Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kädet tietokoneen näppäimistöllä

Osa sote-digitalisaatiota tutkivan STePS-hankkeen tiedonkeruista siirtyy koronan takia

Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota tutkivan STePS-hankkeen tiedonkeruita on osin siirretty koronavirusepidemian takia.

Hankkeessa oli määrä tehdä tänä vuonna kuusi kyselyä. Niistä sairaanhoitajille suunnattu kysely on ehditty jo toteuttaa tänä keväänä. Terveydenhuollon johdon kysely viedään puolestaan loppuun vielä ennen kesää.

Sosiaalihuollon johtajille kysely lähetettiin maalis-huhtikuussa, mutta tiedonkeruu keskeytettiin koronan takia. Kyselyä on määrä jatkaa ensi syksynä.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen kysely ja kansalaiskysely osana FinSote-väestötutkimusta toteutetaan syksyllä 2020. Lääkärikysely alkaa näillä tietoa tammikuussa 2021.

– Osan kyselyistä siirtyminen on erittäin valitettavaa. Katsoimme kuitenkin parhaaksi muuttaa joidenkin tiedonkeruiden aikatauluja, sillä monet sote-ammattilaiset ovat hyvin kuormittuneita koronakriisin takia, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Tuulikki Vehko.

– STePS-hankkeen tiedonkeruiden on tarkoitus jatkua normaalisti, kun tilanne koronan osalta helpottuu. Viiveen takia tuloksia päästäneen kuitenkin raportoimaan hieman myöhemmin kuin alun perin oli tarkoitus, hän jatkaa.

Sairaanhoitajakysely ehdittiin toteuttaa, kyselyssä 3 900 vastaajaa

Sairaanhoitajille suunnattu tietojärjestelmäkysely toteutettiin maaliskuussa. Kyselyt lähtivät kolmen eri ammattiliiton eli Sairaanhoitajaliiton, Tehyn ja Tajan jäsenkirjeiden mukana.

Terveydenhuollon vaikeasta keväästä huolimatta vastaajia oli noin 3 900, mikä on hieman enemmän kuin edellisessä, vuonna 2017 tehdyssä kyselyssä. Kysely lähetettiin nyt noin 58 000 ammattilaiselle.

– Kiitos kaikille vastanneille! On hienoa, että sairaanhoitajien ääni asiakas- ja potilastietojärjestelmien käyttäjinä saadaan esille. Vastaajat edustavat sekä julkista että yksityistä terveydenhuoltoa sekä sosiaalialaa. Analysoimme aineistoa parhaillaan, ja tulokset ovat verkossa syksyllä 2020, sanoo professori Kaija Saranto Itä-Suomen yliopistosta.

Tuloksia hyödynnetään tietojärjestelmien kansallisessa kehitystyössä

Pääosin sähköisesti tehtävillä kyselyillä selvitetään, millaisia kokemuksia sote-ammattilaisilla on tietojärjestelmistä ja kansalaisilla digipalvelujen käytöstä ja palvelutarpeista. Lisäksi tutkitaan, millaisia sähköisiä järjestelmiä sote-organisaatiot tarjoavat.

Saatuja tietoja käytetään kansallisen ja alueellisen arvioinnin ja vertailun pohjana, ja ne tukevat valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen suunnittelua ja ohjausta.

Sote-palveluiden järjestäjät voivat puolestaan hyödyntää tuloksia, kun ne kehittävät kansalaisia ja sote-ammattilaisia entistä paremmin palvelevia järjestelmiä.

Tietoa sote-digitalisaatiosta on kerätty jo vuodesta 2010. Ensimmäinen varsinainen STePS-hanke alkoi 2013 ja toinen 2016. Nyt vuorossa oleva STePS 3.0 kestää vuoteen 2023.

Kyselyt toteuttavat Lapin yliopisto, Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lääkäriliitto, Sairaanhoitajaliitto, Tehy ja Akavan sairaanhoitajat ja Taja, Talentia JHL ja YKA yhdessä THL:n kanssa.

Kyselyistä tehty koostetieto tulee avoimesti saataville verkkoon.

Lue lisää STePS 3.0 -hankkeesta

Tutustu aiempien kyselyiden tuloksiin

Lisätiedot:

Tutkimuspäällikkö Tuulikki Vehko, THL, puh. 029 524 7321, tuulikki.vehko(at)uef.fi

Professori Kaija Saranto, Itä-Suomen yliopisto, puh. 050 565 0040, kaija.raranto(at)uef.fi