneet erityisesti Keski-Euroopassa, mikä johtuu ilmastonmuutoksen seurauksena aiempaa korkeammista lämpötiloista ja pidemmistä kuivista jaksoista. Olosuhteet ovat muuttuneet yhä otollisemmiksi myös Pohjois-Euroopassa. Huoli kirjanpainajan aiheuttamista vahingoista ja niiden taloudellisista seurauksista antaa aihetta metsänhoitokäytänteiden sopeuttamiseen ja metsien ilmastokestävyyden parantamiseen.

Tutkimusta ovat tukeneet Suomen Akatemian UNITE-lippulaivaohjelma, Itä-Suomen yliopiston luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan FORES-tohtoriohjelma, Metsäkeskukselle tietoja toimittaneet suomalaiset metsänomistajat, LUKE, Keski-Suomen maakuntaliitto sekä Itä-Suomen yliopiston bioinformatiikkakeskus.

Lisätietoja:

Väitöskirjatutkija Alexander Pulgarin Diaz, Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto alexander.pulgarin.diaz (at) uef.fi, p. +358 50 471 8055, https://uefconnect.uef.fi/en/person/alexander.pulgarin-diaz/

Tutkimusartikkeli:

PULGARIN DIAZ J. A.MELIN M.YLIOJA T.LYYTIKÄINEN-SAARENMAA P.PELTOLA H.TIKKANEN O.-P. (2024). Relationship between stand and landscape attributes and Ips typographus salvage loggings in Finland. Silva Fennica vol. 58 no. 3 article id 23069https://doi.org/10.14214/sf.23069

Kuvassa: Tuulen vaurioittamaa kuusikkoa. Kuva: Alexander Pulgarin Diaz.

Avainsanat