PROMEQ – Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

Tausta

Terveyden ja hyvinvoinnin eriarvoisuuden kaventaminen on haasteellista, ja nykyiset menetelmät eivät näytä saavuttavan ryhmiä, joissa niihin olisi suurin tarve:

1) koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevat nuoret
2) pitkäaikaistyöttömät
3) juuri oleskeluluvan saaneet maahanmuuttajat
4) paljon sekä sosiaali- että terveyspalveluita tarvitsevat kotona asuvat ikäihmiset.

PROMEQissa terveyden ja hyvinvoinnin eriarvoisuus nähdään liittyvän yksilöllisten tekijöiden lisäksi kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin sekä näiden väliseen vuorovaikutukseen. Yleisenä viitekehyksenä toimii WHO:n määritelmä elämänlaadusta ihmisten terveyden ja fyysisen toimintakyvyn, kognition, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin sekä aineellisten elinolojen, palvelujen saatavuuden ja muiden ympäristötekijöiden kokonaisuutena. Nämä voimavarat määrittävät henkilön tosiasiallisia mahdollisuuksia (capability) hyvinvointiin ja terveisiin elintapoihin.

Keskeinen oletus PROMEQissa on, että näihin vaikuttamalla voidaan parantaa ihmisten kykyä muuttaa toimintaansa ja elämäntilannettaan niin, että terveys ja hyvinvointi kohentuvat. Sosiaalista markkinointia kokeillaan keinona viestiä ja olla vuorovaikutuksessa valittujen kohderyhmien kanssa, ja tukea myönteisiä muutoksia heidän elintavoissaan.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää vaikuttavia menetelmiä erityisesti näiden neljän tutkimuksen kohteena olevan ryhmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, ja käyttää sosiaalista markkinointia tukemaan myönteisiä muutoksia heidän elintavoissaan ja elämänlaadussaan. Lisäksi tavoitteena on integroida sosiaali- ja terveyspalvelut tiiviimmin osaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoimien kokonaisuutta ja julkisen, yksityisen ja vapaaehtoisen sektorin yhteistyötä. Vaikka kohderyhmiksi on valittu edellä mainitut ryhmät, tulokset antavat pohjan hyvinvointia ja terveyttä kokonaisvaltaisesti lähestyvän väestötason toimintamallin kehittämiseen.

Tutkimuksen yleiset tavoitteet ovat:

  • lisätä ymmärrystä terveyden ja hyvinvoinnin eriarvoisuudesta ja sen juurisyistä
  • kehittää vaikuttavia keinoja edistää edellä mainittujen erityisryhmien terveyttä ja hyvinvointia kansalaislähtöisesti ja integroimalla terveyden edistämistoimet sekä tarvittavat sosiaali- ja terveys- ja työvoimapalvelut toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi
  • kokeilla sosiaalisen markkinoinnin toimivuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tutkimuksen kohderyhmissä
  • kehittää luotettavia mittareita hyvinvoinnin ja terveyden edistämistoimien vaikuttavuuden arviointiin
  • laatia kokonaisvaltainen toimintamalli, politiikkasuosituksia sekä strategioita hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen myös tulevaa sote-uudistusta silmällä pitäen
  • julkaista tuloksia hankkeen nettisivuilla, raportteina ja tieteellisinä julkaisuina.

Tieteellinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Tutkimuksen aihe on ajankohtainen ja myös kansainvälisesti merkittävä. Hankkeen innovatiivinen tutkimusasetelma sekä monitieteinen, monimenetelmäinen ja osallistava tutkimusasetelma antavat hyvät mahdollisuudet tuottaa tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa tietoa, sekä täyttää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta koskevaa tietoaukkoa. Lisäksi tulokset tukevat useita meneillään olevia reformeja Suomessa. Hankkeen tavoitteena on aktiivisesti levittää tutkimuksen tuloksia tieteellisissä ja kansantajuisissa julkaisuissa, kongresseissa ja seminaareissa.