Nuoret ajassa

Nuoret ajassa on sateenvarjohanke (2015–2025), jossa työskentelee tutkijoita Itä-Suomen yliopistosta, Helsingin yliopistosta ja Nuorisotutkimusverkostosta. Kyseessä on poikkeuksellinen laadullinen pitkittäistutkimus. Nuoret ajassa -tutkimushankkeessa seurataan noin 100:n eri puolilla Suomea vuonna 2000 syntyneen nuoren elämänkulkua ja aikuistumista aina vuoteen 2025 saakka. Itä-Suomen yliopiston osalta hankkeen tutkijoina toimivat YTT Mari Käyhkö, YTT Päivi Armila ja YTM Ville Pöysä. Hanketta koordinoi ja rahoittaa Nuorisotutkimusseura ry.

Tutkimushankkeen noin 100 nuoren joukkoon – ja Itä-Suomen yliopiston aineistonkeruuvastuulle – kuuluu noin 20 itäsuomalaista nuorta, joihin on saatu kontakti erään itäsuomalaisella maaseudulla sijaitsevan yläkoulun kautta. Hankkeen kuluessa nuoria on haastateltu ja haastatellaan jatkossakin useita kertoja, ja tutkimusaineistoa kootaan myös monilla luovilla menetelmillä (virikkeellisin keskusteluin, kuljeskelumetodilla, elämänjanatekniikalla jne.). Koska kyseessä on kymmenen vuotta kestävä hanke, tutkimustuloksia julkaistaan sen eri vaiheissa ja erilaisiin kysymyksiin painottuen. Yksi keskeinen ulottuvuus hankkeessa on tarkastella yhteiskuntapoliittisen ajanhengen ja asuinalueiden merkitystä nuorten elämänvalintojen ja -kulkujen raamittajina.