Suomen oppeja Saudi-Arabiaan

Joensuussa on menossa saudiarabialaisten opettajien täydennyskoulutus, joka on osa Itä-Suomen yliopiston Finland Universityn kautta toteuttamaa koulutusvientiä. Opettajat tutustuvat suomalaiseen kouluun puolen vuoden ajan.  

Teksti Nina Venhe Kuva Varpu Heiskanen

– Suomalainen koulu tuntui niin täysin erilaiselta omaamme verrattuna, että halusin lähteä katsomaan mistä on kyse, tiivistää Abdullah Alrowaished Suomeen tulon syitään.

Samoilla linjoilla on myös englannin opettaja Dina Alazwari.

– Lähdön syynä oli nähdä jotain uutta ja erilaista. Halusin tulla avoimin mielin ja löytää uusia toimintatapoja kotimaamme kouluihin. 

Saudiopettajien kouluttajina toimivat suomalaiset mentoriopettajat, joiden johdolla tutustutaan Normaalikoulun arkeen ja opitaan uusia opetusmenetelmiä. Lisäksi saudiopettajat opiskelevat yliopistolla koulussa näkemiensä käytäntöjen teoreettista taustaa. 

Molemmat opettajat kertovat, että uusia asioita on opittu. Kumpikin on vakuuttunut etenkin oppilaskeskeisyydestä, joka on heille uusi tapa lähestyä oppimista ja opettamista. 

– Yllätyimme, miten oppilaskeskeistä opetus Suomessa on. Lapsiin ja heidän kykyihinsä todella luotetaan. Saudi-Arabiassa kaikki lähtee liikkeelle opetuksen analysoinnista, ei niinkään oppilaan oppimiskokemuksista, kertoo Alazwari.

Alrowaished nimeää suurimmaksi eroksi sen, että Suomessa oppilaat saavat olla koulussa melko vapaasti.

– Hämmentävää on, ettei luokissa silti vallitse kaaos. Kun oppilaisiin luotetaan, he tuntuvat myös käyttäytyvän luottamuksen arvoisesti. 

Myös oppilaiden oma osallisuus on tehnyt Alrowaishediin vaikutuksen. 

– Kun vastuu oppimisesta annetaan oppilaalle, he etsivät itselleen oikean tavan opiskella ja oppivat paremmin. 

Saudi-Arabiassa opiskelu hoidetaan pääosin istuen, mutta molempien mielestä aktiiviset tunnit Suomessa tuntuvat luontevammilta. 

– Oletin, että oppilaiden liikkumista tunneilla olisi hankalaa hallita, mutta liike näyttää vaikuttavan oppimiseen positiivisesti. Pelkkä pöydän ääressä istuminen ei olekaan hyvästä, oppilaanohjaajana kotimaassaan toimiva Alrowaished huomioi.

Myös suomalaisilla on vastavuoroisesti opittavaa Saudi-Arabiasta. Alazwari kertoo, että Saudi-Arabiassa lahjakkaat oppilaat huomioidaan paremmin kuin Suomessa. 

– Lahjakkaimmat yksilöt voivat saada tiettyjen testien jälkeen stipendin sellaisiin kouluihin, joissa edetään nopeammin. Näin lahjakkaat oppilaat motivoituvat paremmin opintoihinsa. 

Molempien mukaan Suomen-vierailu on ollut erittäin antoisa. He toivovat Saudi-Arabian opetusministeriön rahoittaman koulutuksen synnyttävän jotain uutta kotimaassa. Hyvät käytännöt on tarkoitus viedä Saudi-Arabiaan ja kehittää maan koulutusjärjestelmää.

– On tärkeää nähdä kaikki tämä paikan päällä. Pelkät suulliset kertomukset eivät riitä, koska kaikki on niin erilaista kuin meillä. Toivoaksemme voimme kuitenkin sysätä muutoksen alkuun kotimaassamme.  

Juttu on julkaistu Saima-lehdessä 3/2017