Vesi nostaa ristiriidat näkyviin

Vesistöt ovat suomalaisille tärkeä maisema ja luonnonvara. Ei ole yhdentekevää, miten ja kenen ehdoilla niitä hyödynnetään.

Teksti Sari Eskelinen Kuva Markku Sirkka / Sirkkaimage ja Varpu Heiskanen

Jokivarsien klassisia konfliktiasetelmia on maailmalla paljon, sanoo ympäristökonfliktien hallinnan professori Lasse Peltonen. Näin siksi, että vesivarat tekevät usein erilaisten toimintojen väliset ristiriidat ja jännitteet näkyviksi.

– Veteen liittyy monenlaisia vahvoja intressejä. Se on luonnonelementti, joka ylittää erilaisia hallinnollisia ja maantieteellisiä rajoja. Siksi se haastaa ja pakottaa eri toimijoita yhteistyöhön ympäristökonfliktien hallinnan näkökulmasta.

Näitä erilaisia luonnonvarojen yhteishallinnan menetelmiä Peltonen tutkimusryhmineen kehittää muun muassa Nesslingin säätiön rahoittamassa SOVIKO-hankkeessa, jonka kohteena on Itä-Suomessa sijaitsevan Koitajoen valuma-alue.

Noin 200 kilometriä pitkä Koitajoki virtaa Suomen ja Venäjän alueilla. Sen valuma-alue on lähes 7 000 neliökilometriä, josta vajaa 60 prosenttia sijaitsee Suomessa. Joen varrella ja sen lähistöllä on niin metsä- ja maataloutta, turvetuotantoa, kaivostoimintaa kuin luonnonsuojelualueita. Vesivoimakäytössä olevaa jokea myös säännöstellään. Lisäksi Koitajoen alueen matkailu- ja virkistyskäyttö on merkittävää.

– Vastaavanlaisia asetelmia löytyy toki Suomesta myös muiden vesialueiden varsilta. Itä-Suomessa erityispiirteenä on metsätalouden keskeinen asema päätöksenteossa ja luonnonvarojen hyödyntämisen vahva perinne. Haasteena on, miten keskustelua avataan erilaisten toimijoiden suuntaan.

Vuosikymmenien saatossa Koitajoellakin on jouduttu pohtimaan, miten ja kenen ehdoilla luonnonvaroja hyödynnetään.

– Paikallisyhteisöjen näkökulmasta se ei ole ollut pelkästään iloista historiaa.

 

Koitajoella on kehitetty SOVIKO-hankkeessa tapoja, joilla kansalaisten ja erilaisten sidosryhmien ääni pääsisi kuuluviin. Myös asiantuntijoiden vuoropuheluun ja yhteistyöhön on etsitty uudenlaisia keinoja.

– Tätä työtä on tehty juuri toimijoiden ja yhteistyön näkökulma edellä.

Tammikuussa 2017 Ilomantsissa järjestettiin ensimmäinen Koitajoki-foorumi, jossa kansalaiset pääsivät keskustelemaan Koitajokeen liittyvistä kysymyksistä. Siellä puhuttiin muun muassa alueen asukkaiden ja matkailijoiden tarpeista ja huolenaiheista jokeen liittyen. Samoihin teemoihin etsittiin vastauksia myös Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tekemässä karttapohjaisessa kyselyssä.

– Keskustelutilaisuudessa ja kyselyssä nousi esiin muun muassa vedenlaatuun ja kalastukseen liittyviä asioita.

Syksyksi 2018 on suunnitteilla foorumi, jossa esiin nousseista aiheista päästään keskustelemaan luonnonvara-asiantuntijoiden kanssa.

Yhteisen keskustelufoorumin lisäksi tutkijat fasilitoivat myös paikallisen ELY-keskuksen kokoamaa luonnonvaratoimijoiden yhteistyöryhmää, jossa on mukana keskeisiä Koitajoen alueen toimijoita, muun muassa kuntien, Vapon, Metsähallituksen ja kaivosyhtiön edustajat.

– Heillä on tärkeä rooli alueen luonnonvarojen käytön suunnittelussa ja yhteensovittamisessa.

 

Erilaisten luonnonvarojen käyttöön liittyvien tarpeiden yhteensovittamiseksi tarvitaan yhteiskunnallisen murroksen vuoksi entistä parempia toimintatapoja.

– Olemme Suomessa siirtyneet luonnonvarojen hyödyntämisessä jälkiteolliseen aikaan, jossa matkailuun, virkistäytymiseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset korostuvat. Nämä luovat luonnonvarojen käyttöön ristikkäisiä paineita.

Tutkija Hilkka Heinonen selvittää Koitajoella näiden erilaisten ristipaineiden oikeudellisen ja yhteistoiminnallisen käsittelyn rajapintaa. Hänen mukaansa neuvotteluihin perustuva sopiminen voisi usein toimia tehokkaimmin intressien yhteensovittamisessa.

– Esimerkiksi kaavoitus tarjoaa mahdollisuuksia sovittaa yhteen luonnonvarojen hyödyntämisen näkökulmia. Kuitenkin juuri metsätaloudessa kaavoitukseen suhtaudutaan varauksellisesti.

Keskeinen kysymys onkin, miten metsän pehmeitä arvoja hyödyntävien elinkeinojen mahdollisuudet pystytään turvaamaan tehostuvan puunkäytön rinnalla.

– Ympäristölupamenettelyssä asianosaisilla on laajat osallistumismahdollisuudet luvan käsittelyn eri vaiheissa, mutta metsänkäsittelyssä ulkopuolisilla ei ole juuri mitään oikeudellisia vaikuttamiskanavia, Heinonen huomauttaa.

 

Suomi hakee parhaillaan biotaloudesta uutta kasvua. Peltonen näkee, että biotalouspolitiikan ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvien kysymysten välillä on ilmassa jännitteitä.

– Tämä edellyttäisi vesivarojenkin osalta parempia toimintatapoja muun muassa erilaisten metsävarojen käytön tarpeiden ja sen kanssa risteävien tarpeiden yhteensovittamisessa.

Tulevaisuudessa tarvitaan myös tehokkaampia keinoja vesistöihin kohdistuvien ympäristövaikutusten arvioimiseen.

– Perinteisesti on arvioitu yhden hankkeen tai tuotantolaitoksen vaikutuksia vesistöihin. Tarvitaan kuitenkin kumulatiivista tietoa siitä, miten erilaiset muutostekijät vaikuttavat vesistöihin pitkällä aikavälillä kasautuvasti.

Tähän ollaan jatkossa panostamassa Itä-Suomen yliopistossa.

– Monitieteisenä yliopistona meillä on kumulatiivisten vaikutusten arvioinnin kehittämiseen hyvät mahdollisuudet.

Menestyksekästä yhteistyötä Vuoksella

Suomen ja Venäjän alueilla sijaitseva Vuoksen vesistöalue on esimerkki toimivasta vesivaroihin liittyvästä yhteistyöstä kahden valtion välillä. Tämän ovat mahdollistaneet hyvin toimivat sopimusjärjestelmä ja täytäntöönpanosta vastaavat instituutiot sekä asiakysymyksiin keskittyminen ja osapuolten sitoutuminen yhteistyöhön kaikilla tasoilla.

– Suomen ja Venäjän välinen rajat ylittävä yhteistyö Vuoksella on menestystarina, jota voidaan käyttää esimerkkinä myös muille maille, joilla on yhteisiä vesialueita, ympäristöoikeuden professori Antti Belinskij toteaa.

Belinskij’n, yliopistonlehtori Niko Soinisen ja Aalto-yliopistossa työskentelevän vanhemman yliopistonlehtori Marko Keskisen raportti Vuoksen vesistön alueen sääntelyjärjestelmästä ilmestyi Maailmanpankin raporttisarjassa keväällä.

Suomen ja Venäjän yhteistyön perusta on vuoden 1964 rajavesisopimus. Se kattaa kaikki maiden rajat ylittävät vesistöt, ja sen sisältämä korvausjärjestelmä on harvinaisuus vastaavantyyppisissä sopimuksissa. Maailmanpolitiikan muutokset eivät ole vaikuttaneet sopimuksen sisältöön tai siihen perustuvaan yhteistyöhön.

Sopimuksen täytäntöönpanossa suomalais-venäläisellä rajavesien käyttökomissiolla on merkittävä rooli. Komissiolla ei ole pysyvää sihteeristöä, vaan se toimii erilaisiin teemoihin keskittyneiden työryhmien kautta, joissa on mukana myös yksityisen sektorin edustajia.

– Tämä on erityisen tärkeää Vuoksen vesistöalueella, missä yksityiset yhtiöt pyörittävät vesivoimalaitoksia, Belinskij sanoo.sen tärkeää Vuoksen vesistöalueella, missä yksityiset yhtiöt pyörittävät vesivoimalaitoksia, Belinskij sanoo.

Vuonna 1989 solmittu Saimaan ja Vuoksen juoksutussääntö on myös varsin poikkeuksellinen järjestely maailmanlaajuisesti. Se antaa mahdollisuuden Vuoksen juoksutuksen tasapainottamiseen siten, että vältetään tulvista tai kuivuudesta aiheutuvia vahinkoja niin Saimaalla kuin Venäjän puolella alajuoksulla. Juoksutuksista on sovittu, että niitä tarkastellaan ensisijaisesti Saimaan luonnollisen vedenpinnan tason mukaan, ei vesivoimalaitosten tuoton maksimoinnin näkökulmasta.

– Yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä rakentuu laajemmalle tasapuolisen käytön periaatteelle, jossa paino on yhteisten hyötyjen maksimoinnissa ja vahinkojen minimoinnissa, pääpainon ollessa jälkimmäisessä.

Vaihtelevien vesiolojen hallinta on maiden välisessä yhteistyössä entistä tärkeämpää.

– Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja Euroopan unionin vedenlaadun tilatavoitteet ovat tuoneet uusia haasteita ja mahdollisuuksia yhteistyöhön, Belinskij huomauttaa.

Julkaistu Saima-lehdessä 2/2018