Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Itä-Suomen yliopisto vihkii 13 kunniatohtoria vuoden 2022 promootiossa

Itä-Suomen yliopisto järjestää tohtoripromootion Kuopion kampuksella 9.-11. kesäkuuta 2022. Promootiossa vihitään yliopistosta valmistuneiden tohtorien lisäksi 13 uutta kunniatohtoria. Kunniatohtorin arvo on merkittävin huomionosoitus, jonka yliopisto voi antaa.

Uutiseen on päivitetty tieto promootion ajankohdasta. Promootio siirtyi koronapandemian vuoksi vuodesta 2020 vuoteen 2022.

– Tiedekunnat kutsuvat tieteen, taiteen ja yhteiskunnallisen elämän jättiläisiä kunniatohtoreiksi innoittamaan nuoria tohtoreitamme ja ylipäätään Itä-Suomea, promootiotoimikunnan puheenjohtaja Katri Vehviläinen-Julkunen kertoo.

Kuopion promootiossa kunniatohtoreita vihkivät kampuksella toimivat tiedekunnat eli luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.

Luonnontieteiden huippututkijoita

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta vihkii neljä kunniatohtoria. Filosofian kunniatohtoreiksi vihitään professorit Alan J. GrodzinskyErkki Somersalo ja Ralf Zimmermann sekä pääsihteeri Petteri Taalas.

Nivelrikkotutkimuksen pioneeri, professori Alan J. Grodzinsky johtaa MIT:n Biolääketieteellisen tekniikan keskusta USA:ssa ja on toiminut myös muun muassa alan johtavan kansainvälisen järjestön, Orthopedic Research Societyn, puheenjohtajana. Hänen tutkimuskohteitaan ovat nivelruston rappeutuminen ja rustovaurioiden korjaus, nivelrikon lääkehoito, solujen mekanotransduktio ja molekulaarinen nanomekaniikka. Grodzinskyllä on ollut Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksen kanssa tutkimusyhteistyötä muun muassa Suomen Akatemian ja EU:n Horisontti 2020 -ohjelman rahoittamissa hankkeissa.

Erkki Somersalo toimii professorina Case Western Reserve Universityssä Clevelandissa, Ohion osavaltiossa USA:ssa. Hänen tutkimusalaansa ovat erityisesti laskennalliset inversio-ongelmat ja Bayesiläiseen statistiikkaan pohjautuvat menetelmät sekä matemaattiset, erityisesti aivojen toimintaan liittyvät mallit. Somersalo on aikanaan tukenut merkittävästi Kuopion kampuksen inversio-ongelmien tutkimusryhmän nousua yhdeksi johtavista ryhmistä usealla laskennallisten inversio-ongelmien osa-alueella, erityisesti impedanssiotomografiassa, ja menestyneiden spin-off-yritysten syntyä.

Professori Ralf Zimmermann Rostockin yliopistosta Saksasta on tehnyt jo vuosien ajan aktiivista, monialaista yhteistyötä useiden Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmien kanssa. Zimmermannin tutkimusalaa on analyyttinen kemia ja erityisesti massaspektrometria, ja hän myös johtaa Rostockin yliopiston ja Helmholtz Zentrum München -tutkimuskeskuksen yhteistä massaspektrometriakeskusta. Zimmermann selvittää tutkimuksessaan muun muassa ilmakehän pienhiukkasten terveysvaikutuksia.

Maailman Ilmatieteen Järjestön pääsihteeri, filosofian tohtori Petteri Taalas on korkeimmassa YK-virassa oleva suomalainen koskaan. Taalas valittiin toiselle kaudelle 2020–2023 johtamaan YK:n Genevessä toimivaa sään, ilmaston ja vesivarojen erityisjärjestöä. Taalas on YK-järjestelmän johtavia ilmastoasiantuntijoita. Vuodesta 1986 alkaen Taalas toimi Ilmatieteen laitoksella tutkijana ja tutkimusprofessorina sekä vuosina 2002–2015 pääjohtajana. Taalas kehitti Ilmatieteen laitosta erääksi alansa johtavaksi toimijaksi kansainvälisesti sekä tieteessä että palvelujen osalta. Taalaksen tutkimustoiminta on liittynyt ilmansaasteisiin, otsoniin, UV-säteilyyn, ilmastonmuutokseen ja satelliittimenetelmiin. Hän oli Itä-Suomen yliopiston ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja vuosina 2009-2015.

Terveyden ja taiteen uranuurtajia

Terveystieteiden tiedekunta vihkii kuusi kunniatohtoria. Farmasian kunniatohtoriksi vihitään professori Kim L.R. Brouwer, hammaslääketieteen kunniatohtoriksi professori Pekka Vallittu ja lääketieteen kunniatohtoreiksi professorit Gabriël J.E. Rinkel ja Masayuki Yamamoto. Terveystieteiden kunniatohtoreiksi vihitään professori Anne Marie Rafferty sekä tanssitaiteilija, professori Jorma Uotinen.

Professori, varadekaani Kim L.R. Brouwer toimii University of North Carolina at Chapel Hill -yliopiston (UNC) farmasian laitoksella, joka on arvioitu USA:n parhaaksi farmasian yksiköksi. Hän on kansainvälisesti ansioitunut farmasian tutkija ja kouluttaja, innovaattori ja tutkimusalansa yhteiskunnallisen merkityksen edistäjä. Hänen erityisalaansa on lääkeaineiden kuljetus elimistössä, eri sairauksien vaikutukset siihen sekä lääkeaineiden haittavaikutusten tutkiminen. Brouwer on kokenut patentoija, yrityksen perustaja ja arvostettu toimija kansainvälisissä ja kansallisissa tutkimus- ja koulutuskonsortioissa sekä viranomaistehtävissä. Hän on osallistunut Itä-Suomen yliopiston toimintaan tutkimus- ja koulutusyhteistyön kautta. Itä-Suomen yliopistolle UNC:n kumppanuus on merkittävää, kun farmasian tutkimusta ja koulutusta uudistetaan tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin.

Turun yliopiston hammaslääketieteen laitoksen ja Turun kliinisen biomateriaalikeskuksen johtaja, biomateriaalitieteen professori Pekka Vallittu on yksi kansainvälisesti arvostetuimpia hammaslääketieteen tutkijoita. Innovatiivisessa tutkimustyössään hän on muun muassa kehittänyt metallittomia kuituvahvisteisia kudosten korjausmateriaaleja, kuten kallovammojen hoitoon soveltuvia implantteja. Tulokset ovat johtaneet lukuisiin patentteihin ja yritystoimintaan. Vallittu opiskeli hammaslääkäriksi Kuopiossa. Itä-Suomen yliopiston hammaslääketieteen yksikön kanssa hän on tehnyt koulutus- ja tutkimusyhteistyötä sen perustamisesta asti. Vallittu on innostava opettaja ja aktiivinen tiedepoliittinen keskustelija, joka on taistellut ansiokkaasti hammaslääketieteen tiederahoituksen puolesta.

Aivovaltimoaneurysman puhkeamisesta johtuva kallonsisäinen verenvuoto on hengenvaarallinen työikäistä väestöä koskeva akuutti aivokatastrofi. Maailman johtava aivovaltimoaneurysman eli IA-taudin tutkija, neurologian professori Gabriël J. E. Rinkel työskentelee Utrechtin yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa. Hänen panoksensa on oleellinen IA-taudin kliinisen kuvan, riskitekijöiden, periytyvyyden, hoitojen ja ennusteen kliinisessä tutkimuksessa. Hän on tutkimusverkostoineen vaikuttanut keskeisesti IA-taudin kansainvälisten hoitosuositusten ja kliinisten riskilaskurien laatimiseen. Professori Rinkel on tehnyt yli kymmenen vuoden ajan kiinteää yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston ja KYSin Neurokeskuksen IA-tutkimusryhmän kanssa ja edistänyt merkittävästi Kuopion IA-ryhmän näkyvyyttä ja menestystä.

Masayuki Yamamoto toimii lääketieteellisen kemian professorina Tohokun yliopistossa Japanissa. Hänen tutkimusryhmänsä on tehnyt perustavanlaatuisia löydöksiä geenien luennan säätelyn saralta. Ryhmä on tunnistanut keskeisen mekanismin, jolla solut aistivat ympäristön kemiallista ja hapetusstressiä. Yamamoto johtaa ja oli myös perustamassa suurta biopankkia. Tohoku Medical Megabank Organization perustettiin suuren Itä-Japanin maanjäristyksen jälkeen edistämään terveyden seurantaa, jälleenrakennusta ja elinkeinotoimintaa Tohokun alueella. Yamamotolla on ollut läheistä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden kanssa.

Professori Anne Marie Rafferty King’s College Londonista on tutkinut pitkäjänteisesti terveydenhuollon palvelujärjestelmää ja erityisesti hoitotyön henkilöstömitoitusta ja potilasturvallisuutta.  Kansainvälisesti vaikuttavan tieteellisen työnsä ohella hän on toiminut myös asiantuntijana terveydenhuollon tulevaisuutta ja toimintaa linjaavissa tehtävissä. Raffertylla on Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa aktiivista yhteistyötä lääkitysvirheitä käsittelevässä tutkimushankkeessa ja hän on toiminnallaan edistänyt erinomaisesti hoitotieteen tutkimuksen kansainvälistymistä, kansainvälistä verkostoitumista ja uusien innovatiivisten tutkimusmetodologioiden kehittämistä.

Professori Jorma Uotisen ura tanssitaiteilijana on jatkunut jo viisi vuosikymmentä. Hän on toiminut tanssijana ja tanssiryhmissä kotimaassa ja ulkomailla sekä taiteellisena johtajana Kansallisbaletissa vuosina 1992–2001 ja Kuopio tanssii ja soi -tapahtumassa vuosina 2002–2019. Hänen monipuolisuuttaan esiintyjänä ilmentävät myös laulajan ura sekä TV- ja radiotyöt. Viime vuosina Uotinen on edistänyt yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston ja Kuopio tanssii ja soi -tapahtuman välillä. Hän on ollut kiinnostunut niin tanssijoiden terveydestä kuin tanssin käytöstä terveyden edistäjänä. Yhteistyön yksi muoto on tanssitapahtuman yhteydessä jo viidesti järjestetty Tiedolla Taitoa Tulevaisuuteen –seminaari. Uotinen on myös vieraillut usein soveltavan fysiikan ja liikuntalääketieteen HUMEA -liikelaboratoriossa.

Yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta vihkii kolme kunniatohtoria. Filosofian kunniatohtoriksi vihitään johtaja Patricia Flatley Brennan, kauppatieteiden kunniatohtoriksi pääjohtaja, vuorineuvos Mikko Helander sekä yhteiskuntatieteiden kunniatohtoriksi professori Zhao Fang.

Tohtori Patricia Flatley Brennan on USA:n National Library of Medicinen johtajana tehnyt useita datatieteen ja avoimen tieteen kehitykseen liittyviä avauksia, jotka koskettavat myös Itä-Suomen yliopiston strategiaa. Brennanin mittava ura on kohdistunut erilaisten ohjelmistojen turvallisuuteen ja vaikuttavuuteen terveyspalvelujen tuotannossa. Hän on kehittänyt ensimmäisiä potilaiden kotihoitoon tarkoitettuja verkkopohjaisia työkaluja ja testannut pitkäaikaissairaiden hoitoon ja seurantaan kohdentuvien välineiden ja menetelmien hyödyntämistä ja vaikutuksia työhön. Hän on myös ensimmäisten joukossa edistänyt potilaiden tuottaman tiedon käyttöä sähköisissä potilaskertomuksissa. Itä-Suomen yliopistossa Brennan on muun muassa osallistunut sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden mentorointiin.

Keskon pääjohtaja, vuorineuvos Mikko Helander on tehnyt pitkään yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Hän ja Keskon asiantuntijat ovat tukeneet yliopistoa ja kauppatieteitä sekä opetuksessa, tutkimuksessa että yhteiskuntasuhteissa. Helander on ollut mukana luomassa kauppatieteille ja koko yliopistolle monipuolista ja laajaa elinkeinoelämän verkostoa. Vahva, tuloksellinen ja pitkäaikainen yhteistyö elinkeinoelämän kanssa vaatii vahvoja yhteiskunnallisia suhteita. Yhteistyöllä on yhteys niin laskentatoimen, johtamisen, markkinoinnin kuin kansainvälisen liiketoiminnan ja matkailun opetukseen ja tutkimukseen. Lisäksi Helander on nostanut ansiokkaasti esille monia tärkeitä kysymyksiä Itä-Suomen tulevaisuudelle. 

Professori Zhao Fang työskentelee Shanghaissa sijaitsevan Fudanin yliopiston sosiaalityön laitoksen johtajana. Hänen asiantuntijuusalueisiinsa kuuluvat lastensuojelu, perhepalvelut sekä lapsi- ja perhepolitiikka. Hänellä on merkittävä asema Kiinassa sosiaalityön akateemisessa yhteisössä ja Kiinan lastensuojelun tutkimuksessa ja kehittämisessä.  Zhaolla on ollut usean vuoden ajan monipuolista yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa, muun muassa merkittävä panos Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa, EU:n rahoittamassa BUIBRI-projektissa, jossa kehitetään sosiaalityön yliopistollista koulutusta Kiinassa. Hän johtaa Fudanin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteistä lastensuojelututkimuskeskusta ja on myös ollut Itä-Suomen yliopistossa vierailevana professorina.

Lisätietoja:

Promootiokoordinaattori Kirsi Bykachev, kirsi.bykachev (a) uef.fi, p. 050 3634819

Alkuperäinen uutinen julkaiastu 20.1.2020.