Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tyttö esittelee näyttelyä

Joensuun Utran historia herää henkiin seitsemäsluokkalaisten avustamana

Rantakylän normaalikoulun ja Pohjois-Karjalan museon InterActive History -hankkeen yhteistyöprojektissa eläydyttiin Utran historiaan. Seitsemännen luokan oppilaat pääsivät tutustumaan alueen menneisyyteen aivan uudella tavalla.

Rantakylän normaalikoulussa aloitettiin uudenlainen kahden oppiaineen sisältänyt opintojakso loppusyksystä. Siinä yli 40 seiskaluokkalaista pääsi tutustumaan Utran entisajan ihmisten elämään. Opintojakso toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan museon InterActive History -hankkeen kanssa.

– Viiden viikon opintojakson aikana oppilaat opiskelivat tässä kokonaisuudessa sekä suomen kielen että historian sisältöjä. Pääsimme esimerkiksi tutustumaan museon kokoelmien alkuperäisiin valokuva- ja tekstimateriaaleihin, kertoo äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Anniina Kariniemi.

Oppilaat yhdistivät opinnoissaan näitä vanhoja materiaaleja sekä uusia digitaalisia oppimisympäristöjä.

Historiaan tutustuttiin muun muassa henkilöhahmojen kautta. Oppilaiden luomat hahmot ovat kuvitteellisia, mutta niillä on esikuvansa oikeassa historiassa. Koska tutkimuksen kohteena oli teollisuusyhteiskunta ja sääty-yhteiskunta, muokkasi jokainen oppilas omalle henkilöhahmolleen esimerkiksi nimen, ammatin ja vaatetuksen historiaan perustuen.

– Näin saimme selville, minkä nimisiä ihmisiä silloin eli, miten eri säätyjen edustajat pukeutuivat, mihin he asettuivat yhteiskunnassa ja keneen heillä oli vaikkapa mahdollisuus tutustua, summaa historian lehtori Janne Heiskanen.

Hahmot kävivät keskenään kirjeenvaihtoa ja kertoivat niin muille, miten heidän päivänsä sujuvat ja millaista elämä siihen aikaan oli.

– Tällä tavalla yhdistimme historian opintoihin myös äidinkieltä. Tutustuimme myös eri tekstilajeihin – tulkitsimme vanhoja tekstejä, analysoimme niitä ja tuotimme tekstiä itsekin, kertoo Kariniemi.

Nyt näistä tuotoksista on koottu RANTSUN SEISKAT GOES UTRA -näyttely, joka on esillä Pohjois-Karjalan museo Hilmassa Carelicumin aulagalleriassa 8. maaliskuuta saakka. Näyttelyn kautta Utran sadan vuoden takainen teollisuusyhteiskunta herää eloon uudella tavalla.

– Nähtävillä on kymmeniä hahmoja ja elämäntarinoita. Lisäväriä näyttelyyn tuovat QR-koodien takana olevat oppilaiden tekemät videot, kertoo Heiskanen.

Kariniemen mukaan näyttelyn teksteissä kuuluu ”nuorten ääni”. Hän ei halunnut korjailla tai stilisoida oppilaiden tuottamia tekstejä mitenkään, vaan tarkoituksena oli näyttää aidosti se, miten nuoret historiaa tulkitsivat.

Monipuolista opiskelua

Opintojaksoon sisältyi loppuvuodesta myös esimerkiksi oppilasvierailu Utran puukoululle, jossa pidettiin entisajan oppitunti. Opettajia esittivät Pohjois-Karjalan museon intendentti Iiris Heino ja projektikoordinaattori Reetta-Mari Kellokoski.

– Tällainen yhteistyö koulun ja museon välillä on hedelmällistä ja mahdollistaa oppilaille monipuolisen lähestymistavan lähialueen historiaan, kertoo Kellokoski, joka oli välillä mukana myös oppitunneilla.

Myös yhteisopettajuuden edut näkyvät projektissa. Historian ja äidinkielen oppimistavoitteet saadaan näkyviksi uudella tavalla.

– Ja oppimisen kannalta on aina hienoa, kun pääsemme koulun ulkopuolelle näkemään ja kokemaan asioita. Nämä yhteistyöprojektit luovat nuorille merkityksellisyyttä ja kohottavat itsetuntoa, Kariniemi summaa.

Oppilaat itse tykkäsivät työtavasta ja toiminallisuudesta.

– Oli tämä ainakin erilainen tapa työskennellä kuin yleensä koulussa, kertoo Vilma Toivanen.

Myös luokkakaveri Santeri Kinnunen piti projektia kiinnostavana.

– Itse olin yllättynyt eniten siitä, että Utrassakin on ollut sääty-yhteiskunta. Olen aiemmin ajatellut, että säädyt näkyivät vain ulkomailla, ja että meillä Suomessa on aina ollut tasa-arvoista.
 

RANTSUN SEISKAT GOES UTRA – Rantakylän normaalikoulun seitsemäsluokkalaisten näkökulmia entisajan Utraan
Näyttely Carelicumin aulagalleriassa 31.1.–8.3.2020
Vapaa pääsy.

Näyttelyn kuvia