Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Joensuun lentoliikenne turvattava edelleen

Itä-Suomen yliopisto on erittäin huolestunut päätöksestä pysäyttää lentoliikenne Joensuun lentoasemalla jopa marraskuuhun 2020 saakka. Tilanne olisi Itä-Suomen alueelle vakava, ja se heikentäisi koulutus- ja tutkimustoiminnalle elintärkeitä toimintoja. 

Lentoliikenteellä on oleellinen rooli sekä Itä-Suomen yliopiston kotimaisten että etenkin kansainvälisten yhteyksien takia. Lentoliikenteeseen nojaa moni koulutuksen avaintekijä – opetuksen ja tutkimuksen jouheva järjestäminen sekä opiskelijoiden, henkilöstön ja vierailijoiden liikkuminen.

Lentoliikenteen heikkeneminen veisi pohjaa myös yliopiston työelämäyhteistyöltä tutkimustoimintaan liittyen. Yhteytemme ovat sekä kansallisia että kansainvälisiä yritys- ja muita yhteistyökumppaneita.

Kotimaan sisäisiä yhteyksiä ei voi jättää pelkän junaliikenteen varaan, ennen kuin raideliikenteen osalta Itäradan kehittäminen on edennyt, ja junayhteys nopeutunut Helsingistä Joensuuhun nykyisestä 4,5 tunnista oleellisesti.

Vetoammekin maan hallitukseen ja Finnairiin, että lentoliikenne palautetaan asteittain takaisin normaaliin myös Joensuun lentoasemalla. 

Lisätietoja:
Rehtori Jukka Mönkkönen, p. 040 728 8057