Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

Nainen istuu sovhvalla ja kirjoittaa vihkoon

Ennakoi. Syvennä. Täydennä.

Itsensä johtaminen - Keskeytyksistä keskittymiseen 11.5. ja 25.5.2021

Keskimäärin keskeytykset vievät 20–30 % toimihenkilön työpäivästä. Ja suurin osa on itse aiheutettuja. Niitä kannattaa siis vähentää. Mutta kuinka?
smart for good
  • Johtaminen ja henkilöstön kehittäminen
Päivämäärä:
11.5.2021 - 25.5.2021
Ilmoittautumisaika:
4.2.2021 - 3.5.2021
Kampus tai kaupunki:
-
Kategoria:
Johtaminen ja henkilöstön kehittäminen, Liiketalous ja kansainvälisyys
Toteutusmuoto:
Verkko-opetus
Hinta:
186 €

Yksi nykytyön suurimmista ongelmista on keskeytykset. Toisinaan esimiehet suhtautuvat niihin olankohautuksella. Keskeytykset käyvät kuitenkin todella kalliiksi organisaatiolle: yhden keskeytyksen on arvioitu vaikuttavan työn tekoon alentavasti 15-45 minuutin ajan. Työtehoseuran tutkimus osoittaa, että toimihenkilötehtävissä työskentelevän henkilön työpäivää rikkovat monenlaiset keskeytykset ja häiriöt, jotka lyhentävät tehokkaaseen työhön käytettävissä olevaa aikaa. Keskimäärin keskeytykset vievät 20–30 % toimihenkilön työpäivästä. Keskeytyksistä ja niihin kuluvasta ajasta suurin osa, 57 %, johtuu toisesta henkilöstä. Tällaiset keskeytykset vievät keskimäärin 5,2 tuntia viikossa, kun taas organisoinnista johtuvista tekijöistä aiheutuu 28 % (2,6 h/vko) ja tekniikasta johtuvista tekijöistä 15 % (1,4 h/vko) keskeytyksistä.

Haitaksi koetut ulkoiset tekijät turhauttavat ja heikentävät työmotivaatiota monesti myös silloin, kun ne eivät johda työn keskeytymiseen. Paras tapa nostaa työn tehokkuutta onkin karsia haitalliset keskeytykset. Keskittyminen tarkoittaa, että kykenee suuntaamaan huomionsa tiettyyn kohteeseen ja pitämään huomionsa siinä mahdollisista häiriötekijöistä huolimatta. Keskittyessämme esimerkiksi tilinpäätösraporttiin suuntaamme huomiomme raporttiin, yritämme pitää huomiomme raportissa vaikka avokonttorissa kuuluu korkokenkien ääniä, paperien rahinaa, näppäimiston nakutusta, puhelimien pirinää ja sähköisten kalentereiden muistutusääniä. Useimmilla meistä mieli karkaa hengityksestä jonnekin muualle, menneeseen tai tulevaan. Tarvitsemme harjoitusta, jotta osaisimme keskittyä. Osaamme hyvin suunnata huomiomme tiettyyn tehtävään. Vaikeutena on pitää huomio halutussa kohteessa häiriötekijöistä huolimatta. Keskittymisellä on yhteys työmuistiin eli siihen aivojen osaan, jossa teemme töitä. Työmuisti sijaitsee etuotsalohkossa, ja on aivotutkijoiden mukaan helposti harhautettavissa.

Keskittymiskykyä voidaan parantaa harjoittelemalla. Harjoittamisen myötä huomaamme, milloin huomiomme karkaa ja osaamme olla reagoimatta kaikkiin ärsykkeisiin. Toisin sanoen olemme tietoisia huomiostamme ja teemme tietoisia päätöksiä toiminnastamme. Itsensä johtamisen taidot ovat yksi tärkeimmistä avaimista tulokselliseen tietotyöhön. Työ on muuttunut merkittävästi koronan, etätyön ja digitalisaation myötä, mutta suurin osa työtavoistamme johtaa jopa satojen vuosien päähän. Tarvitsemme siis entistä parempia tapoja johtaa itseämme. Itsensä johtaminen omien ajatuksien, tunteiden ja toiminnan suuntaamista tavalla, joka on hyödyllistä itselle ja muille. Nämä taidot mahdollistavat, että voit saavuttaa sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä tavoitteita.

Valmennus Valmennuksessa harjoittelet itsensä johtamisen menetelmiä, keskeytyksien hallintaan ja keskittymisen parantamiseen tähtääviä menetelmiä. Valmennus sisältää kaksi etätapaamista (á 2,5h), joiden välissä kokeilet oppimiasi menetelmiä. Valmennukseen osallistuvat saavat käyttöönsä Kokeilukirjan, jossa on esitelty tarkemmin Tuloksellisen tietotyön menetelmiä.

Koulutuksen keskeisiä sisältöjä:

  • itsensä johtamisen määritelmä
  • itsensä johtamisen osa-alueet
  • hyödylliset ja haitalliset keskeytykset
  • haitallisten keskeytyksien hallinnan menetelmät
  • keskittyminen
  • keskittymisen parantamiseen tähtäävät menetelmät
Jatkuva oppiminen verkkosivut

Opit käyttämään menetelmiä haitallisten keskeytyksien vähentämiseksi ja keskittymiskyvyn parantamiseksi.

2 x 2,5 tuntia

tietotyöläiset, esihenkilöt, johtajat

11.5.20221 klo 13.00 - 15.30 ja 25.5.2021 klo 13.00 - 15.30

Koulutus toteutetaan etäyhteydellä. Käytämme tietoturvallista Zoom-sovellusta. Suosittelemme, että lataat maksuttoman Zoom-sovelluksen. Näin koulutus etenee sujuvasti. Lähetämme Sinulle tarkemmat ohjeet ja koulutuslinkit ilmoittautumisajan päätyttyä.

Hinta per osallistuja: 150 € + ALV 24% (36 euroa), verollinen myyntihinta 186 euroa. Verollinen koulutuspalvelu, AVL 39 §.

Koulutus toteutuu mikäli osallistujia on 12.

Peruutusehdot ovat koulutuskohtaisia.

Pääsääntöisesti, ilmoittautuminen tulee perua viimeistään 14 kalenteripäivää ennen koulutuksen alkamispäivää. Jos ilmoittautuminen perutaan myöhemmin, laskutetaan asiakkaalta 50 % koulutuksen hinnasta. Mikäli osallistumista ei ole peruttu ja/tai osallistuja ei saavu koulutukseen, veloitetaan asiakkaalta koulutuksen hinta täysimääräisesti (maksuttomissa koulutuksissa 100 euron käsittelymaksu). Poikkeuksena ovat lääkärintodistuksella osoitetut sairastumiset ja pitkäkestoisten koulutusten koulutuskohtaiset perumisehdot. Ilmoittautuneen asiakkaan tilalle voi samasta yrityksestä tai organisaatiosta osallistua toinen henkilö, ellei esim. koulutukseen ole erillistä valintaa/pääsykoetta tai ellei vaihtamiselle ole muuta estettä. Osallistumisen vaihtamisesta ei peritä erillistä korvausta. Vaihdoksesta tulee ilmoittaa etukäteen tai viimeistään koulutuksen alkaessa.

Tarkista koulutuskohtaiset peruutusehdot koulutuksen sivulta tai ilmoittautumis/hakulomakkeelta.

Kouluttaja

Profiilikuva: Arttu Puhakka

Puhakka, Arttu

Suunnittelija

Suunnittelija

Profiilikuva: Arttu Puhakka

Puhakka, Arttu

Suunnittelija

Koulutussihteeri

Profiilikuva: Katja Peltoniemi

Peltoniemi, Katja

Projektisihteeri