Muut etuudet

Muutamiin suomalaiselle tiedeyhteisölle e-aineistosopimuksia neuvottelevan FinELib-konsortion kautta solmittuihin lisenssisopimuksiin sisältyy Open Access -elementti eli kirjoittajamaksuetu sopimusajaksi. Useimmiten etu tarkoittaa joko alennusta kirjoittajamaksuun (APC-maksu) tai mahdollisuutta julkaista artikkeli ilman kirjoittajamaksua julkaistaessa artikkeli avoimena tieteellisessä lehdessä. Kustantajasta riippuen mukana voi olla hybridilehtiä ja/tai kokonaan avoimia kultaisen tien OA-lehtiä. Kirjoittajamaksuedut ovat kullakin kustantajalla mukana vain etukäteen määritellyissä lehtinimekkeissä, ja etujen suuruus ja laskentatapa vaihtelee. Myös kustantajien prosessit kirjoittajamaksuetujen saamiseksi vaihtelevat.

Lisäksi olemme mukana OA-kustantaja MDPI:n kirjoittajamaksualennukseen oikeuttavassa Institutional Open Access -ohjelmassa (IOAP).

Kirjoittajamaksuetuihin ovat Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa oikeutettuja artikkelien vastuukirjoittajat (corresponding authors). Alennettu kirjoittajamaksu voidaan muutamin edellytyksin maksaa keskitetysti yliopiston varoista.

Alustava lista kirjoittajamaksuedun sisältävien lehtien Jufo-luokista (tarkista listasta mahdollisesti puuttuvien lehtien jufo-luokitus Julkaisufoorumista).

Kirjoittajamaksuedut ovat voimassa seuraavilla kustantajilla:

 

  • sopimus voimassa 2018-2020 (artikkeli hyväksytään julkaistavaksi 1.1.2018-31.12.2020) 
  • artikkelin voi julkaista avoimena ilman kirjoittajamaksua ilmaisilla open access –krediiteillä (edellytyksenä on käyttää yliopiston tai sairaalan sähköpostiosoitetta käsikirjoitusta jätettäessä)  
  • krediittejä on vuosittain käytössä rajallinen määrä, ja kun ne ovat kuluneet loppuun, ohjaa ACS tutkijan julkaisemaan maksumuurin takana tai avoimena maksamalla APC-maksun.  HUOM! Vuoden 2019 ilmaiset open access -krediitit on käytetty loppuun. Uudet krediitit tulevat käyttöön 1.1.2020 lähtien.
  • mukana sekä hybridilehtiä että 2 OA-lehteä (ACS Central Science ja ACS Omega) 
  • tarkempi ohjeistus artikkelin julkaisemiseksi avoimena
  • lista hybridilehdistä, joissa krediittejä voi käyttää 
  • sopimus voimassa 2018-2020 (artikkeli hyväksytään julkaistavaksi 1.1.2018-31.12.2020)
  • artikkelin voi julkaista avoimena ilman kirjoittajamaksua käyttämällä ilmaisia open access -vouchereita  
  • voucheria anotaan käsikirjoitusta jätettäessä, ja silloin on käytettävä yliopiston tai sairaalan sähköpostiosoitetta
  • vouchereita on vuosittain käytössä rajallinen määrä, ja mikäli ne ovat kuluneet loppuun siinä vaiheessa kun artikkeli hyväksytään, on kirjoittajalla oikeus ohjata kustantaja julkaisemaan artikkeli maksumuurin takana
  • mukana hybridilehtiä ja yksi OA-lehti  
  • tarkempi ohjeistus artikkelin julkaisemiseksi avoimena
  • lista lehdistä, joissa vouchereita voi käyttää
  • 10 prosentin kirjoittajamaksualennus listahinnoista (kirjoittajamaksun suuruus vaihtelee lehdittäin)
  • kaikki lehdet OA-lehtiä
  • alennettu kirjoittajamaksu anotaan jätettäessä käsikirjoitus kustantajalle Submission System -järjestelmässä, ja silloin on käytettävä yliopiston tai sairaalan sähköpostiosoitetta 
  • lehtien kirjoittajamaksuhinnasto (alentamattomat hinnat)
  • sopimus voimassa 1.10.2018-31.12.2020 (artikkeli hyväksytään julkaistavaksi sopimuskaudella)  
  • artikkeli julkaistaan avoimena ilman kirjoittajamaksua
  • kun artikkeli hyväksytään julkaistavaksi, kirjoittaja ohjataan Springerin My Publication -järjestelmään, missä hän tunnistautuu UEF-organisaatioon  
  • mukana sopimuksessa on hybridilehtiä
  • tarkempi ohjeistus artikkelin julkaisemiseksi avoimena
  • lista sopimukseen kuuluvista hybridilehdistä
  • oletuksena on, että artikkeli julkaistaan avoimena. Jos et halua julkaista avoimena, käy julkaisuprosessi läpi, ja ota sen jälkeen yhteyttä kirjastoon, missä avoimen julkaisemisen prosessi suljetaan.
  • sopimus voimassa 2018-2022 (artikkeli hyväksytään julkaistavaksi 1.5.2018-31.12.2022)
  • artikkelin voi julkaista avoimena ilman kirjoittajamaksua käyttämällä organisaatio- ja vuosikohtaista OA-koodia, jonka voi pyytää osoitteesta: kirjasto.hankinta@uef.fi
  • artikkelin avaamista OA-koodin avulla pyydetään kustantajalta sen jälkeen, kun kirjoittaja on saanut hyväksynnän artikkelin julkaisemisesta
  • vuosittainen avointen artikkelien määrä on rajoitettu, ja mikäli kaikki koodin oikeuttamat OA-artikkelit on kyseisenä vuonna jo julkaistu, voi kirjoittaja julkaista artikkelin joko maksumuurin takana tai avoimena maksamalla kirjoittajamaksun itse
  • mukana sekä hybridi- että OA-lehtiä
  • tarkempi ohjeistus artikkelin julkaisemiseksi avoimena
  • lista lehdistä, joissa vouchereita voi käyttää (kaikki artikkelityypit)

Lisätietoa:
Tietoasiantuntija Kaarina Meriläinen  
Tietoaineistopalvelut, Joensuun kampuskirjasto
p. 0294 45 8223
e-mail: kaarina.merilainen[at]uef.fi

Palvelupäällikkö Riitta Porkka
Tietoaineistopalvelut, Joensuun kampuskirjasto
p. 0294 45 8277
e-mail: riitta.porkka[at]uef.fi