Koskettaisinko?

Toisen ihmisen ammatillinen koskettaminen on jokaisen hoitotyöläisen arkea, mutta kosketusta ei silti hyödynnetä työssä suunnitelmallisesti eikä siihen kiinnitetä koulutuksenkaan aikana juuri huomiota. AKTE-projektissa asia halutaan nostaa esiin.

Teksti Nina Venhe Kuvat Varpu Heiskanen

Kosketuksen on todettu olevan turvallinen ja kustannustehokas keino parantaa hoidon laatua. Koskettaminen on kuitenkin hyvin persoonasidonnainen tapa. Kaikki hoitajat eivät kosketa samalla tapaa eivätkä kaikki hoidettavat halua tulla kosketetuksi. 

– Siksi kosketuksen suunnitelmallinen opettaminen on melko vaikeaa, tiivistää Mari Jolkkonen, yksi Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa (AKTE) -projektin tutkijoista.

Jolkkonen on seurannut vanhusten kotihoitoon liittyvillä kotikäynneillä hoitohenkilökunnan toimintaa ja sitä, miten he koskettavat vanhuksia. Käyntien jälkeen Jolkkonen on selvittänyt, miten henkilöstö hahmottaa koskettamisen työssään.

– Koskettaminen voidaan jakaa eri tyyppeihin. Perushoitotehtäviin, eli esimerkiksi vanhusten pesemiseen, kosketus kuuluu luonnollisena osana. Koskettaa voi tämän lisäksi myös hoivaavasti tai terapeuttisessa tarkoituksessa, esimerkiksi hieronnalla. 

Jolkkosen haastattelemat hoitajat kuvaavat koskettamisen olevan henkilökohtainen asia, josta ei välttämättä tule työpaikalla keskusteltua kollegoiden kanssa.

– Jokaisen hoitajan olisi mielestäni hyvä pohtia sitä, millainen kosketustapa on itselle luonnollista ja miten fyysinen kosketus vaikuttaa asiakkaaseen. 

Haasteen hoitajien arkisiin kosketustilanteisiin voi luoda kiireen tuntu – rauhattomuus kun välittyy helposti asiakkaalle. Vastapuoli vaistoaa myös, jos hoitaja kokee koskettamisen epämiellyttävänä. 

Hoiva-alan opetussuunnitelmissa ei ole erikseen mainintaa ammatillisen kosketuksen merkityksestä. Arja Sarasoja haastatteli omassa osuudessaan hoivatyön opiskelijoita, jotka kertoivat että vain harva opettaja nostaa aiheen esiin. 

– Kosketus koetaan ehkä alalla niin itsestään selvänä, ettei siitä ymmärretä erikseen puhua. 

Monen hoitajan mukaan kosketukseen pitääkin kasvaa eikä sitä voi opettaa.  

– Sitä suuremmalla syyllä koskettamisesta pitäisi opintojen aikana puhua ja kertoa, että oikean tavan oppii työtä tekemällä. Kokeneimmat hoitajat tuntuvat vaistoavan intuitiivisesti, milloin asiakas kaipaa kosketusta.

Vaikka hoitaja hoivaakin asiakasta osin persoonallaan, on hän silti töissä ammattiroolissa eikä yksityishenkilönä. Sarasoja johdattelisi hoitajia pohtimaan, onko heillä lupa koskettaa asiakasta silloin kun se tuntuu itsestä sopivalta?

– Tai entä jos koskettaminen tuntuukin hoitajasta vieraalta? Olen koulutukseltani myös lähihoitaja, ja olen työssäni nähnyt, että joillekin on aluksi hankalaa koskettaa esimerkiksi vanhusta, jos siihen ei ole tottunut.  

Niin hoitaja kuin jokainen vanhuskin on oma persoonansa, jolla on oma kosketushistoria. Toisille koskettamiset ovat luontaista, toiset taas kokevat ne jopa ahdistavana. Myös kulttuurierot vaikuttavat henkilön asenteisiin.

Jolkkonen kertoo hoitajien korostavan pysyvän hoitosuhteen tärkeyttä.

– Silloin hoitaja oppii tuntemaan asiakkaansa, hänen lähtökohtansa ja persoonansa. Ja silloin ehkä myös hoitajasta koskettaminen tuntuu luontevammalta.

Yksi AKTE-projektin kiinnostuksen kohteista on teknologian lisääntyminen hoivatyössä. Jos hoivarobotit valtaavat alaa, miten käy ihmisen kosketuksen?

– Yksi haastattelemistani hoitajista kertoi esimerkiksi tilanteesta, jossa hän joutui kotikäynnillä korjaamaan epäkuntoon mennyttä lääkkeenjakoautomaattia. Tällöin hoitajan huomion vie luonnollisesti asiakkaan sijaan tekniikka. 

Teknologia toki helpottaa arjen rutiineja ja vähentää hoitajien työkuormaa, mutta onko sen lisääntyminen ihmisläheisessä työssä sittenkään oikein? Jolkkosen mukaan organisaatiolähtöinen tehokkuuteen perustuva ajattelutapa on alalla valitettavan tavallista.

– Tässä palaan jälleen pysyvien hoitosuhteiden tärkeyteen. Asiakkaan ja hoitajan välisen luottamuksen kasvaessa myös kosketus tulee luonnollisemmaksi osaksi tapaamista, eikä kotikäynti ole pelkkä toimenpiteisiin keskittyvä vierailu. 

AKTE-projektissa kosketusta lähestytään monen tutkijan ja näkökulman kautta. Projektin tavoitteena on muun muassa kehittää teoreettinen malli siitä, miten ajalliset, tilalliset ja teknologiset resurssit vaikuttavat kosketuksen käytäntöihin.

Tulokset julkaistaan hoivan ammattilaisille suunnatun oppi- ja ammattikirjan muodossa.

Sarasoja ja Jolkkonen ovat kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä kosketuksen miettiminen hoivatyössä on jo hyvä alku.

– Kun hoitaja tiedostaa kosketuksen ja sen merkityksen omassa työssään, ollaan jo menossa oikeaan suuntaan.

Julkaistu Saima-lehdessä 3/2017